maanantai 5. lokakuuta 2020

Ostanko vai enkö - joulukokoelmat

Alkuvuodesta blogissani alkoi uusi postaussarja Ostanko vai enkö? Sarjassa mun oli tarkoitus aina silloin tällöin esitellä uusia kokoelmia ja tuotteita ja kirjoitella ajatuksiani niistä ilman, että mun tarvitsisi ostaa jokaista uutuutta itselleni. Lähinnä siis tarkastella, mitkä uutuustuotteista olisi sellaisia, että innostuisin ne hankkimaan ja mitkä saa mun puolesta jäädä kaupan hyllylle. 

Youtubessa Samantha March oli käsittääkseni ensimmäisiä Will I buy it? -videoiden tekijöitä ja niistä tämä postaussarja on siis saanut inspiraationsa. Oman ensimmäisen postaukseni voit käydä lukemassa täällä.

Tällä kertaa käsittelyyn pääsee tänä syksynä julkaistavat joulukokoelmat (tai siis osa niistä) ja postauksen kuvat on lainattu Trendmood instagramista.


Aloitetaan vaikka Too Facedin joulukokoelmalla, joka ihastuttaa vuosi toisensa jälkeen suloisilla ja kekseliäillä pakkauksillaan. Too Faced oli ensimmäisiä merkkejä, johon ihastuin kuin meikki-innostukseni aikoinaan alkoi ja muistan vieläkin ensimmäisen joulukokoelman jonka heiltä tilasin; suloisen karusellipalettisetin. Tämän vuoden kokoelmaan kuuluu useita eri paletteja ja settejä, jotka sopivat hyvin lahjaksi annettavaksi (ja toki ihan omaksi iloksi).

Too Facedia myydään mm. Lookfantastic.fi verkkokaupassa ja uskoisin, että ainakin osa tuotteista on tulossa myyntiin myös sinne. Myös Cultbeauty verkkokaupasta on menneinä vuosina saanut hyvinkin myös näitä joulukokoelman tuotteita. En löytänyt näille tarkkaa lanseerauspäivää, mutta veikkaisin näiden ilmestyvän myyntiin vielä lokakuun aikana, viimeistään marraskuussa. (Sephorassa nämä ovat jo myynnissä). Tällä kertaa en usko itse ostavani kokoelmasta mitään, vaikka paletit näyttävätkin jälleen aivan ihanilta! Eniten kiinnostaisi Too Facedin joulukalenteri, siitä riittäisi iloa koko joulunalusajaksi.


MACin joulukokoelmat ovat myös aina ihastuttaneet, niissä on jotenkin taianomainen tunnelma. Tämä vuosi ei ole poikkeus, pakkaukset kimaltelevat ja näyttävät niin upeilta! Kokoelma on nimeltään Frosted firework ja se tosiaan kuvaa hyvin kokoelmaa ainakin ulkoasun puolesta. Näistä itseäni kiinnostaa eniten upeat extra dimension luomivärit, sekä highlighterit. Sävyt näyttävät upeilta ja hyvin tähän juhlakauteen sopivilta.

Mun täytyy varmaan käydä Stockmannin tai Kicksin MAC pisteellä näitä hipelöimässä, mutta tuotteet tulevat myyntiin myös verkkokauppaan mm. Kicksille


Anastasia julkaisee jouluksi mielenkiintoisen tuotteen, nimittäin Soft glam 2 paletin. Soft glam on yksi mun suosikeista ABH paleteista ja tämä pikkusisko näyttää myös todella nätiltä! Itse en palettia tarvitse, sillä samat sävyt löytyvät alkuperäisestä, mutta tämä olisi oiva lahja jollekin meikkauksesta vasta innostuneelle, joka haluaa kasvattaa kokoelmaa tai kenties tarvitsee vain yhden hyvän paletin, jolla lähteä liikkeelle. 

Lisäksi jouluksi tulossa mm. huulikiiltosetti, joka sekin on hyvä lahjaidea! Itselleni ei Anastasian kokoelmasta tällä kertaa löytynyt must-have tuotteita, mutta monet tulevat näistä varmasti nauttimaan. Anastasia on saatavilla mm. Kicksin verkkokaupassa tai heidän omilla EU sivuillaan.



Viimeiseksi jätin tämän ihanan herkullisen Marc Jacobsin kirsikkakokoelman, joka sykähdytti ja pysähdytti heti ensi vilkaisulla. Tämä jos joku on mun näköinen kokoelma ja olenkin kuolannut näiden pakkausten ja tuotteiden perään siitä asti kun tämän kuvan näin. Tuo highlighter näyttää ihanalta, samoin kuin luomiväripaletti! Jos joku näistä kokoelmista sai mut innostumaan, se oli ehdottomasti tämä!

Marc Jacobsin meikit ovat harmittavan hankalasti saatavilla. Tuotteita pystyy tilaamaan Marc Jacobs Beauty verkkokaupasta ja postikulutkin ovat yllättävän kohtuulliset! Saatavilla oli myös erilaisia lahjasettejä, jotka vaikuttivat ehdottomasti lähemmän tarkastelun arvoisilta.


Mitä mieltä olit näistä kokoelmista?

Love, Mari

8 kommenttia:

  1. Harvey Nicholsilta löytyy myös MJ tuotteita ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä, täytyypä kurkata millainen valikoima! :)

      Poista
  2. Niin paljon kaikkea ihanaa, mutta yritän olla sortumatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä, varsinkin kun meikkaaminen ollut nyt muutenkin tosi vähäistä.

      Poista
  3. Tällain silloin tällöin ripsaria ja kulmaväriä käyttävälle mielenkiintoinen postaus! 😁 Söpön näköisiä tuotteita kyllä ja hyvä vinkki tuo anastasian homma, tiedä vaikka pyytäisi joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaukset osaa kyllä olla tosi houkuttelevia näissä :). Ja ehdottomasti kannattaa pyytää lahjaksi, itse ainakin ilahtuisin jos paketista löytyisi jotain noin söpöä :D.

      Poista
  4. kivan näköisiä :)

    https://neljanaamukahvi.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...