perjantai 28. joulukuuta 2018

Joulukuun suosikit

Moikka! Joulukuu alkaa olla lopuillaan, uusi vuosi jo nurkan takana. En voi tajuta miten nopeasti tämä joulukuu ja koko vuosi meni! Ennen vuoden vaihdetta olisi aika vielä viimeiselle kuukauden suosikit -postaukselle. Teen kyllä alkuvuodesta heti jonkinlaisen koonnin koko vuoden suosikeista, mutta nyt ollaan vielä joulukuun parissa. Kiinnostaisiko teitä muuten postaus, jossa käyn läpi niitä vuoden 2017 suosikkeja ja katson vieläkö ne ovat lemppareita? :)


Joulukuussa suurin osa lemppareista on meikkituotteita, mutta mukaan pääsi myös yksi ihonhoitotuote kasvoille ja yksi vartalolle. Nämä ovat kaikki olleet kovassa käytössä koko kuukauden ja oikeastaan siitä asti kun olen ne saanut käsiini. Kaikki ovat kohtalaisen uusia tuotteita, tällä kertaa mukaan ei eksynyt vanhoja lemppareita.


Jeffree Star Cosmetics Velour liquid lipstick sävyssä Can't relate on yksi sarjan tämän vuoden joulukokoelman huulipunista. Can't relate on superkaunis nudesävy, joka sopii oikeastaan lähes meikkiin kuin meikkiin ja näyttää aina vaan kivalta. Koostumukseltaan tämä on hieman kuivattava, koska puna kuivuu täysin mattaiseksi. Ei kuitenkaan liian kuiva, käyttö on miellyttävää.

JOUERin iki-ihana poskipunaduo on ollut mun himotuslistalla jo pitkään ja ostin sen vihdoin black friday alesta. Tämä on ihan huikean hyvä, pigmenttiä lähtee todella hyvin ja sävyt niin kauniita. Mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa tästä.


ColourPopin uudet Gliterally Obsessed vartaloglitterit ihastuttivat myös joulukuussa, nämä kun oli täydellisiä pikkujouluihin. Tämä sininen on ollut yksi mun eniten käyttämä ja tykkään vaan niin paljon. Nämä on ihanan helppokäyttöisiä ja todella näyttäviä.

Isadora Glow Drops* on ollut myös yksi mun joulukuun lemppari, koska kaikki kimalteleva on vaan kiinnostanut erityisen paljon. Tämä näyttää upealta oikeastaan ihan missä käytössä tahansa, kasvoilla, vartalolla, kulmakarvoilla tai vaikka hiuksissa. Tosi monipuolinen tuote!


Ihonhoidon puolelta haluan mainita uuden Senja Cosmetics -merkin, jonka tuotteita pääsin testaamaan. Senja sleek cheek deep cleansing oil* nousi parin muun tuotteen ohella mun suosikiksi ja mietinkin tovin minkä niistä nostan tähän esille, mutta kyllä tämä öljyputsari on se mun valinta. Tämä poistaa meikit kasvoilta super tehokkaasti, mutta kuitenkin hellävaraisesti ja tuntuu ihanan kosteuttavalta ja hoitavalta samalla.

I love me -messuilta ostin Bomb Cosmeticsin Pina Colada showe butter -suihkuvoin, johon ihastuin ensi nuuhkaisulla. Tämä tuoksuu taivaalliselle! Jos siis satut olemaan ananaksen ystävä. Pina Colada on mun lemppari drinkkini ja tämä tuoksuu aivan samalta. Tekee suihkuhetkistä huomattavasti mukavempia. 

*Saatu pr näytteenä

Oliko joku näistä sulle tuttu? :)

Love, Mari

16 kommenttia:

  1. Onpas söpö tuo Bomb Cosmeticsin suihkuvoi<3 Ihanan kesäinen fiilis, ja kesäähän tässä kohta saa jo ruvetta odottelemaan, jee!
    Kivaa loppuvuotta Mari<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bomb cosmeticsilla on aina kaikkea super suloista :). Tuo tuoksuu niin hyvälle!

      Poista
  2. Ei ollut yhtään tuttua tuotetta, mutta mie olenkin ihan surkea kosmetiikan kanssa, ostan aina vain samoja tuttuja tuotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku tuote on hyväksi havaittu, niin eipä siitä tarviikaan luopua :). Mä vaan nautin suuresti uusien tuotteiden testailusta.

      Poista
  3. Kerrankin täytyy sanoa ettei joukossa olla ainokaistakaan itseni testaamaa tuotetta :D

    VastaaPoista
  4. Ei oo tuttuja tuotteita, mutta sitäkin kiinnostavimpia kyllä! Varsinkin noi Senja Cosmeticsin tuotteet kiinnostaa :)

    Ja ehdottomasti teet postauksen niihin vuoden 2017 suosikkeihin liittyen! Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senjan tuotteet on kyllä tosi ihania, suosittelen <3 :) Ja kiva kuulla, mun mielestä se oli kanssa kiinnostava ajatus ihan itseni kannalta :D

      Poista
  5. Ei oo tuttuja, mutta Senjaan täytyy jossain vaiheessa tutustua :) Joeurin paletissa on kaunis ulkoasu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, ihania tuotteita :). Itse odotan, että mitä kaikkea uutta Senja tuo markkinoille tämän vuoden aikana.

      Poista
  6. Ei ole tuttuja tuotteita mutta Senjasta olen kuullut. Toivottavasti pääsen jossain vaiheessa testailemaan tuotesarjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, Senjan tuotteet on todella laadukkaita ja itse tykästyin kovasti sarjan putsareihin :)

      Poista
  7. Jeffreen huulipunista oon kuullut ja tekisi miäli testata, mutta ovat vähän kalliita... Muut tuotteet olikin uusia tuttavuuksia!

    🖤:llä sofilmas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeffreen huulipunia löytää tosi usein hyvässä alessa esim Beautybayssa, kannattaa hyödyntää niitä :)

      Poista
  8. Ei ollut tällä kertaa yhtään tuttua tuotetta joukossa. Mutta vaikuttavat kivoilta, nättejä värejä varsinkin huulipunassa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...