sunnuntai 29. lokakuuta 2017

theBalm Highlite 'N con tour

Hellurei! Tämä viikko pistetään pakettiin vielä yhden I Love Me -messuostoksen parissa. Näitä riittää vielä tulevillekin viikoille, mutta minkäs sille voi kun löytyi niin paljon kaikkea kivaa. Tänään puhutaan siis theBalm Highlite 'N con tour -paletista eli yksinkertaisemmin sanottuna contour paletista. Tää on sellainen paletti, jota oon sivusilmällä katsellut jo pidemmän aikaa ja nyt kun sattumalta siihen messuilla törmäsin, en vaan voinut jättää hyllyyn. 

thebalm contour

Paletin pakkaus on tuttua ja taattua theBalm laatua. Balmin pakkaukset tunnistaa kyllä jo kaukaa, ne on aina tosi hauskoja ja kekseliäitä, usein löytyy myös vivahteita menneiltä vuosikymmeniltä. Tän paletin teemana on ilmeisesti joku tällainen musiikkiin ja kiertueisiin liittyvä juttu, ei mun ominta aluetta, mutta päättelin paletin kuvista ja nimestä :D. Itse paletti on sujautettu vielä samannäköiseen pahvikuoreen.



Sisältä löytyy kahdeksan sävyä kasvojen muotoiluun. Mukana on kaksi shimmeristä highlighteria, kaksi mattaista korostuspuuteria, kaksi varjostussävyä, yksi lämmin aurinkopuuteri ja yksi poskipuna. Sävyvalikoima on mun mielestä todella hyvä, sopii vaalealle ja keskivaalealle iholle. Tummille ihonsävyille tässä ei valitettavasti ole oikein mitään, ehkä vielä joku oliivi-iho voisi tätä käyttää. Mä ostin tosiaan paletin messuilta ja kaivoin vielä sieltä pinon keskeltä omani, siitä huolimatta huomasin kotona, että joku oli tätä jo käpälöinyt. Molemmissa highlightereissa ja varjostussävyissä oli selkeät swatchausjäljet, otti päähän! Mun järkeen ei vaan käy, kuka menee swatchailemaan myyntikappaleita? No onneksi nuo saa desinfioitua ja mitään pahaa jälkeä ei oltu tehty..


Highlight sävyt on kaikki tosi kauniita. Nuo shimmeriset on aivan upeita, mutta melko perinteisiä sävyjä. Vaalea shampanja ja hieman tummempi sävy ovat molemmat tosi neutraalreja ja uskon niiden sopivan monille! Myös molemmat mattasävyt on käyttökelpoisia, tuo punertavampi ei ehkä ihan niin käyttis kuin kellertävä. Tykkään itse käyttää kellertäviä mattapuutereita peiteaineen kiinnittämiseen, koska ne kirkastaa katsetta kivasti.


Molemmat contour sävyt näyttää mun silmissä erittäin hyviltä, ainakin mun iholle ne käy molemmat. Vaaleampi talvella ja tummempi kesällä. Tuo lämmin aurinkopuuteri on tosiaan melko lämmin, voisi monille käydä ihan vaikka poskipunasta. Sää nähdä mitä käyttöä sille keksin! Paletin poskipuna on kaunis syksyinen marjansävy, joka sopii myös vähän tummemmille ihonsävyille, mutta ei ehkä ihan kaikista vaaleimmalle. Koostumukseltaan puuterit on tosi pehmeitä ja hyvin häivyttyviä, ovat kasvoilla edukseen.



Tässä vielä swatchit kaikista, tosi hyvä pigmentti kuten huomaa :). Mä oon oikein tyytyväinen ostokseeni, keksin kaikille sävyille käyttöä ainakin johonkin vuodenaikaan. Contourpaletit on vähän mun heikkous, mä kun satun rakastamaan varjostuksia ja korostuksia.

Kuuluuko sun meikkiin varjot ja valot? :)

Love, Mari

15 kommenttia:

  1. Käytän aina varjostus- ja korostustuotteita. Niitä, kun on tullut ostettua aika paljon, niin pakkohan niitä on käyttääkin, heh;) No, käyttäisin muutenkin.
    Todella ärsyttäviä tuollaiset käpälöitsijät, argh, on se kumma, että niitä myyntikappaleitakin pitää rähmiä ja klähmiä. Tarkkana saa olla, että saa iskemättömän tuotteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa ihan koukuttunut varjostukseen ja korostukseen, en enää edes tiedä miten tehdä meikkiä ilman :DD

      Poista
  2. Ompas kivan näkönen paletti. Toi vois toimia jossain reissussakin kun on kaikki samassa paketissa :) Äh, ärsyttäviä tollaset myyntikappaleiden kokeilijat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyllä tosi hyvä paletti reissuille! Nuo sävyt toimii hätätapauksessa hyvin myös luomiväreinä, joten tosi monipuolinen paletti ja iso peili mukana :)

      Poista
  3. Mulle ei oikeestaan kuulu mikään meikki. Tulee meikattua todella vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä todellakaan tarvitsekaan meikata jos ei ole oma juttu :)

      Poista
  4. Tuollaisen paletin voisin tarvita! Näyttäisi että toi paletti menisi pelkiltään ja muita paletteja ei tarvita. Olen itsekin yrittänyt vähän taas meikata ja ostin jopa huulipunan! Jeee! Harmi et joku oli jo ehtinyt tota testaamaan. Kiva ostos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on nimenomaan tosi toimiva kokonaisuus, kun kaikki löytyy yhdestä :) Kiva kun säkin oot innostunut meikkailusta, huulipunat on ihania!

      Poista
  5. Tää on mun haavelistalla, minäkin tykkään korostuksista ja varjostuksista ja vaikka ennestään löytyy jo useampia sekä paletteja että sinkkuja niin himoitsen silti aina uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä ei voi koskaan olla liikaa, jos multa kysytään :D

      Poista
  6. Itse olen pikkuhiljaa alkanut lisäämään ensin varjostuksia ja nyt olen vähän ottanut highlightejakin käyttöön. Vielä en koe tarvetta tällaselle suuremmalle paletille, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Nyt siis käytössä vain ruskeahkot puuterihelmet varjostukseen, välillä myös sellainen sticki ja yhtä voidemaista luomiväriä käytän highlightina. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla pärjää jo pitkälle, eihän niitä vaihtoehtoja oikeesti tarvii olla kuin yksi tai kaksi :D Sitten on meitä, jotka ollaan vähän hurahdettu näihin ja pitää olla 20 erilaista.

      Poista
  7. Varjostukset ja korostukset kuuluu ihan ehdottomasti mun meikkiini niin arkena kuin vähän juhlavammissa tilaisuuksissakin. Jälkimmäisiin toki tulee panostettua paljon enemmän :D Facen puolella jo tulikin ihmeteltyä tota palettien läästimistä sormien kanssa.. Miksei voida tyytyä niihin testereihin, jos sellaiset kerran tuotteesta on? Inhottavaa huomata kotona, että tuotetta on jo testattu! Mutta joka tapauksessa oikein toimivan oloinen paletti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kanssa ymmärrä miksi pitää tunkea sormet joka paikkaan kun testereitä on tarjolla! Ja vaikka ei olisikaan, niin kyllä järki sanoo ettei kosketa myynnissä oleviin tuotteisiin ellei niitä sitten osteta itse. Grrr.

      Poista
  8. Jos tuota poskipunaa käyttää kevyellä kädellä sopii varmasti myös aika vaaleelle iholle :) Nää on niin makuasioita. Toi meikki kuulostaa kyllä tosi kauniilta, mitä kuvailit! Joo nämä on puuterisia ja ihan apteekkialkoholilla desinfioin puuterin pinnan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...