lauantai 9. heinäkuuta 2016

Heinäkuun Livbox


Tämän kuun viimeinen boksiesittely seuraa nyt :D. Aika rykelmä näitä olikin tässä yhdellä viikolla, kiva kun jaksoitte mukana? Kertokaahan mikä näistä bokseista on ollut teidän suosikki? Livbox ilmestyi muistaakseni keskiviikkona, mutta saan sen esiteltyä teille vasta nyt. Teemana heinäkuussa on Suomineidon hellepäivä, eli kesäisiä ja kotimaisia tuotteita tiedossa.


Ensimmäisenä otetaan mun tämän kuun suosikki tuote, eli herbinan body mist. Ihastuin tähän tämän kesän uutuus tuoksuun jo huhtikuussa Bernerillä ja tää oikeesti ilahdutti. Ihana raikas kesäinen tuoksu sopii loistavasti kesään.


Toisena laatikosta löytyi jalkarasvaa Lemon juice & glycerine merkiltä. Vaihtoehtoina on ilmeisesti ollut ainakin vartalo- ja hoitovoidetta tämän lisäksi ja näistä kolmesta tää on ehdottomasti paras vaihtoehto. Otan tän mielellään testiin, ihana sitruksinen tuoksu sai mut jo puolelleen ja mun jalat tosiaan kaipaa hoitoa!


Laatikosta löytyi myös käsirasvaa, josta en ollutkaan enää yhtään niin innoissani. Sain tän tismalleen saman tuubin siskolta jokin aika sitten ja annoin sen kaverille. kenelleköhän tämä menisi? Mulla on käsirasvoja todella paljon ja oon aika nirso niiden suhteen, mutta ehkä jemmaan tän kätköihin ja käytän sitten joskus.


MSCHIC oli pakannut mukaan minikokoiset näytteet pohjustusvoidetta ja meikkivoidetta. Tosi kiva saada meikkejä, mutta olisin toivonut isompaa kokoa näistä, varsinkin kun boksin mainostettiin sisältävän MSCHICin meikkituotteita. Pohjustajaa riitti hädintuskin yhteen käyttökertaan ja meikkivoiteesta saa ehkä tuurilla vielä toisen. Ensivaikutelma näistä on kuitenkin hyvä, ehdin näitä molempia kokeilla jo eilen ja tuntuivat toimivan kivasti. Sävy tosin oli liian oranssi, mutta muuten meikkivoide pysyi nättinä melko pitkään.


Pitkäaikaistilaajia muistettiin tässä kuussa pikkuisella Vitalis voiteella. En ollut tästä mitenkään kovin innoissani, koska yleensä nää pitkäaikaistilaajalahjat on olleet hieman arvokkaampia ja erikoisempia tuotteita. Tää oli tylsä. 


Mukaan oli pakattu vielä pari näytettä. Saimme kaksi uudistunutta Vuokkoset sidettä ja Herbinan vartaloemulsio näytteen, josta riittää ehkä puolikkaalle kropalle? Yhteenvetona tää boksi oli pienoinen pettymys. Body mist ja jalkarasva oli ihan kivoja. Meikit olisi olleet kivoja isommissa pakkauksissa, mutta nyt ne vaan ärsytti :D. Käsivoide ja vitalis tylsiä, samoin kuin nuo ylimääräiset näytteet. Boksin arvossa ei myöskään ole kehumista, 16,60€ ilman noita meikkinäytteitä ja pitkäaikaistilaajanäytettä. Jos boksia tilaa hintaan 16,90€ ei saa edes rahoilleen vastinetta kunnolla.

Mitä mieltä te olitte heinäkuun boksista?

Love, Mari

2 kommenttia:

  1. Mä oon suoraan sanottuna hepottunut siitä, että lopetin boksin tilaamisen toukokuuhun :D Tämä taitaa olla kolmas boksi putkeen, joka jää arvoltaan todella alhaiseksi. Harmi, koska keväällä boksin taso tuntui olevan jopa vähän nousussa. LivBox pyysi kyllä anteeksi fb-sivuillaan tätä, että meikkinäytteet olivat vajaat. Pisteet siitä, mutta tuskin silti tilaan LivBoxia enää, ellei sisällön taso vähän kohene...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ollut jo tosi pitkään pettynyt näihin, en usko et tän vuoden puolella on tullut yhtäkään huippuboxia. Viime kuu oli ihan ok, mutta sen arvo oli ihan naurettavan pieni ja tämä kuu se vasta arvoton onkin. En oo vaan raaskinut laittaa tilausta poikki, mut jos tämä meno jatkuu niin eiköhän sekin ole edessä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...