perjantai 8. heinäkuuta 2016

Heinäkuun Jolie box



Se on täällä!! Heinäkuun Jolie box nimittäin. Oon odottanut tätä lähetystä siitä lähtien kun sain sen ensimmäisen käsiini, odotukset oli korkealla tälle. Jolie on siis luonnonkosmetiikan verkkokauppa/liike Helsingissä ja Jolie box näinollen luonnonkosmetiikan oma kauneusboksi. Tää viikko on nyt vähän tällästä boksien esittelyä täällä blogissa, kun kaikki kolme mun tällä hetkellä tilaamaa laatikkoa ilmestyi lähes yhtä aikaa. Huomenna on luvassa vielä Livbox, mutta sitten nää boksiesittelyt on taas ohi kuukaudeksi :D

Mä tilasin Jolie boxin toukokuussa, kun sen ilmestyminen julkaistiin. Kesäkuun boksi oli siis kaikkien aikojen ensimmäinen ja nyt tuli sitten toinen. Mulle tulee vielä elokuun boksi, koska tilasin 3kk jakson, sen jälkeen täytyykin harkita jatkanko tätä vai lopetanko. Viime kuun boksiin voit käydä kurkkaamassa Jolie box tagin alta.


Ensimmäisenä ihanasta vihreästä laatikosta ja silkkipaperikääreestä löytyi Unique leve-in conditioner, eli suihkutettava hiuksiin jätettävä hoitoaine. Tää vaikutti tosi kivalta ja mulla ei tälläistä suihkehoitoainetta tällä hetkellä ollutkaan, joten tuli tarpeeseen. Tuoksuu myös miellyttävälle! Tämä brändi ei kuulu Jolien omaan valikoimaan ainakaan toistaiseksi, mutta hinnan löysin Ruohonjuuri verkkokaupasta. Tämä lupaa pelastaa auringon kuivattamat hiukset, ehkäistä haalistumista ja lämpövaurioita, sekä parantaa kammattavuutta ja kosteuttaa. 


Seuraavaksi käteni tarttuivat tähän Doft saippuaan. Doft on Helsinkiläinen kahden naisen pyörittämä saippuabrändi ja tuotteet tehdään käsityönä luonnon antimista, eteerisistä öljyistä ja kasvipohjaisista rasvoista. Sain saippuan tuoksussa "Kikatus", joka tuoksuu salvialle ja appelsiinille. Tätä kyseistä tuoksua ei löytynyt Jolien verkkokaupasta, mutta brändin muita saippuoita kylläkin. Mä oon aika huono käyttämään tälläsiä palasaippuoita, joten täytyy katsoa mitä käyttöä tälle keksii.


Kolmantena laatikosta löytyi hyvinkin tarpeellisia tuotteita, nimittäin puhdistusliinoja. Nämä Neal's Yard remedies puhdistusliinat sisältävät aloe veraa ja valkoista teetä. Kaikki aloe veraa sisältävä kiinnostaa mua aina, joten mielenkiinnolla testaan miten hyvin nämä puhdistavat! Nämä lupaavat puhdistaa myös meikin ja liinoja voi käyttää myös vartalolle ja lapsille.


Velea sienet kerätään käsin Kroatiasta, Adrianmeren alueelta. Tämä luonnonsieni sopii kasvojen puhdistukseen, meikinpoistoon ja kevyeen kuorintaan ja se on luonnostaan antiseptinen ja hypoallergeeninen, sopii herkällekin iholle. Tätä voi käyttää myös lapsille! Tää on tosi mielenkiintoinen tuote, koska en ole koskaan ennen käyttänyt luonnonsieniä. Jännää nähdä miten tää oikeasti toimii. Tämä ei myöskään kuulunut Jolien valikoimiin, eikä ilmeisesti juuri minkään muunkaan kaupan. Ainoa paikka, josta onnistuin tämän löytämään oli Ebay ja siellä hinta oli tuon 15€.


Tämä suloinen 10ml näyte vauvaöljystä on ilmeisen monikäyttöinen. Tuote sopii loistavasti vauvoille, mutta myös ihan meille aikuisillekin. Tätä voi käyttää mm. after sun -tuotteena tai ihan vaan kun iho tarvitsee syväkosteutusta. Meidän perheestä kun ei karvattomia vauvoja löydy, niin testailen tätä ihan mielelläni omalle kropalleni. Tässä on miellyttävä hivenen sitruksinen tuoksu, ihanan pehmeä koostumus ja se tuntuu myös imeytyvän kohtalaisen nopeasti.


Laatikosta löytyi myös täysikokoinen Hurraw! huulivoide tuoksussa papaya pineapple. Tämä on mun ensimmäinen Hurraw huulivoide ja vaikka mulla on huulivoiteita reippaasti yli oman tarpeen, otan tän heti käyttöön mielenkiinnolla. Tuoksu on ihanan kesäinen, kuin olisi jossain tropiikissa. Tää sopii mulla varmaan päiväkäyttöön, aina silloin kun tuntuu, että täytyy kosteuttaa huulia. Yöksi valitsen edelleen jonkun hieman tuhdimman voiteen.


Täytyyhän kesäboksista löytyä myös aurinkosuojaa! Tällä kertaa sitä tarjosi tämä 5ml näyte Acorellen sun balm voiteesta (jostain syystä pikkupurkissa lukee sun gel). Tämä on täysin läpinäkyvä, eli ei jätä iholle valkoisia rantuja. Sopii myös kasvoille, johon itse sen ajattelin käyttää, tästä pikku purkista kun ei koko kroppaan taida riittää. Tässä on aika voimakas tuoksu, joka ei ole niin kovin miellyttävä ainakaan mun nenääni. 


Edellisten lisäksi laatikosta löytyi myös näitä perinteisiä näytepussukoita. Mukaan oli laitettu seuraavat:

- Absolution extra soft body wash
- Absolution soothing body milk
- Mossa cleansing creme-mousse
-Mossa skin perfector BB nude voice
-John masters organics lavender & avocado intensive conditioner

Kokonaisuudessaan laatikossa oli siis 5 täysikokoista tuotetta, kaksi deluxe samplea ja 5 pientä näytepussia. Ei lainkaan huono saldo! Mä tykkäsin tästä jälleen kerran, omia suosikkeja on varmaankin tuo sieni, puhdistusliinat ja hoitosuihke.

Mikä oli sun lemppari?

Love, Mari

7 kommenttia:

  1. Tuo kasvosieni olisi se tuote, jota kiinnostaisi kokeilla ja vertailla konjac-sieneen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo konjac sientä vielä koskaan kokeillut, joten tää on nyt ihan ensi kosketus näihin sieniin 😊

      Poista
  2. Olis pitänyt ostaa Kreikasta noita luonnonsieniä, siellä niitä oli joka kojussa. :p Tää oli ihan kiva boksi, ei ehkä aivan yhtä hyvä kuin eka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla, täytyy muistaa ostaa pari varakappaletta :D Toi vaikutti ensikokeilulla nimittäin aika kivalta.

      Poista
  3. Tuota sientä mielenkiinnolla lähden kyllä itsekin testaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin, mitä nyt kerran oon ehtinyt kokeilemaan :D

      Poista
  4. Hiuksiin jätettävä hoitosuihke.
    Osallistuppas kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...