Toukokuun livbox odotteli postissa eilen ja ajattelin kerrankin olla edes melkein ajallaan tämän kanssa ja esitellä sen teille heti. Toukokuun boxia oli hypetetty etukäteen todella paljon, boxissa oli yksi Glitz&Glam -blogin Minnan lemppari meikkituote ja sitä oli mainostettu kovasti koko edeltävä kuukausi. Kaikkeen siihen hypetykseen nähden on pakko sanoa, että itse olin melko pettynyt toukokuun boxiin. Toki löytyi muutama tosi kiva juttu, joita mielellään testailen, mutta ennakko odotukset oli niin korkeella, etteivät kyllä täyttyneet. Mitä te piditte boxista?
Toukokuun boxin väri oli kirkas oranssi ja teemana "kesä on yhtä juhlaa". Boxissa luvattiin olevan tuotteita juhlafiiliksen luontiin ja auringon vastaanottamiseen, kevään uutuuksia tuomaan hehkua kasvoille ja vartalolle.
Tältä näytti ensisilmäyksellä
Boxsissa oli tälläkertaa 6 tuotetta, joista 4 oli täysikokoisia. Mukana oli myös yksi "extra", jota ei mainita erikseen tuotelistalla, nimittäin tuo max factorin teroitin. Ensi silmäyksellä boxi näytti jokseenkin värittömältä ja tutulta, ihan kuin tällaisia olisi ollut ennenkin, ja muutama tuote olikin jo entuudestaan tuttu boxin myötä.
Ensimmäisenä silmiini osui Lumenen Heleyttävä BB-vartalovoide, joka on suunniteltu korostamaan rusketusta ja parantamaan ihon sävyä kevyesti sävyttävällä ja kosteuttavalla koostumuksella. Tätä testailen mielenkiinnolla, nämä hieman sävyttävät päivävoiteet on kesällä aina kivoja ja Lumenelta en olekaan näitä ennen kokeillut. Tämän Ovh on 14,90€.
Toisena käsiini tarttui La Roche-Posayn Eau Thermale -lähdevesi. Tämän luvataan rauhoittavan herkkää, auringossa ärtynyttä ihoa. Soveltuu kasvojen puhdistukseen tai ihon rauhoittamiseen auringonoton jälkeen, sopii myös lapsille. Suihkautin tätä kasvoille muutaman suihkauksen ja tuntui ainakin raikastavan, ellei muuta, Voin kuvitella käyttäväni tätä kuumana kesäpäivänä virkistämään kasvoja. Tämän ovh on 10€/150ml ja näytekoko oli 50ml.
Sitten se pitkään hypetetty meikkituote, jota itse odotin todella innoissani. Ja sain pettyä. Joo, kyllähän tälle varmasti käyttöä tulee, mutta odotin tuotteelta niin paljon enemmän, huulikyniä kun on tullut jo aiemmin jonkin verran ja muutenkin tuote on kovin tavanomainen, sävykin olisi saanut olla joku hieman kesäisempi. Koostumus tuntui kädellä hyvältä ja oli pigmenttinen, joten tuote itsessään on varmasti oikein hyvä ja tuo teroitin oli kiva lisä tähän, vaikka itsellä niitä nyt muutenkin on jo jokunen. Tämän ovh olisi 11,90€.
Myös tämä tuote oli minulle pienoinen pettymys. Tuote itsessään on loistava, tykkään näistä Nivean Lip buttereista ja kookos tuoksuna sopii kesään täydellisesti, mutta tällainen samanlainen on tullut livboxista aiemminkin mustikan tuoksuisena. Ovh 3,45€.
Ja sitten se tämän boxin todellinen floppi, Doven suihkusaippua näyte. Oikeasti? Miten tylsä ja tavanomainen tuote ja vielä näytekoossa, tähän olin todella pettynyt. Tulee kuitenkin käyttöön ainakin miehelle, ihan perus suihkusaippua siis. Infotekstissä mainostetaan tätä uutuutena, sillä koostumus on uusittu ja nykyään on vaahtoutuvampi ja hellävaraisempi, saa nähdä. Ovh 2,45€/250ml.
Viimeisenä tuotteena boxissa oli Naturelin kynsitarroja. Kuosi on kiva ja varmasti nämä tulee käytettyä kyllä. Kynsitarrojakin on tosin tullut aiemmin ja ne ovat kuitenkin kertakäyttöisiä, mieluummin olisin ottanut vaikka jonkun kevään uutuus kynsilakan, mutta joo, ihan kiva. Ovh 3,90€.
Tässä kuussa jäin kaipaamaan jotain luxusta, suurin osa tuotteista oli perus markettikamaa ja edullisia. Boxi ei mielestäni vastannut lupauksiaan lainkaan, muutamaa kivaa tuotetta lukuunottamatta aika mitäänsanomaton laatikko tällä kertaa. Löytyikö sulle suosikkeja tästä boxista?
Love, M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!