torstai 11. tammikuuta 2018

Vuoden verran roskaa

Heippatirallaa. Pieni varoituksen sana, tästä postauksesta on tulossa noin kilometrin mittainen, joten suosittelen tässä välissä hakemaan vaikka kupposen kahvia ja jotain naposteltavaa :D. Tänään nimittäin käydään läpi koko viime vuoden roskat. Törmäsin vuosi sitten jossain blogissa vastaavaan postaukseen ja mun mielestä idea oli niin kiinnostava, että päätin itsekin säästellä roskiani koko vuoden ajan. Nyt nähdään sitten millaisen roskakasan kosmetiikkabloggaaja saa aikaan vuodessa. 


Säkkejä tuli yhteensä kolme, jokaisessa pussissa on neljän kuun roskat. Mä en tosiaan aio jokaisesta tuotteesta kirjoittaa nyt erikseen, ne miniarvostelut kun löytyy jokaisen kuukauden roskat -postauksesta. Nyt katsotaan vaan yleisesti millaisissa lukemissa pyöritään ja jos tulee vastaan jotain ihan huikeeta tai tosi huonoa, niin niistä voin mainita. Sanon myös nyt jo erikseen, että osa näistä tuotteista on blogin kautta saatuja, mutta en lähde niitäkään nyt erittelemään.


Aloitetaan vaikka meikeistä. Meikkejä lähti roskiin vuoden aikana iso kasa, 59 kappaletta tarkkaan sanottuna. Osa näistä on tullut käytettyä loppuun kokonaan ja osa on vaan käynyt vanhaksi ja heitetty sen vuoksi roskiin. Eniten roskista löytyi nestemäisiä huulipunia ja ripsivärejä, mutta oli joukossa myös pari meikkivoidettakin ja muuta pientä. Myös mun suosikki puuterini eli itCosmetics bye bye pores loppui viime vuonna ja se ansaitsee erityismaininnan, paras puuteri ikinä!


Kasvonaamioita kului loppuun 7 kappaletta vuoden aikana. Tämä on oikeastaan aika vähän, mutta pieni luku johtuu siitä, että käytän niin montaa naamiota samanaikaisesti, että yhden tyhjenemiseen menee aikaa. Olen myös alkanut kiinnostumaan naamioista enemmän vasta 2017 vuoden toisella puoliskolla, joten alkuvuoden kulutus oli aika pientä.


Vartalovoiteita kului loppuun kuusi kappaletta ja tästä olen taas tosi ylpeä. Mä olen maailman laiskin käyttämään vartalovoiteita, mutta otin viime vuonna tavoitteeksi itselleni muistaa rasvata enemmän. Selkeästi olen siinä onnistunut ja vitsit mikä ihana voiton tunne tulee aina kun saa vartalovoiteen tyhjäksi! Erityismaininta menee The Body Shopin body butterille, Vanilla chai on ehkä paras tuoksu ikinä ja näiden koostumus on mulle todella mieluisa etenkin talviaikaan.


Silmämeikin poistoaineita kului vuoden aikana neljä kappaletta. Mä käytän silmämeikkiä lähinnä vaan viikonloppuisin, kesällä tosin lähes päivittäin kun oli loma ja aikaa meikata. Näistä mun suosikkeja on olleet Ziaja ja Nivea, molemmat tosi hyviä ja edullisia.


Deodorantteja kului viisi kainaloille ja yksi jaloille tarkoitettu. Okei, perusdödöjä kului kyllä enemmän, mutta en säästellyt ihan kaikkia. Nämä on sellaisia kun on tulleet bokseista tai peeärränä, paitsi tuo vasemman reunan dödö, joka on mukana ihan vaan koska se on kamalin ikinä! Tai no, jos tykkäät hienhajuisesta deodorantista niin mikäettei.


Vartalokuorintoja sain kulutettua yllättävän monta, viisi kappaletta niitäkin. Mä olen myös tässä kuorintahommassa aika laiska, joten tämä oli mulle hyvä saldo. Mun suosikkeja oli TBS Vanilla chai ja Ziaja cupuacu. Signe Seebidin kuorinnan käytin käsikuorintana ja se toimi aivan loistavasti ja tuoksuu niin ihanalle!


Sekalaiset kategoriasta löytyy sellaisia, joita on kulunut vaan yksittäisiä tuotteita eikä näitä voinut yhdistää muihin lokeroihin. Cien kynsilakanpoistoaine on ollut tosi kiva ja Hawaiian tropic on mun lemppari aurinkorasva.


Mä olen kuivashampoon suurkuluttaja, käytän sitä noin joka toinen päivä, ei siis ihme, että vuoden aikana kului 7 pulloa. Olin itseasiassa vähän yllättynyt, ettei kuitenkaan tämän enempää. Tosin yksi loppui ihan tammikuun alussa, eli sen voisi melkeen laskea viime vuoden saldoon mukaan.


Muita hiustuotteita kului yhteensä 24 kappaletta. Joukossa on shampoot, hoitoaineet, naamiot, hoitosuihkeet yms. Parhaiten mieleen on jäänet Hairgurt naamio ja Marc Anthony coconut shampoo ja hoitoaine. Myös Davinesin Momo sarja oli tosi kiva!


Käsi- ja jalkarasvoja kului yhteensä 7 kappaletta, mikä on mun mielestä ihan ok saavutus. Käsivoidetta käytän päivittäin, mutta jalkojen rasvaaminen on jäänyt aika vähälle. Näistäkin mun suosikkeja on TBS Vanilla chai ja Queen Helene cocoa butter, jota olen muuten käyttänyt nyt useampia tuubeja.


Meikinkiinnityssuihkeita ja muita kasvosuihkeita loppui 7 kappaletta ja roskiin päätyi myös kolme meikkisientä. Skindinavian suihkeet on mun suosikkeja ja MACin fix+ tietysti myös. Tatcha luminous dewy skin mist on myös ihan lemppari, mutta valitettavan hankala saada Suomeen. Meikkisienistä kaikki kolme on tosi hyviä, original beautyblender, Real Techniques miracle complexion sponge ja SLmissglam meikkisieni.


Misellivesiä ja tonereita kului 12 kappaletta, joista osa on minikokoisia. Mä käytän näitä päivittäin, usein parikin kertaa päivässä, joten ei ihme että kuluu. Lumenen lähde sarjan misellivesi oli tosi kiva, samoin Mádaran toner. Kiehl's löytyikin mun suosikeista viimeksi ja muutenkin mä olen ollut näihin kaikkiin tosi tyytyväinen!


Kasvokuorintoja olen saanut kulumaan viisi kappaletta, joista ehdoton suosikki on dermalogican daily microfoliant. Se on yksi mun suosikki kuorinta ihan kautta aikojen ja uusi onkin jo odottamassa vuoroaan. Nivean kuorinnasta sen sijaan en välittänyt, rakeet olivat jotenkin tosi isoja ja geelimäinen koostumus ei ihastuttanut.


Seerumeita ja kasvoöljyjä kului myös ihan kiitettävästi, 13 kappaletta, joista noin puolet minikokoisia. Mä rakastan seerumeita ja öljyjä ja käytän niitäkin pari kertaa päivässä. Lumenen sisu sarja oli kuluneen vuoden suosikki, sekä seerumi, että öljy. Myös Mádaran SOS sarjan seerumi ilahdutti kovasti.


Päivä- ja yövoiteita kului 12 kappaletta, aika Lumene painotteinen vuosi ollut näiden osalta. Suosikiksi nostan Originsin GinZing energy boosting voiteen, johon rakastuin heti ensi kokeilulla. Suosin itse enemmän tuubimallisia tai pumppupullossa olevia voiteita, sillä en tykkää sormella koukkia purkista, vuoden aikana on silti kulunut pääasiassa purkkeja :D.


Silmänympärysvoiteita yms. onkin kulunut aika iso kasa, 12 kappaletta niitäkin eli noin yksi per kuukausi pyöristettynä. Suosikiksi nostan The Ordinaryn ja The Body Shopin, ne oli molemmat aivan ihania ja haluan ehdottomasti uudestaankin. Glamglown brightmud naamiot käytin loppuun vähän väkisin, koin ne hankaliksi enkä koskaan jaksanut käyttää niitä.


Kasvoputsareita kului vuoden aikana 7 kappaletta. Näistä mun suosikkeja oli Himalaya herbals, joka puhdisti meikin todella tehokkaasti sekä Omorovicza, joka oli myös super tehokas. Kumpikaan näistä ei tuoksunut mitenkään erityisen hyvälle, mutta pesuteho vakuutti.


Suihkugeelejä ja suihkuvoiteita kului kahdeksan kappaletta. Näitä tosin käyttää myös mieheni, vaikka yleensä lykkään hänen käyttöön sellaisia, joista en itse niin välitä. Mies kun ei ole niin ronkeli. Mun lemppari oli ehdottomasti Ziajan cupuacu, se tuoksuu niin taivaallisen hyvälle.


Puhdistusliinoja kulutin loppuun kahdeksan pakettia. Näitä mulla kuluu eniten swatchien puhdistukseen, mutta reissuilla yms. käytän ihan koko kasvoillekin. Kuvasta voidaan päätellä, että Simplen liinat on olleet mut lemppareita.


Huulivoiteita kului loppuun yksi ja kaksi heitin pois kun oli niin vanhoja. Nekin alkoi kyllä olla loppumaisillaan, joten ei jäänyt huono mieli. Nivean coconut oli mun lemppari, niin ihana tuoksu ja koostumus.


Kangasnaamiot on mun suosikkeja ihonhoidossa, joten niitä on kulunut aika paljon. 21 kappaletta tarkalleen sanoen. Mä olen myös sellainen, että säästelen näitä, joten en käytä niin usein kuin ehkä haluaisin. Vähän hassua kylläkin, koska mulla on näitä naamioita ihan hurjat määrät jemmassa.


Lopuksi vielä näytteet, niitä kului 17 kappaletta. Ja nyt siis tarkoitan tällaisia pussinäytteitä. Mä olen tosi huono käyttämään mitään näytepussukoita, vaikka ihan samaa tavaraa niisäkin on ja kiva päästä kokeilemaan erilaisia tuotteita. Voisin ottaa tälle vuodelle tavoitteeksi käyttää mun näytepussivarastoa pois. 

Koko vuoden yhteissaldo oli siis 257, aikamoinen satsi. Voin sanoa, että nuo roskakassit alkoi joskus syys-lokakuussa hiukan ärsyttämään, mutta sitkeästi niitä säästelin. Mielenkiintoinen kokemus ja oli kyllä silmiä avaavaa nähdä koko kasa edessä. Vaikka uskon, että monien bloggaajien kasa on vielä tätäkin suurempi. 

Oletteko te seuranneet omaa kosmetiikan kulutusta?

Love, Mari

26 kommenttia:

  1. Itsellä tulee roskaa kyllä todella vähän. Ja tänä vuonna koitan vähentää vielä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, mäkin yritän muilla osa-alueilla olla tarkka ja toki myös kosmetiikan suhteen sen minkä pystyy :)

      Poista
  2. Aikamoinen saavutus säästellä koko vuoden roskat ja myös hurjan mielenkiintoista luettavaa. Mun psyyke ei pysty tähän eikä säilytystilatkaan anna periksi, mutta varmasti oma kasa olisi vielä suurempi. Hieman huonoa omatuntoa poden tuottamani roskan vuoksi, mutta koetan tehdä ekologisempia valintoja sitten jossakin muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin tavallaan yllättynyt, että näitä ei ollut kuitenkaan tämän enempää. Johtuu varmaan siitä, että testaan jatkuvasti uutta ja niinpä purkin tyhjentäminen vie aikaa :D

      Poista
  3. Vitsit miten mielenkiintoinen postaus! Ja tosiaan, hyvin kunnioitettava saavutus noiden säästely :D mä luulen, että itse sietäisin omia roskakassejani jossain piilossa vuoden päivät, mutta mies ei varmaan ilahtuisi ajatuksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei mies ollut kovin iloinen, mutta nämä oli mun meikkinurkkauksessa piilossa niin eivät juurikaan osuneet hänen tielleen :D

      Poista
  4. Mielenkiintoista! :) Olisi hauska säilyttää itsekin vuoden aikana käytetyt kosmetiikkatuotteet ja seurata kulutusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä tosi mielenkiintoinen kokeilu itsellekin, suosittelen :)

      Poista
  5. Ei ehkä uskoisi, että kosmetiikkaa kuluu loppuun niin paljon, jos sitä ei seuraisi! Olen alkanut seuraamaan tuotteiden kulutusta ja välillä olen ihan ylpeä, että saan jonkun tuotteen kulutettua loppuun :p Ihmeen paljon niitä kertyy kuukaudenkin aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tyhjä purkki on kanssa aina suuri ylpeyden aihe :D Etenkin jos kyseessä on joku vähän pidempi projekti.

      Poista
  6. Olet ihailtavan tarkka. Valtavasti kosmetiikkaa. Mutta siitähän kirjoitat. Aivan ymmärrettävää. Kasvonaamiot on aina hyviä iholle. Etenkin itse tehdyt. Minä en käytä vartalorasvoja. Paitsi jalkapohjiin ympäri vuoden. Kasvorasvat saavat luvan riittää. Kuivashampoot on hyvä keksintö. Sitten roskiin vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuota kosmetiikkaa on kertynyt iso läjä, mutta se onkin mun rakas harrastus :)

      Poista
  7. Tää oli taas niin mielenkiintoista, melkoinen läjä. :D Toi oli hauska, että vaikka suosit pumppuja niin melkein kaikki loppuneet voiteet purkissa, joskus noin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kanssa ihmettelin noita kasvovoidepurkkeja :D Tosin ne on tulleet mulle pr näytteinä, siinä kohtaa ei paljoa valita onko tuubi vai purkki :P

      Poista
  8. Vau mikä määrä seerumeita! Mäkin käytän seerumeita joka päivä mutta mulla on liian monta tuotetta, jotta saisin mitään tyhjäksi, koska aina tulee uusia testiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on mulla kanssa ongelma monen tuotteen kohdalla, ei ehdi käyttää mitään loppuun kun kokoajan testaa uutta :D

      Poista
  9. Mullakin odottaa vuoden roskat erittelyä, oh my. Pieni urakka tulee sekin olemaan, meni sullakin varmaan hetki noita lajitellessa :D Muista sit kierrättää ;) Turustakin varmaan löytyy jo muovin keräys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, odotan sitä mielenkiinnolla! Tää oli tosi hauska itse nähdä millainen kasa sitä oikein kertyi :D Ja joo onhan meillä täällä kierrätyspisteitä kaikelle mahdolliselle :)

      Poista
  10. Olipa mielenkiintoinen postaus. Pitääkin googlata, että mitä on misellivesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misellivedet on kevyesti puhdistavia kasvovesiä, loistava monitoimituote :)

      Poista
  11. Huh aikamoinen määrä vuoden aikana kulutettua kosmetiikkaa! Ja vielä tosi monipuolisesti erilaisia tuotteita :) Ja ehdottomasti propsit siitä, että oot jaksanut säilyttää kaikki tyhjentyneet purnukat koko vuoden ajan :D Ei itellä kyllä riittäis kärsivällisyys saati sitten säilytystilatkaan tuohon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voin sanoa, että loppusyksystä alkoi mennä hermo noihin pusseihin, mutta sit oltiin jo niin lähellä loppua ettei vaan voinut luovuttaa :D

      Poista
  12. Tosi kiva postaus!! Nyt kun ollaan niin alussa tätä vuotta niin vois jopa itekki tehdä tälläsen kokeilun :)

    VastaaPoista
  13. Tää oli kyllä hauska idea! Jotenkin odotin jätesäkillistä kosmetiikka roskaa, mutta onneksi ”vain” neljä pussia! :D Jaksaisikohan sitä itse säilyttää vuoden purkit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kanssa kuvittelin että olisi voinut olla enemmänkin :). Tietty tuotteita kuluu niin harvakseltaan kun jatkuvasti kokeilee uutta eikä käytä vanhaa loppuun ensin. Kokeile ihmeessä, tästä oppi paljon itsekin omasta kosmetiikan kulutuksesta :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...