lauantai 13. tammikuuta 2018

Viisi aliarvostettua kauneustubettajaa

Moi vaan kaikille! Tänään olisi vuorossa hieman erilainen postaus. Moni mun blogia seuraava varmaan jo tietääkin, että mä katson todella paljon Youtubea ja nimenomaan kauneus- ja kosmetiikkakanavia. Youtubessa tarjonta on loputonta ja uusia kanavia putkahtelee jatkuvasti. Mä ajattelin nyt vinkata teille muutamista kanavista, jotka on mun mielestä tosi hyviä ja katson heidän videoitaan viikottain. Nämä kanavat ovat mun mielestä aliarvostettuja eikä näistä kuule puhuttavan, heidän seuraajamäärät ei myöskään ole ansaitulla tasolla, joten ehkäpä joku teistä innostuu näistä myös :).



Aloitetaan Beauty Addict Next Door -kanavalla. Mä olen seurannut kanavaa vuoden 2015 lopusta lähtien. Alex tekee videoita laidasta laitaan, meikkitutoriaaleja, kertomuksia omista kokemuksista, tuote- ja kokoelmaesittelyjä yms. Hän kertoo hyvin avoimesti omasta elämästään ja ongelmistaan, joten tuntuu kuin katselisi kaveriaan. Kanavalla on vasta 2,6 tuhatta seuraajaa ja mun mielestä Alex ansaitsisi paljon paljon enemmän. Hänen meikit eivät ole samaa tasoa kuin vaikka Jaclyn Hillin, mutta senpä vuoksi hän on niin samaistuttava. Beauty Addict Next Door -kanava on myös täysin eläinkokeeton ja vegaaninen, eli jos kaipaat tuotevinkkejä yms. niin täältä niitä löytyy. 




Katie Marie on kanavana vain viisi kuukautta vanha, mutta hän on kirjoittanut suosittua From my vanity -blogia jo pidempään. Aloin seuraamaan kanavaa heti alusta lähtien ja olen jäänyt koukkuun Katien kuplivaan iloiseen persoonaan. Hän tekee monipuolista sisältöä ja videot on mukavan lyhkäisiä, näihin ei tarvitse varata aikaa tuntia. Kanavalta löytyy tuote-esittelyjä, declutter videoita, meikkitutoriaaleja ja paljon muuta. Myös Katien kanavalla on 2,6 tuhatta seuraajaa, mutta kyseessä onkin melko tuore kanava. Toivoisin hänelle silti paljon lisää näkyvyyttä.




Lisa Stevens on noussut nopeasti yhdeksi mun lemppariksi kiinnostavan sisällön ansiosta. Hänen kanavaltaan löytyy paljon declutter videoita, shop my stash videoita, ostoksia, meikkivideoita ja järjestelyvideoita. Lisan tyyli on hyvin rento, tykkään hänen huolettomasta perheenäidin tavasta tehdä videoita. Lisalla on seuraajia 40 tuhatta, mutta mun mielestä voisi olla paljon enemmänkin, kun verrataan oikein isoihin tubettajiin.





Angelica Nyqvist on mun uusin löytöni, mutta olen tykästynyt tähän kanavaan toden teolla. Angelica on ruotsalainen kauneustubettaja, jonka kanavan sisältö on hyvin originaalia, hän keksii mitä mielenkiintoisempia videoita, joita ei näe ihan joka kanavalla. Hänen meikkitutoriaalit ovat myös ihan omaa luokkaansa, tällä naisella on huikeat meikkaustaidot! Hän esittelee kanavallaan myös kiinnostavia indiemeikkibrändejä, joista minä en ainakaan ole kuullut aikaisemmin. Seuraajia Angelicalla on 26 tuhatta.




Samantha March on yksi mun ehdoton lempparini, hänen videoitaan en missaa oikeastaan ikinä. Samanthan tyyli on myös todella rennon huoleton ja mä tykkään siitä kovasti. Hän tekee paljon työtä kanavansa eteen ja keksii myös mielenkiintoista uutta sisältöä jatkuvasti. Samantha on keksinyt Will I buy it? -sarjan, joka onkin yksi hänen suosituimmista videosarjoistaan, jossa hän käy läpi uusia julkaisuja ja miettii aikooko ostaa vai ei. Samanthan kanava on ollut nyt jatkuvassa kasvussa, tällä hetkellä tilaajia on 41 tuhatta. Olisi hienoa nähdä hänen kanavansa kasvavan sinne suurien tubettajien joukkoon!

Oliko joukossa tuttuja kanavia? 
Seuraatko sinä youtubea? Vinkkaa mulle suosikki kanavasi!

Love, Mari

18 kommenttia:

  1. Kiitos vinkkauksista! Täytyy tutustua näihin :) Mäkin seuraan toooodella paljon erilaisia tubettajia, joten vinkit on aina tervetulleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on kanssa tosi kiva löytää uusia seurattavia, videoita kun tulee katseltua päivittäin :)

      Poista
  2. Samantha March ja Lisa Stevens on tuttuja kasvoja. Seuraan heidän kanaviaan, mutta katson vain sellaiset videot, jotka kiinnostavat todella, en ihan kaikkia mitä tulee.
    Tykkään itse eniten sellaisista tubekanavista, joilla ei ole miljoonia tilaajia (seuraan useampaa kymmentä kanavaa säännöllisesti), vaan vähemmän nimekkäitä. Seuraan myös oman ikäluokkani edustajia ja kanavia, joissa on paljon ihonhoitoon liittyviä videoita ja usein vähän "tieteellisemmältä" kannnalta, kuten Gothamista, Nadine Baggot ja Mrs Gingers Beauty. Uusia suosikkeja on RawBeautyKristi, Becca Rose (aika paljon myös lifestyleä) ja Arna Alayne. Tykkään erityisesti australialaisista ja uusiseelantilaisista kauneustubettajista.
    Ykkössuosikki on Shaaanxo, sitten Tati ja thataylaa, sekä Nikkia Joy ja Crystal Conte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkkauksista, sain tästä paljon uusia nimiä joita lähden kurkkimaan nyt ja ehkä joku jää seurantaan :). Shaaanxo on kyllä ihana, Tati myös <3

      Poista
  3. Aah rrrrakastan Youtubea. Yllä mainittu Gothamista on ihana, mutta rakastan myös pienempiä(?) kanavia kuin Makeup TIA tai L'amour et La Musique (ekokosmetiikkaa). Välillä obsessioni vaihtelee britti-tubettajien ja kanadalaisten ihanien neitien välillä, esim. Jamie Page on nyt osunut kovaa sydämmeeni. Jenkeistä Stephanie Nicole on taas 1. suosikkini. Täytyy tutkia noi suosituksesi läpi!

    xx Laura / Laurantaina Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heei kiitos paljon vinkeistä, Stephanie Nicolea lukuunottamatta nuo oli kaikki mulle uusia nimiä, käyn heti kurkkimassa heidän kanaviaan! :)

      Poista
  4. Tämä oli minulle aivan uusi maailma. Kiitos vinkeistä, täytyypä tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Youtubesta löytyy vaikka ja mitä ja siihen jää helposti koukkuun :D

      Poista
  5. Jokainen oli ihan uusi tuttavuus! Pakko myöntää, että suurin osa omista suosikeista on niitä tunnetumpia. Ehkä juuri siksi, että niihin törmää herkemmin, eikä tarvitse etsimällä etsiä. Toki näistä vinkeistä oli apua. Joukosta löytyi useampi kiva ja persoonallinen kanava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun suosikeista löytyy toki myös ne isot kanavat; Jaclyn Hill, Kathleen Lights, Tati, Shaaanxo, Casey Holmes ja muita vastaavia. Tykkään kuitenkin kovasti myös pienemmistä kanavista ja niitä on kiva tuoda esille muillekin :)

      Poista
  6. Useasti on niin, että ne jotka saa vähiten huomiota on melkein parempia kuin ne jotka saa paljon huomiota. Itse myös seuraan paljon YouTubea mutta eri genreä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, näkevät jotenkin ehkä enemmän vaivaa kanavan sisältöön :)

      Poista
  7. Ei ollut mukana yhtään tuttua kasvoa! Itse olen tykännyt katsoa viime aikoina ehkä eniten Rawbeaytykristi:n videoita, jotka eivät ehkä ole kovin opettavaisia (ainakaan itselleni koska oma ihotyyppini on niin erilainen kuin hänellä) mutta hänen videonsa ovat todella hauskoja ja viihdyttäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rawbeautykristi on mulle vielä melko uusi tuttavuus. Lisäsin seurantaan joku viikko sitten, mutta en ole vielä ehtinyt katsomaan videoita. Täytyy ottaa tänään asiaksi, kun niin monet häntä kehuu :)

      Poista
  8. Mä oon ihan ulkona Youtubesta, en oikein jaksa katsella videoita. Mutta mukava idea sulta antaa huomiota tubettajille, jotka ansaitsisivat enemmän seuraajia! :) Yleensä kun näkee hehkutettavan vain niitä jo valmiiksi suosittuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikki voi millään kiinnostua samoista jutuista, sama kai pätee näitä videoita, kaikkia ei vaan kiinnosta :) Mä olen jäänyt koukkuun ja sen puolesta oli kiva jakaa omia lemppareita muillekin.

      Poista
  9. Seuraan aika vähän. Yleensä käytän youtubea, jos tarvitsen ohjeita tai tuotekokemusia. Nää näyttää tosi kivoilta kanavilta! Joulukuussa innostuin katsomaan kosmetiikkakalentereiden unboxaus-videoita, ja katsoin samalla muutamat meikkitutoriaalitkin :)

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Youtube onkin tosi hyvä tiedonhakuun, mies etsii esim. kaikki autoviat aina Youtubesta :D Mä tykkään kovasti unboxauksista, kokoelmavideoista ja declutter videoista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...