Tervetuloa mukaan Beauty Awards 2017 voittajien valintaan!
Vuoden aikana on löytynyt paljon uusia ja mielenkiintoisia meikkejä, mutta tänään valitaan niistä ne kermat päältä ja nähdään mitkä tuotteet veivät voiton. Jokaiseen kategoriaan on valittu yksi voittaja, eli vuoden 2017 paras tuote ja kaikki tuotteet ovat joko vuonna 2017 julkaistuja tai minä olen ne löytänyt vuonna 2017. Valinta ei ollut helppo, mutta nämä tuotteet ovat voittonsa ansainneet!
Kategorioita on tänä vuonna 16. Joukosta puuttuu esimerkiksi paras eyeliner ja paras irtopuuteri, koska en kuluneen vuoden aikana löytänyt uusia suosikkeja, jotka olisivat syrjäyttäneet ne vanhat. Kat Von D:n tattoo liner on edelleen paras koskaan kokeilemani eyeliner ja RCMA no-color powder on lyömätön irtopuuteri. Muuten mukana on lähes kaikki mitä meikkiin tarvitset.
Paras primeri
Vuoden parhaan primerin tittelin vie Smashboxin Photo finish foundation primer*. Tämä pohjustusvoiteiden kuningas on täydellinen blurraamaan ihohuokosia ja se antaa iholle sileän pinnan, jolle meikkivoide levittyy todella vaivattomasti. Pohjustaja myös pitää meikin paikoillaan pitkään.
(vink vink, tämä on nyt Kicksin alessa puoleen hintaan!)
Paras meikkivoide
Vuoden paras meikkivoide on ollut ehdottomasti The Ordinary colours coverage foundation. Tämä alle 10€ maksava meikkivoide on todella peittävä, levittyy iholle kauniisti ja jättää semi-mattaisen pinnan. Tämä pysyy paikoillaan koko päivän eikä tuki ihohuokosia.
Paras peiteaine
Taistelu vuoden parhaan peiteaineen tittelistä käytiin ColourPopin No filter -peiteaineen ja tarten Shape tape -peiteaineen välillä, mutta lopulta ColourPop vei voiton kevyellä, mutta peittävällä ja hyvin levittyvällä koostumuksellaan.
Paras puuteri
Vuoden paras puuteri on ollut ehdottomasti MACin next to nothing puuteri*, joka julkaistiin viime keväänä. Tämä unelmankevyt puuteri kiinnittää meikin paikoilleen ja jättää kasvoille silkkisen viimeistellyn pinnan.
Paras contour paletti
Paras contour tuote löytyi vuonna 2017 contour paletista. IBY beauty:n contour paletti tuli mulle Boxycharmin mukana ja on siitä lähtien ollut jatkuvassa käytössä. Sävyvalikoima on todella hyvä, mukana on sopivan viileitä varjostussävyjä ja myös paletin mattaiset vaaleat puuterit ovat todella toimivia peiteaineen kiinnitykseen yms.
Paras aurinkopuuteri
Aurinkopuuterin valinta oli selkeä, vuoden paras on ollut kiistatta Marc Jacobsin alkuperäinen O!Mega bronzer. Tässä on kaikki kohdillaan, sävy, koostumus ja pakkaus. Jättikokoinen bronzer toimii hätätapauksessa myös varjostuksiin, mutta parhaimmillaan tämä on nimenomaan aurinkopuuterina.
Paras poskipuna
Poskipunien kategoriassa voittoon ylsi Charlotte Tilbury:n Cheek to chic -poskipuna, joka on hämmästyttänyt somemaailmaa ulkomuodollaan. Tämä hillityn neutraali poskipuna antaa sopivasti pigmenttiä ja levittyy kasvoille todella luonnollisesti.
Paras nestemäinen highlighter
Nestemäisten ja voidemaisten highlighterien kategoriassa voiton vei Marc Jacobsin Dew drops ihanan kookoksisessa tuoksussa. Kultainen sävy sopii täydellisesti kesään, mutta tämä on ollut todella toimiva myös talviaikaan. Tuotetta voi käyttää meikkivoiteen alla, meikkivoiteeseen sekoitettuna tai meikkivoiteen päällä normaalin highlighterin tapaan.
Paras highlighter
Vuoden paras highlighter julkaistiin vasta syksyllä, mutta se nousi äkkiä kunniapaikalle ykkösten joukkoon. Fenty beauty tuli ryminällä ja tämä Killawatt duo highlighter tuli mun kokoelmaani jäädäkseen. Toinen puoli on hieman luonnollisempi ja toisella puolella saa super intensiivisen ja hohtavan korostuksen.
Paras huulipuna
Parhaan huulipunan valinta oli helppo. Rakastuin tarten color splash huulipuniin heti ensi kokeilulla ja sävy Sunkissed on aivan täydellinen. Tämä löytyi myös mun TOP3 huulipunien joukosta kesällä ja voipi olla, että pitää ihan ykköspaikkaa. Koostumukseltaan ihanan kermainen, pehmeä ja pigmenttinen puna levittyy huulille kuin voi.
Paras nestemäinen huulipuna
Vuoden paras nestemäinen huulipuna oli mulle itsellenikin yllätys, mutta päädyin valitsemaan tähän Dose of colorsin Savage -huulipunan. Savage julkaistiin loppukesällä Desi x Katy -kokoelmassa ja tässä on niin upea tumma viettelevä sävy ja Dosen huulipunien koostumus on aina ollut mulle mieleen. Tämä on nähty blogissakin jo ainakin parissa eri meikissä.
Paras kulmatuote
Parhaan kulmatuotteen tittelin vei tällä kertaa ColourPopin brow boss kulmakynä. Olen pitänyt ColourPopin kulmakynistä jo pidemmän aikaa, mutta nämä uudistuneet versiot ovat ehkä jopa entistäkin parempia. Tämä on hyvin samantapainen kuin ABH:n brow wiz ja hintaa viisi dollaria, ei voi mennä pieleen.
Paras ripsiväri
Vuoden paras ripsiväri löytyikin jo tammikuussa, kun uudistuneen Bette boxin sisältä löytyi Maybelline the falsies push up angel mascara*. Tämä on ollut blogissa esillä useita kertoja, varmaan lähes jokaisessa meikissä ja vitsit olen tykännyt tästä. Ripsiväri erottelee ripset kauniisti, antaa pituutta ja tuuheutta.
Paras luomiväripaletti
Paras paletti ei liene ylläri? Morphen ja Jaclyn Hillin yhteistyöpaletti räjäytti somen kesällä ja minä tilasin tietysti omani heti. Tämä oli myös rakkautta ihan ensi näkemällä, enkä ole joutunut pettymään. Sävyvalikoima on mun silmissä täydellinen, tällä saa aikaan mitä erilaisempia meikkejä niin arkeen kuin juhlaan ja koostumus sävyissä on mun mielestä kohdillaan!
Paras primersuihke
ColourPop crystals Amethyst priming spray on ollut kovassa käytössä kesästä lähtien ja tästä onkin kulunut jo reippaasti yli puolet. Olen tykännyt tämän suihkeen jättämästä pinnasta, se jättää ihon hieman tahmeaksi, johon meikin on helppo tarrautua. Suihke on melko märkää, mutta pohjustajana se ei ole haitannut.
Paras meikinkiinnityssuihke
Vuoden paras kiinnityssuihke löytyi kesällä, Glamglow Glowsetter makeup setting spray* vei voiton ihanan kevyellä suihkeellaan ja hyvällä tuoksullaan. Tässä on todella hienojakoinen suihke, joka tuntuu kasvoilla vain kevyenä pilvenä, todella miellyttävä käyttää ja auttaa meikin viimeistelyssä ja pysyvyydessä.
Postaus sisältää affiliate linkkejä, merkitty (*) merkillä.
Postaus sisältää affiliate linkkejä, merkitty (*) merkillä.
Oliko joukossa myös sun suosikkeja? Löysitkö uusia lemppareita vuonna 2017?
Ihanaa uutta vuotta kaikille!!
Love, Mari