maanantai 11. joulukuuta 2017

Minijoulukalenteri luukku 2

Moikka! Tänään on aika avata mun minijoulukalenterin toinen luukku ja vuorossa onkin aika ihana arvonta! Tämän viikon palkinnon sponsoroi Natural Goods Company, joka ilokseni lähti mukaan joulukalenterini järjestämiseen ja tarjosi teille tämän ihanan lahjasetin Mossalta. Minulta toivotaan usein postauksia luonnonkosmetiikasta ja se tuntuu muutenkin kiinnostavan monia, joten halusin kalenteriin ehdottomasti mukaan myös luonnonkosmetiikkaa. Mossa oli mulle aikaisemmin nimeltä tuttu, mutta en ollut vielä heidän tuotteitaan testaillut. Olen kyllä kuullut niistä paljon ja lukenut juttuja muissa blogeissa. Nyt mulle tarjoutui tilaisuus tutustua näihin myös itse, sillä sain testattavaksi myös oman kappaleen tätä lahjasettiä. 



Sain siis teille arvottavaksi ja itselleni testattavaksi Mossa:n Vitamin cocktail -lahjasetin, johon kuuluu Energy boost multi-use mask & night cream ja Facial oil. Molemmat tuotteet ovat täysikokoisia, joten näistä riittää iloa pitkäksi aikaa. Setin tuotteet ovat täydellisiä talven kuivattamalle iholle, sillä ne tarjoavat ihon kaipaamia vitamiineja tehden ihosta terveen ja hyvin kosteutetun. Näissä on molemmissa miellyttävä raikas tuoksu, jossa on kyllä vivahdus sitä "luonnonkosmetiikan ominaistuoksua". Öljyt on mun suosikkeja näin talviaikaan ja tämä on ollut aivan ihana, jättää ihon ihanan heleäksi ja kosteuttaa super hyvin! Energy boost multi-use mask & night cream on myös todella kiinnostava tuote, sitä voi nimensä mukaan käyttää joko yövoiteena tai tarpeen mukaan naamiona. Mä olen tykännyt käyttää sitä eniten yövoiteena tuon öljyn kanssa yhdessä, ne ovat oikea dream team. 


Jos haluat päästä testaamaan näitä itsekin, osallistu ihmeessä arvontaan seuraamalla seuraavia ohjeita:

Arvonnan säännöt:

1. Arvonta on avoin kaikille, osallistuaksesi sinun tulee jättää kommenttiboksiin sähköpostiosoitteesi ja vastata kysymykseen: Mikä on paras jouluherkku?

2. Jos seuraat blogiani bloggerin, bloglovinin tai Facebookin kautta saat yhden lisäarvan. Mainitse kommentissa monellako arvalla osallistut.

3. Seuraamalla minua myös instagramissa (@marisalomeikkaa) saat vielä yhden lisäarvan, mainitse kommentissa monellako arvalla osallistut (max 3 arpaa).

4. Palkinto lähetetään voittajalle suoraan Natural Goods Company:lta. Palkinto postitetaan vain Suomeen.

5. Arvonta päättyy sunnuntaina 17.12 klo 24.00 ja voittajaan olen yhteyksissä seuraavan päivän aikana! Jos en kuule voittajasta viikkoon, arvon uuden voittajan.

6. Jos olet alle 18-vuotias sinulla on oltava huoltajan suostumus osallistua arvontaan.

Onnea arvontaan!

Love, Mari

98 kommenttia:

  1. Kiva arvonta:)
    Lanttulaatikko on paras jouluherkkuni<3
    Kolme arpaa
    blooomxo at gmail.com

    VastaaPoista
  2. Paras jouluherkku on piparit ja glögi, yhdessä ja erikseen!
    Mukana kahdella arvalla, seuraan bloglovinin kautta nimellä Helmimaria :)
    helmi.soppela@hotmail.fi

    VastaaPoista
  3. Kinkku on mun herkku!
    Seuraan Bloglovinin kautta eli kaksi arpaa.
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  4. Paras jouluherkku on kinkku! :) Osallistun yhdellä arvalla.
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. osallistun yhdellä arvalla:) paras jouluherkku on piparit! sandi.osterlund@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Äitin porkkanalaatikko. :)
    Kahdella mukana. backinreverieÖgmailÖcom

    VastaaPoista
  7. Lemppariani on äitini tekemä bataattilaatikko. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla mukaan. Jouluherkku on piparit:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  9. Tuo kasvoöljy on aivan ihana <3

    En tiedä osaanko valita mitään yhtä yksittäistä joulupöydän herkkuja kun kokonaisuushan se ratkaisee, mutta yksi mitä ilman joulupöytä ei tuntuisi joulupöydältä on kinkku. :)

    Kolmella arvalla mukana; seuraan bloggerin, Facebookin ja ig:n kautta. :)

    shimmerblinger@gmail.com

    P.s. Mullakin starttasi tänään blogissa arvonta:
    https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/12/kosmetiikkabloggaajien-joulukalenteri.html

    VastaaPoista
  10. Joulutortut :)
    Kahdella arvalla (fb ja ig)

    VastaaPoista
  11. Riisipuuro sekametelisopalla.
    3 arpaa( bloglovin, insta)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  12. Mossa vaikuttaa niin ihanalta merkiltä. Olen vasta sy-voidetta kokeillut ja se oli kyllä aivan loistava. Tuota öljyä hehkutetaan kaikkialla todella paljon! Parhaat jouluherkut ovat muikun mäti ja suklaa. Nam! Seurailen bloglovinin kautta, eli 2 arpaa. msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  13. NO, tietysti kinkku ja suklaa.=)
    2 arvalla mukana. (insta, katj4_k)
    k.kanerva@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Graavilohi, seuraan bloggerissa
    pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukaan. Ja kinkkuhan se on jouluherkkua. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Yhdellä mukaan. Suklaa ja porkkana-ja lanttulaatikot. markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Glögi on parasta! Kahdella arvalla mukana :) stigaba@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Lanttulaatikko on parasta!
    Kolmella arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kinkku ja lanttulaatikko.
    Kahdella arvalla mukana.
    outi.saariaho @ gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana
    Kalkkuna ja Lanttulaatikko
    han.nystrom@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Porkkana- ja lanttulaatikot :)
    Kolme arpaa, neitiminttukihara (at) gmail.com

    VastaaPoista
  22. Piparit ja joulutortut! :P
    Osallistun kahdella arvalla, seuraan blogiasi Bloglovinin kautta. :)
    kauppila.satu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  23. 3 arvalla mukana:) porkkanalaatikko on parasta!
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Lanttulaatikko on paras.
    Mukana yhdellä.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  25. No kaikenlainen suklaa, mutta parhaimpana LINDT-merkin ^_^
    Käytän Mossan misellivettä, tykkään siitä hirveästi!
    Kahdella arvalla mukana
    josalmela@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Mun lemppari jouluherkku on ehdottomasti piparit :)

    Seuraan bloglovinin ja instagramin kautta :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  27. Suklaa on se ykkönen. Ihana arvonta, olenkin miettinyt tämän setin ostamista :)
    Seuraan bloggerissa ja instassa, eli kolme arpaa.
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Joulunparas herkku? Tämä oli varmaan pilaa sillä en minä ainakaan osaa valita yhtä, mutta ensiksi tuli mieleen lanttulaatikko! Ja kinkku, ja perunalaatikko. Kaikki. Namnam! Osallistun fb seurannan arvalla!
    ep.huhta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kolmella arvalla mukana, seurailen ainakin Bloggerin, Facebookin ja Instagramin kautta.
    Paras jouluherkku on ehkäpä kinkku, mutta onhan niitä monia muitakin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kolmella arvalla mukaan, luen blogia bloggerin kautta ja seuraan instagramissa myös. Paras jouluherkku on riisipuuro ja sen kanssa glögi!
    ellividgren02@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Airiina
    Kyllä se on graavilohi ja sen kanssa katkarapukastike.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  32. Kinkku :) Kolmella arvalla mukana
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Graavilohi on ehdoton ykkönen :) Kahdella mukana
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Bloggerin kautta kahdella arvalla mukana. Lanttulaatikko on mun herkkua!
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  35. bloggerin kautta messissä, eli kahdella arvalla. Herkkua on porkkanalaatikko :) maatiaiskananen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Taatelikakku! Kolmella arvalla mukana :)

    anna-ylitalo@hotmail.fi

    VastaaPoista
  37. Kyllä se joulun herkku on kinkku :)
    2 arpaa bloglovin
    mari_leena (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Konvehdit, lohi ja rosolli on lemppareita.
    2 arpaa (blogger), talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Porkkanalaatikko on parasta <3 Olen ottanut vähän ennakkoa ja syönyt sitä jo monta kertaa tänä joulun alla! Olen kahdella mukana :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Suklaakonvehdit!
    Osallistun kahdella arvalla.
    Rusana.vainio@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Kolmella mukana. Riisipuuro on joka vuosi yhtä ihanaa herkkua.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Mätimousse on parasta :) Ja kolmella arvalla mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kinkku , lanttulaatikkoa ja ehdottomasti kaikki mukulat vaatii minun tekemiäni lihapullia :)
    mukana kaikilla arvoilla..seuraan jokapuolella :)
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Kyllä se paras on herkku on kinkku :)
    Kolmella arvalla mukana.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Blossan glögi :)

    sayitanywayblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Riisipuuro ❤️
    Yksi arpa,
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Yhdellä arvalla mukana - ruoista kinkku, juomista glögi! kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  48. yhdellä arvalla mukana. ruokapuolen herkku on imelletty perunalaatikko ja sitten tietysti suklaakonvehdit!
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Imelletty perunalaatikko ja kahdella arvalla kokeilen onneani tässä arvonnassa.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  50. Huippua! Suklaa ja joulutortut on hyviä. Mutta pöydässä kuuluu olla kinkku, graavilohta ja maksalaatikkoa. Niistä on joulu tehty. Seuraan sua bloggerin ja instn kautta. Eli kolmella arvalla mukana.

    Vilma
    vimmukj@gmail.com

    VastaaPoista
  51. riisipuuro :) mukana kolmella.
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Suklaa tietty, ja kalkkuna :) Kahdella arvalla mukana (blogger).

    lifeanddisasters(a)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Itsetehdyt lanttu, porkkana ja perunalaatikot :)

    Mukana kahdella arvalla.

    heli(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  54. Riisipuuro. :) Pitäisi vain nyt mahavaivojen takia opetella tekemään se maidottomana... Kahdella mukana Blogger-lukijana. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Lanttulaatikko! Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  56. En pysty päättämään vaan yhtä, joten tässä omat suosikit: kylmäsavulohi, porkkana- ja peerunalaatikko, sienisalaatti. Kolmella arvalla mukana :) krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Kala, useimmiten lohi. Nam! :)
    Yksi arpa.
    susku646@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Yövoide kuulostaa todella hyvältä tuotteelta. Oma suosikki jouluherkkuni on imelletty perunalaatikko. Ja sähköpostini on joannaelisa75@yahoo.com (1 arpa)

    VastaaPoista
  59. Kolmella arvalla mukana :) Suklaa on lemppari
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Tortut :-) kahdella mukana

    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Kahdella mukana! Ja suklaa. ;)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  62. Joulukinkku! Kahdella arvalla mukana :)
    tyttinurminenn (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Täytyy sanoa, että lohi :D
    Marianneee@wippies.fi

    VastaaPoista
  64. Imelletty perunalaatikko on huippua! Kahdella arvalla mukana.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Kahdella arvalla mukana. Jouluherkuista suosikkini on uunilohi!
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  66. Paras jouluherkku on suklaa-tryffelikakku :)

    VastaaPoista
  67. Joulukinkku on joulupöydän kunkku :) 2 mukaan.
    nmpnetti.com@jippii.fi

    VastaaPoista
  68. Kahdella mukana :) Joulukinkku!
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Joulutortut ja perunalaatikko, niitä on saatava joka joulu! Yhdellä arvalla mukana:) killer.queen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  70. Paras jouluherkku on joulutorttu :) osallistun kahdella arvalla. kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  71. Joulutortut omenahillolla ovat lemppareita <3
    Osallistun kahdella arvalla. sinella.i@live.fi

    VastaaPoista
  72. Mukaan kahdella. Paras jouluherkku on perunalaatikko.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  73. Riisipuuro, perunalaatikko ja mäti! En osannut valita vain yhtä :D

    Kahdella arvalla mukana :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Lanttulaatikko. Yhdellä mukana. Hyvää joulunaikaa. sonjaemiliia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  75. Oi ihania juttuja. Oma lempijouluherkku taitaa olla rehellisesti suklaa :D ja joulutortut tietty!

    VastaaPoista
  76. Joulukinkku :) Yhdellä arvalla mukana. rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  77. joulutortut <3
    1 arpa
    anniina.noitero@gmail.com

    VastaaPoista
  78. lanttulaatikko :-) mukana yhdellä arvalla! ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Paras herkku on riisipuuro. :) Yhdellä arvalla mukana.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  80. Paras jouluherkku on tietysti suklaa!
    Mukana yhdellä arvalla.
    suvi.jalko@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  82. Joulutortut ja konvehdit... Nam :)

    Seuraan instassa ja luen bloggerin kautta.

    Eli 2 arvalla mukaan.

    Jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  83. Pipari! Suklaa! Kinkku! Buche de noel näyttää ihan liian hyvältä, mutta en ole vielä koskaan päässyt kokeilemaan. Bloggerin kautta seurailen, eli kaksi arpaa
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Riisipuuro&rusinasoppa ja suklaa
    Yhdellä arvalla mukana
    terkki(a)Hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Äitin tekemät joulutortut. Seuraan Bloggerin kautta ja IG:ssä (@kissan_kynnet) eli 3 arpaa.
    yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  86. Kylmäsavuporonpaistia pitää jouluna olla.

    Yhdellä arvalla osallistun

    netin.postit (at)gmail.com

    VastaaPoista
  87. Kolmella arvalla. (blogger ja ig)
    Suklaa ehdottomasti :)
    jade.serena@netti.fi

    VastaaPoista
  88. Joulutortut ovat ehdottomasti suosikkini jouluherkuista!
    Kolmella arvalla mukana :)
    emilisko@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  90. Riisipuuro! 3 arvalla mukana. enxs22@gmail.com

    VastaaPoista
  91. Kahdella arvalla mukana!

    Isän savustamat kalat äidin leivinuunissa paistaman rieskan päällä tulee aina olemaan lempparini <3

    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  92. Ensin meinasin valita suklaan, mutta kyllä se on sittenkin kinkku! :) Mukana kahdella arvalla, seuraan facebookissa ja instagramissa.
    henna.jussila@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. parasta on joulun kalapöytä, yksi arpa
    tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  94. Parasta on peruna- ja bataattilaatikot. 3 arvalla mukana, seuraan Bloggerissa ja instassa.

    kortesniemi.milla(at)gmail.com

    VastaaPoista
  95. Kyllä se kinkku on - nam! Mukana 2 arvalla - seuraan bloglovinissa.
    huttuuvain ät gmail piste com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...