tiistai 7. helmikuuta 2017

Tammikuun Boxycharm


Tammikuun Boxycharmilla kesti yllättävän pitkään saapua, joten pääsen sen teille esittelemään vasta nyt. Sain boksin käsiini viime viikolla, mutta näitä bokseja aina kerääntyy tähän kuun vaihteeseen enkä ihan peräkkäisiin päiviin viitsi näitä laittaa kuitenkaan. No eipä kai sillä väliä, pääasia, että nyt päästään vihdoin tähän tutustumaan! Tammikuussa teemana oli "And the charm award goes to.." ja mukaan oli pakattu teemaan sopivia tuotteita. Mä olin nähnyt sneak peekit muutamasta tuotteesta jo etukäteen ja odotin tätä boksia suurella innolla.


Tässä yksi syy siihen mun innostukseeni! Mukaan oli pakattu highlighter duo Vintagelta. Samalta brändiltä tuli yksittäinen highlighter jokunen kuukausi sitten ja oon tykännyt siitä todella paljon. Tämä vaikuttaa sävyiltään olevan vielä parempi ja ootankin innolla, että pääsen näillä leikkimään kunnolla. Pigmentti näissä on todella hyvä ja koostumus ihanan kermainen ja pehmeä. 


Näissä boxyissakin on nykyään jonkin verran vaihtelua, ja tämä oli yksi vaihtoehto tuotteista. Mä en ole mikään hajuvesien suurkuluttaja, joten ensivaikutelma oli hieman pettynyt. Se meni kuitenkin äkkiä ohi kun tuoksuttelin tätä. Aivan ihana tuoksu! Tämä on myös roller ball, eli tuoksua voi vaan pyöritellä iholle helposti ja vaivattomasti. 


PÜR Mineral glow aurinkopuuteri oli ehdottomasti iloinen yllätys. Rakastan aurinkopuutereita ja PÜR on ihan huippubrändi, joten tämä aiheutti suurta riemua. Tämä on hyvin lämmin ja hieman hohtava aurinkopuuteri, varmasti todella kaunis kesällä päivettyneellä iholla. 


Mun laatikosta löytyi myös vaihtoehtoisena tuotteena konjac sieni. En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt konjac sientä, joten tätä oli kiva päästä kokeilemaan. Olen tällä pessyt kasvot nyt kerran ja vitsit se koostumus tuntui jännältä! Onko nämä aina sellaisia liukaspintaisia ja hieman öljyisen tuntuisia? Tykästyin tähän kovasti ja se tuntui myös puhdistavan kasvot tehokkaasti. Ehdottomasti jatkan tän kokeilua ja käyttöä!


Viimeisenä tuotteena laatikosta löytyi viuhkasivellin So Susan brändiltä. Tämä vaikutti ensi kokeilulla ihan kelpo siveltimeltä, pehmeä ja sopivan jämäkkä ja joustava highlighterin levitykseen ja häivytykseen. 

Miltä tammikuun boksi vaikutti? Kiinnostiko joku tuote erityisesti?

Love, Mari

maanantai 6. helmikuuta 2017

Tammikuun roskat


Tänään tarkastellaan mun tammikuun roskakasaa, jonka näette kokonaisuudessaan tuossa yläpuolella. Tammikuussa loppui mun mittapuulla huikea määrä tuotteita ja oon tosi ylpeä itsestäni :D. Voi sitä riemua, jonka saa tyhjästä kosmetiikkapurkista! Mulle se on nimittäin aika harvinaista herkkua. Tää kasa on varmaan joidenkin mittapuulla vielä aika pieni, mutta mä ylpeilen tällä saaliilla varmaan koko vuoden, heh. No mennäänpä asiaan ja katsotaan mitä kaikkea sinne roskapussiin oikein päätyi!


Biozell Professional Dry shampoo for dark hair* tuli mulle iloisena yllätyksenä I love me -messuilta ja otin tän käyttöön tammikuun alkupuolella. Tykästyin tähän kuivashampooseen kovasti ja voin hyvin kuvitella ostavani tätä lisää. Se imi hiuksista hyvin rasvaisuutta ja suihke oli tummille hiuksille sopivaa, ei siis jättänyt sitä valkoista rantua mikä useista kuivashampoista jää.  

AUSSIE Beach mate dry shampoo oli ihan ok. Ostin sen lokakuussa Tallinnasta ja otin käyttöön joskus joulukuussa. Tää kesti mulla käytössä noin kuukauden ja olin tosiaan ihan tyytyväinen. Ei tästä mun suosikkia tullut, mutta ei myöskään inhokkia. 

XZ värjätyt hiukset shampoo* tuli viime keväänä Bernerin goodie bagista ja sain tän otettua käyttöön loppuvuodesta. Tän tuoksu oli tosi ihana, raikas ja makea. Oon tykännyt aina XZ shampoista ja tää ei ollut poikkeus, kiva perus shampoo.

Schwartzkopf professional BC oil miracle rose tuli joskus aikoja sitten Livboxin mukana ja jostain syystä jäänyt käyttämättä. Nyt oon kuitenkin vihdoin saanut tän pikkuputelin tyhjäksi ja no, ihan ok. Ei ollut mun suosikki öljyni, mutta ajoi kyllä asiansa ja ruusun tuoksu oli lopulta oikein kiva, vaikka olin aluksi sen suhteen hieman skeptinen.


The Body Shop Vanilla chai hand cream tuli tiensä päähän yllättävän nopeasti. Ostin tän marraskuun lopulla Helsingin reissulla ja siitä lähtien tää oli jatkuvassa käytössä. Mä rakastan tuota Vanilla chai tuoksua ja sen vuoksi tällä tulikin rasvattua käsiä useita kertoja päivässä. Koostumus on myös tosi kiva ja nopeasti imeytyvä.

PATYKA Marine crystals revitalizing body scrub tuli muistaakseni viime kesänä mun ensimmäisestä Jolie boxista. Tää oli oikein kiva kuorinta, mutta tuoksu ei ollut mun makuuni. Mulla ei oikeastaan ole tästä kauheesti mitään sanottavaa, joten tuskin tulen uudestaan hankkimaan.

Glamglow supermud clearing treatment on aivan ihana puhdistava savinaamio. Mun ihoni ei varsinaisesti tarvitse näin voimakasta naamiota, mutta tykkäsin siitä tunteesta, jonka tämä jätti iholle. Kasvot tuntuivat naamion jälkeen silkkisen pehmeiltä. 


Mádara balancing toner*(**) oli mun ensimmäinen luonnonkosmetiikka toneri, jonka sain testiin viime kesänä. Tää on ollut ihan super riittoisaa ja mä tykkäsin tästä todella paljon. Okei, tuoksu ei niin miellyttänyt, mutta sen kanssa pystyin elämään. Tämä rauhoitti ihoa ja imeytti hyvin päälle tulevat seerumit ja voiteet. Lisää voit lukea vanhasta postauksesta täältä.

Lumene gentle eye makeup remover on myöskin tullut Livboxin mukana, olisiko ollut syyskuun bloggaajaboksi? No kuitenkin, tää oli ihan kiva ja puhdisti meikin tehokkaasti. Tykkään kuitenkin vielä enemmän niistä vedenkestävän meikin poistavista aineista. 

Nivea creme care facial cleansing wipes* puhdistusliinat sain joskus syksyllä ja nämä on kyllä yksiä mun suosikkeja meikinpuhdistusliinoja. Näillä saa meikin puhdistettua tehokkaasti, mutta ihoa kuivattamatta. Se on jotenkin jännää, mutta nämä liinat oikeasti tuntuvat hieman kermaisilta ja kosteuttavilta. Aikaisemmin olen näistä kirjoitellut täällä.


Makeup Store liquid foundation on ollut mulla niin pitkään, että sen on aika mennä roskiin. Tämä ei siis ole vielä tyhjä, mutta päiväys on mennyt jo varmaan vuosi sitten ja mä en jotenkaan ole tästä tykännyt niin kauheasti, joten heippa vaan.

Doucce punk volumizer mascara on tullut mulle Boxycharmin mukana ja tää oli pitkään yksi mun suosikki ripsivärini. Vähän jopa harmitti, kun tämä loppui, mutta kiva päästä kokeilemaan taas uusia ripsareita. Tällä sai jopa mun tynkäripsiini vähän volyymia ja tuuheutta jättimäisellä harjalla.

MAC Pro longwear concealer oli mukana mun pannuprojektissa ja nyt se on vihdoin tyhjä, jes! Nämä MACin pro longwear concealerit oli aikoinaan mun suosikkeja, mutta nyt olen löytänyt muutaman peiteaineen, josta tykkään vielä enemmän. Mulla on näitä vielä pari sävyä jäljellä, käyttelen ne loppuun, mutta tuskin tulen ostamaan enää uutta.

bareMinerals original foundation spf15 sävyssä medium beige oli myös osa mun pannuprojektia. Tää on ollut mulla kesästä 2014, joten ehkä oli tosiaan aika saada se kulutettua loppuun! Ihan kiva tuote, mutta olen käyttänyt parempiakin. En tiedä mikä siinä oli, mutta jostain syystä tämä alkoi aina hieman kutittaa mun iholla.


Garnier skinactive tissue mask moisture bomb kangasnaamion sain testiin Buzzadorista ja oon tästä tehnyt ihan oman postauksensakin, jonka voit käydä lukemassa täältä. Tää on todella kosteuttava ja miellyttävän tuntuinen iholla, ehdottomasti kokeilun arvoinen naamio! 

CoQ10 Caviar face mask sheet tuli Lookfantasticin beauty boxissa ja tästä tykkäsin todella todella paljon. Ostan näitä ihan varmasti lisää, jos jossain törmään näihin. Iho tuntui todella pehmeältä ja hoidetulta naamion jälkeen ja vaikutus kesti pitkään.


Kiehl's ultra facial cream on mun kaikkien aikojen suosikki päivävoiteeni, se on vaan kertakaikkiaan ihana. Mun putelini on päässyt loppumaan enkä ole antanut itselleni lupaa ostaa uutta ennen kuin pari muuta on käytetty pois, joten oli pakko tyytyä näytepussiin :D. 

Kiehl's midnight recovery botanical cleansing oil näytepussukan sain ihan vasta jokunen viikko sitten Kiehl's pisteeltä ja vitsit mä tykästyin tähän! Okei, tää riitti mulla yhteen kokeiluun, joten vaikea sanoa oikeasti onko kuinka hyvä, mutta mulle se kerta riitti ja nyt tämä on mun ostoslistalla.

Symphony beauty snow cream moisturizer löytyi mun ensimmäisestä Ipsy glam bagista ja tää oli niin mielenkiintoinen tuote, että halusin ottaa sen heti käyttöön. Tän koostumus on jotain tosi erikoista, nimensä mukaan näyttää ja tuntuu hieman lumelta. Käytin tätä päivävoiteena oli ihan ok, ei kuitenkaan paras kaikista.

Philosophy when hope is not enough hydrating antioxidant serum tuli muistaakseni joskus Livboxin mukana. On käyttänyt tätä pikkunäytettä hyvin säästeliäästi, joten en osaa sanoa onko tällä ollut mun iholle mitään vaikutusta. Kivalta se tuntuu kuitenkin levitettäessä ja vaikuttaisi olevan melko tehokas.

Guerlain exceptional complete care the cream tuli näytteenä mun Sephora tilauksen mukana ja pakko sanoa, että tää oli tosi kiva! Mä en ole koskaan aikaisemmin käyttänyt Guerlainin ihonhoitoa, joten tää yllätti mun positiivisesti. Käytin tätä päivävoiteena ja kasvot tuntuivat kimmoisilta ja heleiltä.

Freeze 24/7 ice serum advance brightening facial serum näytepussukka oli myös positiivinen yllätys. Käytin tätä tuon Kiehl'sin voiteen alla ja yhdistelmä tuntui aivan taivaalliselta iholla! Mä en tiedä mikä tämä brändi on enkä mistä sitä saa, mutta ainon kyllä ottaa selvää!


Huh huh, siinä ne lopulta olivat, mun tammikuun roskat. Iso peukku ja halaus teille, jotka jaksoitte lukea tänne asti :D. Kertokaahan ihmeessä kommenttiboksiin oliko mukana teille tuttuja tuotteita ja mitä te olette näistä tykänneet!

Love, Mari

*Tuotteet saatu blogin kautta
**Affiliate linkki

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Helmikuun Bette Box


Helmikuun Bette boxin ilmoitus kilahti kännykkään eilen aamupäivästä ja lähdin sitä heti innoissani noutamaan. Tammikuun Bette oli sen verran hyvä, että odotukset tälle helmikuun laatikolle oli myös kovat. Josko tämä uudistus nyt muutti myös laatua parempaan suuntaan pysyvästi? Kurkataanpa mitä helmikuun Bette piti sisällään ja oliko sisältö timanttia?


Ensimmäisenä laatikosta paljastui Helein kauneusravintolisä Biotin +. Mä en ole koskaan käyttänyt mitään tällaisia kauneusravintolisiä, enkä kyllä paljon muitakaan sen puoleen, joten tää on täysin uusi tuttavuus. Tämä on myös tuote, jota en itse olisi ostanut, mutta nyt kokeilen kyllä mielenkiinnolla onko näillä oikeasti jotain vaikutusta. Yksi tabletti sisältää 80mg C-vitamiinia, 5mg biotiinia, 15mg sinkkiä ja 60mg kysteiinia. Kaikki muut kuulosti tutulta, mutta mitä ihmettä on kysteiini? :D


Seuraavaksi käsiini tarttui palmoliven uutuus deodorantti Feel glamorous. Normaalisti olisin ollut pettynyt deodoranttiin, mutta nyt tämä tuli oikeasti tarpeeseen ja uutuutena tämä vaikuttaa aika jännältä dödöltä. Okei, itse tuotehan on varmasti tuttua Palmolivea, mutta pakkaus tässä on todella erikoinen, nimittäin tästä ei otetakaan korkkia irti, vaan "korkkia" pyöräyttämällä koko dödö tulee ulos ja pohja onkin tavallaan se korkki. Saako tuosta nyt mitään selkoa, mutta kokeilen kuitenkin tätä heti :D.


Avènen gentle toning lotion oli yksi boksin kiinnostavimmista tuotteista ja tämäkin tulee heti käyttöön, koska vanha tonerini pääsi juuri loppumaan. 100ml koossa riittää käytettävää ja tämä lupaa rauhoittaa, virkistää, pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Tuote ei myöskään sisällä alkoholia. 


Nivealta mukaan oli pakattu uutuus silmänympärysiholle. Mukana tulleen lappusen mukaan tämän sävypigmentit tasoittavat ihon sävyä ja vähentävät tummuutta. Onko tämä siis värillinen silmänympärysvoide? Todella mielenkiintoiselta kuulostaa ja jään odottelemaan tämän käyttöä mielenkiinnolla, kunhan saan ensin pari vanhaa kulutettua loppuun. 


Lumenen uusi Nordic noir deep impact ripsiväri vaikuttaa todella kiinnostavalta. Tän pakkaus on ensinnäkin aika upea ja lupauksen myös kohdillaan. Ripsarin pitäisi antaa ripsille pituutta ja tuuheutta, minä tarvitsen kipeästi kumpaakin. Mulla on tällä hetkellä ihan liikaa ripsareita auki, joten tämä jää odottelemaan vuoroaan.


Schwarzkopfin BC oil miracle -sarjan Brazilnut oil hoitosuihke vaikuttaa todella kiinnostavalta. Tästä tuli pieni näytekoko, joka pääsee mun mukaan Prahaan parin viikon päästä. Tuotetta suihkutetaan pyyhekuiviin hiuksiin ja sitä ei huuhdella pois, tämä on siis niitä helppoja ja vaivattomia tuotteita, joista tykkään. 


Mukaan oli pakattu vielä extrana pieni tuoksunäyte Zagig & Voltairelta. Tästä löytyi tuoksulappunen miehelle ja naisella ja omani kokeilin tietysti heti. Aluksi en välittänyt tuoksusta, se oli liian voimakas ja maskuliininen. Nyt kun se on kuitenkin istunut iholla jo jonkin aikaa, alkaa tuoksukin muuttua hieman pehmeämmäksi ja miellyttävämmäksi.


Mitä te piditte helmikuun boxista ja oliko teillä samat tuotteet?

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...