lauantai 18. kesäkuuta 2016

The full face highlight challenge



BOOYAHH! Kuka on nähnyt Youtubessa tai blogeissa pyörivän full face highlight haasteen? Aika moni eikös vaan. Tää on nyt räjähtänyt käsiin viime viikkoina ja tuntuu, että jokainen tubettaja on tehnyt tästä haasteesta oman versionsa. Nyt tämä on levinnyt myös blogimaailmaan ja olenkin ainakin parista kotimaisestakin blogista tämän jo bongannut. Mä päätin tehdä omani lähestulkoon heti, kun näin kyseisen haasteen, koska highlighterit = life.  

Tämän seuraavaksi nähtävissä olevan meikin ei siis ole tarkoitus näyttää mitenkään kauniilta tai edustavalta. Ideana oli tehdä koko kasvomeikki käyttäen ainoastaan highlight tuotteita ja kuten arvata saattaa, lopputulos on melko katastrofaalinen! Toivottavasti saatte tästä hyvät naurut lauantai päiväänne ja ehkäpä innostutte myös itse kokeilemaan miltä se oma naama näyttääkään ylikorostettuna ;)


Hello beautiful! Vaikka mä rakastan kuultavuutta ja hehkua meikissä, on nyt munkin pakko sanoa, että liika on liikaa :D Ja tämä on ehdottomasti liikaa! Meikkiä oli silti tosi kiva tehdä, kun yritti parhaansa mukaan miettiä mikä tuote toimisi parhaiten meikkivoiteena ja varjostuksiin yms. Mä siis tein ihan koko normaalin meikkirutiinini näillä highlight tuotteilla, ainoastaan ripsari on ripsaria, mutta siihenkin päälle laitoin glitteriä.

Meikkivoiteeksi käytin Lorkun Lumi magique primeria mixattuna Lumenen Arctic sun ihonsävyn heleyttäjään ja jo se combo toi kunnon discopalloefektin. Peiteaineena silmien alle ja kasvojen keskelle käytin benefitin high beamia. Näyttää tosi kivoilta noi silmänaluset kun tummuus ja pussit on kunnolla korostettu! ;) 


Kasvot puuteroin puuterimaisella highlighterilla, olisiko ollut Tony Molyn ja varjostuksiin käytin BECCAn pienestä jaclyn paletista sitä kuparista highlightia. Kulmat tein Too Facedin sun bunnylla ja poskipunana oli UD:n uusi afterglow highlighter, se pinkimpi. Highlighterina tietysti Mary-Lou.

Tässä sen huomaa miten tärkeitä tietyt meikkituotteet onkaan. Kasvot näyttää todella epätasaisilta ja pyöreiltä ja muodottomilta, kun joka paikkaa on vaan korostettu. Noi silmänaluset on tosiaan ihan järkyt ja samoin silmät, kun shimmeriä on ihan joka puolella. Huulilla mulla on Champagne Pop highlighteria ja sen päällä kirkasta huulikiiltoa. 

NYT haastan mukaan jokaisen ruudun sillä puolen, joka ei tätä ole vielä tehnyt!! Linkatkaahan mulle kommenttiboksiin omat versionne, oli ne sitten blogeissa, instassa tai missä tahansa :)

Olitko törmännyt haasteeseen ennen?

Love, Mari

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Meikkikokoelma // Eyelinerit

Moikkamoi kaikki! Se olis perjantai taas tällä, wuppiduu! Me lähdetään miehen kanssa huomenna vähän risteilemään pitkästä pitkästä aikaa ja tänään on tarkoitus käydä vielä kaverin kanssa lounastamassa ja juttelemassa hömppäjuttuja, ihana viikonloppu siis jälleen tiedossa! :) Tänään täällä blogin puolella ollaan jälleen meikkikokoelmani parissa ja kurkataan geeli- ja nestemäisiä eyelinereita. En siis tarkoituksella ottanut kyniä tähän mukaan, koska postaus olisi ollut silloin kilometrin mittainen. Viime viikolla tutustuttiin ripsareihin, sen ja kaikki muut vanhat meikkikokoelma -postaukset löydät meikkikokoelma tagin alta.


Aloitetaanpa sitten! Eniten geelimäisiä tuotteita multa löytyy yllättäen ColourPopilta. Nämä ColourPopin Creme gel color -rajausvärit julkaistiin joskus viime vuoden puolella ja mulle on niitä kertynyt nämä viisi. Yksi perus musta ja neljä värillistä. Nää on ihan perushyviä rajausvärejä, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyviä kuin ColourPopin muut tuotteet. Näissä on se ongelma, että nämä tuntuu kuivahtavan tosi äkkiä, ainakin tuo burgundyn värinen ja keltainen. Mustasta oon tykännyt ja se on pysynyt kosteanakin hyvin.


Tän hetken suosikki geelirajaukseni löytyy Rimmeliltä ja nimenomaan tuo waterproof gel eyeliner. Se on hyvä, peukku sille! Perinteisiä nestemäisiä mulla on tällä hetkellä vaan yksi, koska käytän mieluummin geelejä tai sitten niitä tusseja. Rimmelin exaggerate eye liner on laatikossa siltä varalta, että joskus sitä haluan käyttää. MUAn vihreää nestemäistä lineria olen säilyttänyt ihan vaan värinsä vuoksi, mutta tuotteena se on aika lailla roskaa. Kuivahtaessaan luomelle se alkaa lähes samoin tein varista irti. Täytyy löytää jostain muualta kivoja värikkäitä linereita, onko teillä jotain suosikkeja?


Glittereitäkin on kertynyt näemmä vaan kaksi, aika jännä. Uusin näistä on Tony Molyn Tear glitter eyeliner, joka on kaunis hopeinen ja hohtava glitteri. Urban Decayn heavy metal linereista tykkään tosi paljon ja näitä onkin tarkoituksena jossain kohtaa ostaa lisää, ainakin kultainen ja hopea ja mitä niitä nyt on!


Tussit on mun lemppareita, ne on niin helppokäyttöisiä. Ikikestosuosikkini on Kat von D:n tattoo liner, joka löytyy ylhäältä. Se on paras, jos tarviit hyvän tussilinerin, osta se! BH Cosmeticsin liquid liner oli aluksi ihan ok, ei mikään maata mullistava, mutta käyttökelpoinen. Nyt se alkaa olla jo aika kuivahtanut ja joutaa piakkoin jo kierrätykseen. Lumenen true mystic precise tip eyeliner on jakanut mun mielipiteitä tosi pitkään. Ensi alkuun en tykännyt siitä yhtään, sitten tykkäsin vähäsen ja sitten taas en ja niin edelleen. Se toimii aina silloin tällöin, tosi hämmentävä tuote siis. Näiden lisäksi kokoelmaani muutti juuri se Rimmelin vastaava, jonka esittelin edellisessä goodie bag postauksessa.

Minkä tyyppisistä eyelinereista sä tykkäät?

Love, Mari


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Porimiitin goodie bag

Hola hola! Tänään kurkistellaan Porimiitin goodie bageihin, joita oli yhteensä 3 :) Aika huikea saldo siis, varsinkaan kun odotuksena ei ollut mitään tämän suuntaistakaan. Pääasiahan miitissä oli ihanien samanhenkisten ihmisten tapaaminen ja yhdessäolo, mutta en voi valehdella. Kyllä tälläsen kosmetiikkaharakan silmät alkoi suurentua ja sydän hakata kahtasataa kun sain nämä kassit käsiini :D Katsotaanpa sitten tarkemmin mitä kaikkea kasseista löytyi! Jos haluatte tarkempaa arvostelua jostain niin ei muuta kun viestiä kommenttiboksiin ;)


Ensimmäinen kassi oli varattu näille ihanille virvoitusjuomille, joita saimme illan aikana maistella. Tai no, nämä Raikastamon limut nappasin lähtiessä mukaan vähän niinkuin ylimääräisenä, mutta leikitään että ne kuului kassiin. Appelsiini odottaa vielä korkkaamistaan, mutta verigreippi oli nannaa, jos on kirpeiden juomien ystävä.


Varsinaisesti kassiin oli pakattu Viinimaalta pullo Fresitaa, joka käy täydellisesti kesän juhliin ja illanviettoihin. Tästä saisi aikaan vaikka maittavan boolin juhannuksena tms. Kassista löytyi myös tuota uutta lemppariani Cream sodaa Nokian panimolta ja samasta paikasta myös Ginger beer ja muutama erilainen olut ja siideri. Olutta ei meidän taloudessa käytetä, mutta ottaja noillekin löytyi jo. Real Snacks oli lahjoittanut mukaan pussin niitä erikoissipsejä, mun kassista löytyi Salty licorice, joka onkin jo Laurin kanssa herkuteltu. 


Toinen kassi oli Glitteristä ja se sisälsi nämä ihanat uutuuspalleroiset hiusten kihartamiseen. Pakkauksessa on kuusi pehmeää palleroa, jotka päässä voi jopa nukkua, ainakin pakkauksen mukaan. Laitan nämä testiin piakkoin ja esittelen ne sitten paremmin täällä blogissakin (vaikka nämä riittää mulla max puoleen päähän). Mukana oli myös Glitterin karkkeja, hiusopas ja 25% alennuskuponki Glitteriin.


Isoimmasta kassista löytyikin sitten sitä ihanaa kosmetiikkaa! Ekana käsiini tarttui nämä isoimmat jutut, eli Garnierin Respons sarjan kosteusvoiteet. Nää putelit on oikeesti ihan valtavat! Marina kehui näitä muistaakseni paljon, joten suurella mielenkiinnolla testailen miten nämä mun iholla toimii.


Mukaan oli saatu myös Herbinan Gloss and shine shampoo ja hoitoaine. Näissä on aivan ihana makea tuoksu, ihastuin siihen jo huhtikuussa Bernerillä, joten olin näistä tosi innoissani.


Mä en kestä, LUSHia!!! Ihan mahtava juttu, että mukaan oli saatu myös LUSHin tuotteita, varsinkin kun en ole näitä päässyt ennen kokeilemaan. Mukana oli Dream Cream, joka on käsi- ja vartalovoide. Sitä oonkin jo käyttänyt muutamia kertoja ja se kyllä kosteuttaa tosi tehokkaasti ainakin käsiä. Tuoksu tässä ei ole mitään maailman paras, vähän omituinen, mutta menettelee. Mukana oli myös LUSHin hiustenhoitoainepala, hierontapala ja kuorintapala. Kaikki jää omaan käyttöön ja oon näistä ihan super innoissani!


Meikkituotteita löytyi Rimmeliltä ja IsaDoralta. IsaDoran Gloss Glace huulikiilto on sopivan kevyt kesään. Se tuo huulille pientä sävyä ja kaunista kiiltoa ja se tuntuu mukavalta huulilla, ei ole tahmainen. Rimmelin Bronze perfection duo oli meikkituotteista varmaan se mieluisin ja ensi testailulla vaikuttaa oikein lupaavalta. Kasvoille en tätä vielä ole ehtinyt kokeilemaan, mutta eiköhän sekin aika pian koita. Myös Rimmelin 24h rajaustussi vaikutti hyvältä kädelle swatchatessa. Se oli todella musta ja tuntui levittyvän pehmeästi, saa nähdä miten käyttäytyy silmillä.


Bona Valere oli lahjoittanut kassiin kaksi Eestiläistä kosmetiikka tuotetta. Toinen näistä on viilentävä minttu sokerikuorinta ja toinen rusketusta ylläpitävä kasvovoide. Tuo minttu kuorinta tuoksuu taivaalliselle (jos olet mintun ystävä) ja "porkkanavoidekin" tuoksuu ja tuntuu miellyttävältä iholla :)


Kassista löytyi myös hieman sauna tarpeita, mikä sopii tähän vuoden aikaan paremmin kuin hyvin. Nämä pääsee testiin viimeistään Juhannus-löylyissä. Mukana oli siis sauna saippua eukalyptuksen tuoksussa, jonka saa kätevästi roikkumaan mihin tahansa koukkuun. 


Toinen sauna tuote oli tämä Juhannuskoivu sauna hunaja, josta oon aika innoissani! En oo koskaan käyttänyt mitään tän tapaista, joten odotan innolla tän testailua! Tuoksu tässä on ainakin tosi miellyttävä kesäinen ja hunajainen.


Mukaan oli laitettu myös yhden istuttava laudeliina. Tää tulee kanssa heti käyttöön, koska tähän asti ollaan istuttu saunassa vaan pyyhkeen päällä.

222 Jardin des roses, 670 Cobalt indécent, 332 Violet vendome, 110 Crystal

Kassista löytyi myös ihan kiva määrä kynsilakkoja :D Ensiksi nämä L'orèalin upeissa pulloissa olevat väriläiskät. Onko nää aina olleet näin kauniissa pulloissa? Mä olin ihan häkeltynyt kun näin nää ekan kerran, näyttävät tosi kauniilta! Ja sävytkin on nättejä, en malta odottaa että pääsen leikkimään näillä :)


Toinen satsi kynsilakkoja oli nämä suloiset O.P.I minilakat. Nämä on mun ekat O.P.I lakat ikinä, joten innostus oli sen mukainen kun nämä sain käsiini! Valitettavasti tän kuvauksen jälkeen sattui pieni kämmi ja tuo ihana pinkki lakka tipahti terassille, halkesi ja arvaatte varmaan loput? No sainpahan pinkin terassin ja kerran lakatut kynnet tällä! 


Lopuksi vielä se mun arvontavoittoni, Insjön avainrengas. Onhan se vaan söötti ja pinkki! Täytyy keksiä tälle vaan jotain käyttöä, kun pääsääntöisesti mun avaimet roikkuu ala-asteella voitetussa Hippo.net avainnauhassa :D

Mikä oli sun lemppari bageissa?

Love, Mari
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...