torstai 21. marraskuuta 2019

Lokakuun ipsy glam bag

Lokakuun Ipsy glam bag saapui jo parisen viikkoa sitten, mutta nyt vasta ehdin käymään tähän kunnolla käsiksi. Lokakuun teemana pussukassa oli Betty Boop, joka näkyi niin pussukan ulkonäössä kuin yhdessä tuotteessakin. Betty Boop ei itselleni ole mitenkään erityisen tuttu, sen verran toki, että tunnistan hahmon.



Ensimmäisenä pussukasta löytyi mulle koko kuukauden mieluisin tuote, eli itCosmeticsin CC voide. Tätä olen testannut jo aikaisemmin ja tykkään tuotteesta kovasti, etenkin kesäaikaan. Tämä jääkin odottelemaan ensi kevättä. Tuotteessa on spf 50 suojakerroin ja se levittyy kasvoille vaivattomasti ja tasaisesti.


Cannabliss organic vaahtoava puhdistusaine jakaa varmasti mielipiteitä. Viimeaikoina nämä kannabis kosmetiikkatuotteet ovat lisääntyneet paljon, itse en oikein osaa muodostaa niistä vielä mitään mielipidettä suuntaan tai toiseen. Tuotteen luvataan olevan hellävarainen ja ihoa rauhoittava.


Nomad merkiltä mukaan oli laitettu kaunis highlighter sävyssä Balmoral beach. Tämä on ilmeisesti oikeasti osa highlighter palettia, josta saatiin nyt yhden sävyn näyte. Ensi testailulla koostumus vaikutti ihan hyvältä, pehmeä ja hohtava. Sävy tässä on hieman vaaleanpunertava, persikkainen.


Betty Boop x Ipsy ripsiväri ei herättänyt minussa suurta innostusta tai luottamusta, mutta eiköhän tätä tule jossain kohtaa testattua. Voihan tämä toki yllättää, mutta aika usein vastaavat tuotteet on olleet vähän pettymyksiä laadullisesti. Matkakokoisesta ripsarista tykkään kyllä, ne menee pieneen tilaan ja kestää kuitenkin pitkään käytössä, eikä tuotetta mene niin paljoa hukkaan.


Viimeisenä pussukasta löytyi vielä Private Doctor define minus serum. Seerumit on mulle aina mieluisia tuotteita ja testailen innolla uusia merkkejä. Tästä en ollut koskaan kuullutkaan, mutta tuote vaikuttaa aika lupaavalta. Seerumi lupaa minimoida juonteita ja kiinteyttää ihoa.

Mikä oli sun suosikki lokakuun ipsyssa?

Love, Mari

8 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihana tuo pussukka jo itsessään on <3

    VastaaPoista
  2. Mukavaa että kerrot rehellisesti mielipiteesi tuotteista ja kokemusista joita ne herättää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä on jokaisella aina vähän omat mielipiteensä :).

      Poista
  3. Ihanan näköinen pussukka! Komppaan ylempää anonyymiä, hienoa että uskallat myös rehellisesti sanoa jos joku tuote ei nappaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on tärkeää kertoa omat ajatukset rehellisesti, jotta luottamus säilyy :). Kaikesta ei vaan voi tykätä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...