tiistai 29. tammikuuta 2019

Wennberg magneettiripset

Magneettiripset on olleet somessa puheenaiheena jo jonkin aikaa, ne tuntuvat herättävän paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan. Monet liputtavat näiden magneettiripsien puolesta, kun taas monet sanovat näiden olevan aivan mahdottoman hankalia. Sain jouluna siskolta lahjaksi parin Wennberg magneettiripsiä ja pääsin vihdoin itse kokeilemaan mistä oikein puhutaan. 

Alustuksena tähän voisin sanoa, että en ole kovinkaan kokenut ripsien käyttäjä, edes siis niiden perinteisten liimattavien. Silloin tällöin niitä olen käyttänyt, mutta en koe, että se sujuisi minulta ihan tuosta noin vaan. Magneettiripset on täysin oma juttunsa ja niiden kiinnittämiseen on omat niksinsä, mutta sanoisin silti, että kokemuksesta ei ole tässä hommassa haittaa!

Wennberg magneettiripset

Wennberg magneettiripset ovat laadukkaita ja sen myötä myös melko hintavia. Parilla on hintaa noin 38 euroa, mutta oikein huollettuna niiden pitäisi kestää jopa 100 käyttökertaa. Ripset tulevat omassa pyöreässä jämäkässä rasiassaan, jossa niitä on helppo kuljettaa mukana laukussakin eivätkä ne pääse hukkumaan. Pakkaus on muuten tosi nätti ja sisältä kimaltelevaa glitteriä!

Wennberg magneettiripset

Mun saama malli oli "natural", mutta nämä ovat silti aika näyttävät, eivät kuitenkaan mitkään överit. Sopivat ensimmäisiksi ripsiksi. Magneettiripsiä on paljon erilaisia, osa kiinnitetään kahdella (tai yhdellä) magneetilla, mutta näissä on kolme kiinnityskohtaa. 

Ripset asetetaan paikalleen niin, että ensin ripsinauha lasketaan paikoilleen aivan yläripsien tyveen ja sen jälkeen kiinnitetään ripsinauhan keskimmäinen magneettiosa tuomalla magneetti suoraan alhaalta päin kiinni ripsinauhaan. Tässä saa olla tarkkana, jos magneetti ei tule suoraan alhaalta, se vetää ripsinauhaa luokseen ja ripset näyttävät olevan irti oikeista ripsistä. 

Kun saat keskimmäisen magneetin paikoilleen, on aika kiinnittää ulko-, ja sisänurkan magneetit, myöskin suorassa linjassa alakautta. Magneettiripsissä on se hyvä puoli, että nämä eivät sotke liimaa koko meikkiin ja yrittää voi niin monta kertaa kuin tarvitsee. Magneettiripsien kanssa käytetään aina ripsiväriä omissa ripsissä, muuten oman ripset ovat liian liukkaat ja magneetit on vaikea kiinnittää.

Wennberg magneettiripset

Yllä olevassa kuvassa kokeilin magneettiripsiä ensimmäisen kerran. Sain keskiosan kiinnitettyä hyvin ja ajattelinkin, että "onpas tämä helppoa". Ongelmia tuli kuitenkin sisä-, ja ulkonurkan kanssa ja ripset eivät kiinnittyneet aivan ripsien tyveen. Silmien ollessa auki, tuo ei ole niin huomattava, mutta silmät kiinni raon kyllä huomaa. 

Wennberg magneettiripset

Jouduin muutamia kertoja irrottamaan ripset ja kokeilemaan uudestaan, mutta onnistuin lopulta saamaan ripset paikoilleen kohtalaisen hyvin. Kiireessä tämä ei minulta onnistuisi millään, mutta kun on aikaa rauhassa laittaa, on lopputulos tosi kivan näköinen!

Onko sulla kokemusta magneettiripsistä?

Love, Mari

20 kommenttia:

  1. Kesällä kokeilin ja täytyy sanoa etten itse hommaa koe mitenkään hirmuisen helpoksi :D Toisaalta en itse käytä kovinkaan usein perinteisiäkään irtoripsiä (viimeksi huomasi taas, että vaatisi harjoittelua..), joten en ehkä ole tottunut tuossa ripsien luona taiteilemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut vähän sama ongelma :D. Vaatii treeniä ja treeniä.

      Poista
  2. Mulla on Wennbergin Kardashian-ripset, mutta harjoittelusta huolimatta en ole niitä kertaakaan saanut laitettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä :D. Ei se ole niin helppoa kun ensin voisi kuvitella!

      Poista
  3. Itselläni on myös nämä Wennberg magneettiripset.Todellakaan kiireessä niitä ei saa hyvin paikoilleen ja itseltäni on sen takia jäänyt käyttö aika vähäiselle. Täytyy taas ottaa aikaa ja harjoitella niiden laittoa. Millaisilla pinseteillä olet itse laittanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on käytössä tarten sellaiset ripsille tarkoitetut muotoillut pinsetit, niillä se on vähän helpompaa. Toki toivoisin, että löytyisi jotkut muoviset pinsetit niin laitto olisi vielä helpompaa.

      Poista
  4. Kerran olen kokeillut ja teinkin niistä silloin juttua blogiin. Kyllä sai muutamaan kertaan irrotella ja laittaa uudestaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistankin sen sun jutun :). Ei näiden laitto ihan hetkessä tosiaan onnistu.

      Poista
  5. Onpa kauniit <3 mä olen käyttänyt G Beauty Labin ripsiä, ja tykkäänkin niistä kovasti :) välillä ripset meinaa jäädä juurikin vähän liian kauas ripsirajasta, mutta yleensä saan ne hyvin jo ekalla laitolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, onkohan vika sitten ripsissä vai laittajassa kun mulla menee aina monta yritystä :D.

      Poista
  6. Ei ole kokemusta, olen harkinnut kyllä hankkimista. En tykkää pelata liiman kanssa ja yleensä onnistun sotkemaan vähintään rajaukset sillä. Näyttää kyllä hyvälle sun ripset :)
    Mitä huulipunaa sulla on kuvassa? Ihana väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä kokeilla, kyllä monet näistä tykkää ja onhan nämä tosi kauniit kun saa silmille kunnolla :). Mä väittäisin, että tuo on bite beautyn Honeycomb huulipuna ja alla joku rajauskynä, mitä en nyt muista.

      Poista
  7. Noi magneettiripset aint for me. Ripsiliima for life :D Ne on enemmän mun juttu, joskushan oli myös myynnissä ripsiä mihin ei tarvinnut liimaa vaan niissä oli sellainen ns. tarra joka kului sitten parin käyttökerran jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo vielä löytänyt sitä mun juttua kun kaikki on vaikeeta :D.

      Poista
  8. Olen miettinyt näitä magneettiripsiä kun ystäväni on kehunut niitä nyt maasta taivaisiin, hänellä taitaa olla G Beauty Labin ripset ja ne kyllä näyttävätkin todella hyvältä hänellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy varmaan kanssa tutustua noihin G beauty lab ripsiin kun monet niitä tuntuu kehuvan :).

      Poista
  9. Ei ole kokemusta. En ole perinteisiäkään ripsiä käyttänyt koskaan. Magneettiripsiä tekisi mieli kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden kanssa voi ainakin huoletta harjoitella, kun liima ei sotke koko luomea :)

      Poista
  10. Yritin Essencen magneettiripsillä eikä kyllä oikein onnistunut. Annoin sitten periksi ja jätän nämä hommat ammattilaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsissä on varmasti eroja, mutta ei näiden laitto koskaan mitään älyttömän helppoa ole :D. Itse tykkään leikkiä ja tosi kivat kun onnistuu! Essencen ripsiä en ole kokeillut enkä ollut niistä kuullutkaan ennen tätä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...