lauantai 5. maaliskuuta 2016

Maaliskuun Livbox

Heippa vaan kaikille ja hauskaa viikonloppua! Tänään kurkataan maaliskuun Livboxin sisälle, hurraa. Tälle boksille oli kovat odotukset, sillä maaliskuun boksi oli jälleen bloggaaja boxi. Tarkoittaa siis sitä, että boksin tuotteet olivat eri bloggaajien valitsemia. Tälläkertaa plussana oli vielä se, että kaikki saivat samat tuotteet, mitään boksikateutta ei siis tässä kuussa ole ilmassa. Nämä bloggaajaboksit ovat yleensä olleet melko hyviä eikä tämä maaliskuukaan pettymys ollut. Ihan paras juttu oli kuitenkin se, että yhtäkään hammastahnaa tai shampoota ei tullut! :D


Lappusessa odoteltiin jo kovasti kevättä ja jokainen bloggaaja oli kertonut hieman omasta suosikkituotteestaan. Tässä bloggaajaboksissa oli mukana vain kaksi mulle ennestään tuttua bloggaajaa, täytyy siis ottaa aikaa ja tutustua noihin muihinkin.


Ekana tuotteena tartuin siihen isoimpaan, eli Marinka Essel -blogin suosikkiin. Tämä Cutrinin monitoimituote hiuksille suojaa lämmöltä, antaa volyymia, tukea ja kiiltoa sekä rakennetta hiuksille. Hiustuotteet jää mulla lähes aina käyttämättä, joten annan tämän varmaan eteenpäin, mutta kiva vähän erilainen tuote kuitenkin.


Toisena tartuin SN-Makeup -blogin Sanna-Emilian suosikkiin, eli Lumenen meikkipuuteriin. Meikkejä on aina kiva saada ja tätä en ole ennen testannut. Otan käyttöön heti, katsotaan mitä tästä tykkään. Sävynä mulla oli 3, eli melko tumma, saa nähdä miten sopii. 


Kolmantena laatikosta paljastui Mutsie -blogin suosikki matkoille, eli Eucerinin aurinkosuoja CC voide. En ole ennen kokeillut mitään tämän tapaistakaan, joten mielenkiinnolla testaan kyllä. Tää olisi ollut hyvä olla mukana meidän matkalla, mutta kesää odotellessa sitten. Sävynä medium saattaa olla hieman tumma normaalisti, mutta ehkä näin ruskettuneena se menee.


FantazYa -blogin suosikkituote oli Dermosilin kulmaväri trio. Dermosilin tuotteet on kyllä tuttuja, mutta tätä kyseistä en ole kokeillut. Oon vielä kahden vaiheilla pidänkö itse vai annanko eteenpäin, mulla kun on melko paljon kulmavärejä ja tämä ei herätä kovia sydämensykähdyksiä. Hyvä tuote varmasti ja plussaa toisesta meikkituotteesta!


Viimeisenä laatikosta löytyi Vichyn yövoide näytekoossa. Tosi kiva tuote, tykkään paljon Vichyn voiteista, mutta olisin kaivannut hieman isompaa kokoa. Otan tän kyllä käyttöön heti, kestää se kuitenkin hetken aikaa. Tämä oli Bebe au Lait -blogin Iinan suosikki. 

Mitä te piditte maaliskuun boksista?

Love, Mari

3 kommenttia:

  1. Käyn tänään hakemassa oman boxin postista, ja olin aiemmin päättänyt, etten kurkkaa kenenkään blogista sisältöä. :D Pakko se oli vaan fb:stä tänne näköjään klikata lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle käy aina ihan samoin, en vaan malta olla kurkkimatta :D Toivottavasti on mieluisia tuotteita!

      Poista
    2. Tykkäsin meikkituotteista erityisesti, hieman sävyt mietityttävät, mutta täytyy kokeilla. :) Luultavasti kaikille tuotteille löytyy tällä kertaa käyttöä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...