torstai 17. maaliskuuta 2016

Maaliskuun LipMonthly

Maaliskuun LipMonthly tipahti eilen postiluukusta ja koska viime kuun pussukka taisi jäädä kokonaan esittelemättä, päätin nyt julkaista pussukan sisällön teille heti. Jos joku ei vielä tiedä, LipMonthly on siis kuukausittainen yllätyspussukka, joka sisältää aina kolme huulituotetta ja yhden muun kosmetiikkatuotteen. Pussi tulee USAsta ja hintaa sillä on noin 10 dollaria kuussa, ei siis todellakaan hinnalla pilattu. Jos huulituotteet kiinnostavat, käy ihmeessä tutustumassa tähän tarkemmin täällä


Tuotteet toimitetaan aina söpössä pikkuisessa pussukassa, joka tälläkertaa oli raikas sininen kukkakuvioin. Nämä pussukat on olleet tosi käteviä matkoilla esim. pinneille ja pompuloille, lääkkeille ja meikeille. 


Mennään itse tuotteisiin:

Camilla cosmetics lipstick sävy 44, kaunis viileä pinkki huulipuna. Camilla on brändinä mulle täysin vieras ja näissä pussukoissakaan ei niitä ennen ole ollut. Hylsy on samanlainen kuin esimerkiksi be a bombshell huulipunissa ja melko kevyt. Huulipuna tuntui pehmeältä ja pigmenttiseltä, swatchautui helposti. Ovh 14 usd.

Camilla cosmetics lipgloss sävy 44, samaa sävyä oleva huulikiilto. Myöskin kaunis ja monikäyttöinen sävy. Voi käyttää yhdessä huulipunan kanssa tai yksinään, kiilto vaikuttaa melko pigmenttiseltä myös itsekseen. Tuo kauniin kiillon huulille. Ovh 14 usd.

Ecolips tinted balm sävy sugar plum, eli sävytetty huulivoide. En juurikaan jaksa käyttää sävytettyjä huulivoiteita, joten tämä taitaa lähteä kiertoon. Aikaisemmin pussista on tullut jo yksi tälläinen ja se on kyllä ollut ihan hyvä, ainakin ne muutamat kerrat kun olen kokeillut. Ovh 4,49 usd.

Cargo blush/bronzer duo catalina and medium, todella kompaktin kokoinen aurinkopuuteri ja poskipuna duo. Molemmat sävyt sisältää hyvin pigmenttiä ja ovat käyttökelpoisia monelle eri ihonsävylle, varmasti tulee näille käyttöä. Cargon tuotteista tykkään yleisesti ottaen muutenkin ja tämä vaikuttaisi olevan aivan täydellinen esimerkiksi reissukassiin. Hankaluuksia voi tosin tuottaa siveltimen käyttö näin pienen pannun kanssa? Ovh 10 usd.



Mitä sun LipMonthlyssa oli?

Love, Mari

2 kommenttia:

  1. Tismalleen samat tuotteet samoissa sävyissä löytyi minunkin pussukastani :)
    (http://blingershimmer.blogspot.fi/2016/03/lip-monthly-march.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, yleensä näissä on ollut aika paljonkin vaihtelua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...