lauantai 10. tammikuuta 2015

Häämeikki vol1

Kuten osa teistä jo ehkä tietääkin, olemme L:n kanssa järjestämässä häitä tulevalle syksylle. Nyt ollaan järjestelyissä päästy siihen pisteeseen, että olisi aika alkaa miettiä meikkiä ja kampausta. Todennäköisesti annan jonkun ammattilaisen tehdä häämeikkini, vaikka välillä mietinkin pitäisikö tehdä se itse. Haluan kuitenkin olla sen päivän hemmoteltavana ja nauttia, enkä stressata ylimääräisiä. Ajattelin kuitenkin kokeilla itse muutamia erilaisia häämeikkejä, ellei muuta niin inspiraatiota antamaan kun kerron meikkaajalle mitä haluan. 

Tänään vuorossa ensimmäinen yritys, eli hyvin luonnollinen ja neutraali, mutta kuulas meikki. Käyttämäni meikkivoide ei todellakaan sopinut talvi-iholleni, eikä muutenkaan ole kovin kuulas, mutta oikeastaan ainoa omistamani, jossa ei ole spf kerrointa. Jos tekisin häämeikin itse hankkisin varmaankin Giorgio Armanin Luminous silk foundationin. Nyt mentiin kuitenkin tällä.



Haluaisin pohjameikistä mahdollisimman luonnollisen ja kuulaan, hehkuvan. Ei liikaa shimmeriä, mutta kuitenkin poskipäät korostettuna. Häämeikkiin jättäisin varmaankin nenän korostamatta, koska haluaisin huomion olevan koko kasvoissa. Varjostukset tekisin, koska ne näyttää kivoilta valokuvissa ja muutenkin saa kasvon muodot paremmin esiin. Poskipunaksi valitsisin jonkun hempeän ja romanttisen pinkin, vanhan roosan tms. Ei mitään liian tummaa ja dramaattista.


Tähän ensimmäiseen kokeiluun halusin neutraalin silmämeikin. Ruskeaa eri sävyissä ja hieman shamppanjan sävyä luomen keskiosaan ja sisänurkkaan. Hyvin pehmeä ja häivytetty rajaus ilman siipeä.


Myöskään alaluomelle en halunnut kovin tummaa meikkiä, jatkoin kevyesti saman ruskean sävyn häivyttämistä myös alaluomelle kohti sisänurkkaa. Vesirajalle nudea kajaalia, ripsari ja silmämeikki oli valmis. Hääpäivänä mahdollisesti laitan myös tekoripset, vaikka näissä koeversioissa ei niitä nähdäkään.


Kulmaluulle ja sisänurkkaan kevyen shimmerinen korostus, ei mitään liian näyttävää ja silmiinpistävää. Huulimeikiksi valikoitui hempeä vaaleanpunainen, vähän pinkihtävä ehkä. Mielestäni tuo sävy sopi tähän meikkiin ja ylipäätään häämeikkiin loistavasti. En halua mitään liian näyttävää ja tummaa huulimeikkiä, vaan ennemminkin romanttisen ja luonnollisen.

Mitä mieltä olette tästä meikistä? Millainen häämeikki sinusta pitäisi olla? :)

Love, M




tiistai 6. tammikuuta 2015

Meikkivuosi 2014

Tammikuun kuudes, apua miten nopeasti on tämäkin vuosi lähtenyt käyntiin. Tänään purettiin kotoa Joulu pois, huomenna koittaa minullakin paluu arkeen ja töihin 2,5 viikon loman jälkeen. En ole päässyt koko viikonloppuna postailemaan, koska nettimme sanoi perjantaina sopimuksen irti ja lopetti lakkoilun vasta eilen, höh. No nyt kuitenkin ollaan taas linjoilla ja ajattelin palata vielä hetkeksi vuoteen 2014.

Blogini tyyli muuttui vuonna 2014 hyvinkin paljon meikkipainotteisemmaksi. Toki edelleenkin välillä tulee asukuvia ja lifestyle juttuja, mutta enimmäkseen painotan nykyään kosmetiikkaan, koska meikkaaminen on minulle se rakkain harrastus. Tässä nyt muutamassa kollaasissa meikkejä vuodelta 2014, osa onnistuneita, osa ei niinkään. 



kesä ja alkusyksy


syksy ja pikkujouluaika


syksy


talvi, Joulu ja Uusi Vuosi

Kertokaa mielipiteenne, mitkä teidän mielestä oli onnistuneita ja mitkä huteja! Seuraavassa postauksessa palataankin taas tähän vuoteen ja uusiin meikkijuttuihin.

Love, M

torstai 1. tammikuuta 2015

Happy New Year 2015!

Ihanaa Uutta Vuotta kaikille!

Juhla-arvonta päättyi eilen illalla ja tällä kertaa onnetar suosi nimimerkkiä Pussikarhu. Onneksi olkoon, olen ottanut sinuun yhteyttä sähköpostitse!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja pysykäähän kuulolla, sillä vuodelle 2015 on luvassa vielä paljon kivoja arvontoja, kilpailuja ja yllätyksiä. :) 

————————————————

Sitten palataankin eiliseen, eli uuden vuoden aattoon. Menimme L:n kanssa viettämään iltaa ystäväni luokse, jonne oli kokoontunut ihan kivan kokoinen porukka jo ennen meitä. Pelasimme trivial pursuitia, söimme, juoruilimme ja nautimme ilotulitteista. Ilta ei meidän osalta jatkunut kovin pitkään, sillä piti palata kotiin koirien luokse, Peppi kun pelkää raketteja oikein kunnolla, reppana. 

Ilta oli kuitenkin oikein kiva, oli ihanaa nähdä rakasta ystävääni, joka juuri on palannut kotiin 3kk Thaimaa-matkan jälkeen.



Meikki ei ollut aivan sitä mitä olisin toivonut ja olin suunnitellut, sillä en ehtinyt saada glitterliimaa ajoissa, nyyh. Halusin siitä huolimatta tehdä kultaisen kimaltelevan meikin, ja tällainen siitä tuli.



En nyt ala sen enempää meikistä kirjoittelemaan, kuvat puhukoot tänään puolestaan. Kuvat on muuten otettu ilman salamaa, tuo ehkä värit esiin vähän paremmin kun salaman kanssa edellisissä postauksissa, mitäs mieltä te olette? Ovatko kuvat parempia salamalla vai ilman?



Mekko - Even&Odd
Neulebolero - H&M
Clutch - Citymarket
Saappaat - Spirit
Kaulakoru - Snö
Rannekoru -Guess


Tällaisessa asussa minä juhlistin uutta vuotta! Tein myös hyvin simppelit kynnet uudeksi vuodeksi, oli vähän kiire lakkailla. Niistä on kuvaa jo facebookin ja instagramin puolella, linkit löydät sivupalkista!

Miten te juhlitte Uutta Vuotta?

Love, M
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...