tiistai 18. joulukuuta 2018

Beautybay haalinta

Tein marraskuussa tilauksen Beautybay verkkokauppaan, jossa oli käynnissä hyvät alet jo ennen black fridayta. Tänään ajattelin esitellä teille mitä kaikkea ostin, tein nimittäin tosi hyviä löytöjä. Nämä taisi kaikki olla vähintään -30% alessa, loppusummaa tilaukselle en nyt millään muista ja tilausvahvistuksenkin olen jo kadottanut, mutta siis tosiaan alessa olivat. Beautybay on viimeaikoina parantanut valikoimaansa todella paljon ja sieltä löytyykin nykyään useita mun suosikki merkkejä ja heillä on myös tosi usein erilaisia alennuksia. Paketit on yleensä tulleet perille parissa viikossa. Tuotteet tulevat Briteistä, eli ainakaan toistaiseksi ei tarvitse miettiä alveja tilausta tehdessään.



Ensinnäkin, löysin sivuilta Juvia's Place The Zulu -luomiväripaletin todella hyvään hintaan, enkä voinut vastustaa. Juvian paleteissa on aina todella hyvä pigmentti ja paljon kirkkaita värejä, ne on yksiä mun suosikkeja. Zulu paletissa on yhdeksän superkirkasta luomiväriä, joilla saa tehtyä upeita värikkäitä lookkeja. En ole ehtinyt vielä testaamaan tätä, mutta tulevan varmasti palaamaan tän paletin kanssa vielä tänne blogiinkin, kunhan ehdin kunnolla kokeilla tällä meikkaamista :).


JOUER Blush bouquet rose gold on ollut mun ostoslistalla jo pitkään, oon halunnut kokeilla näitä poskipunaduoja siitä asti kun ne julkaistiin. Nyt sain vihdoin ostettua tämän eikä kyllä kaduta pätkääkään! Tässä duossa on kaksi poskipunaa, upeissa hieman persikkaisissa lämpimissä sävyissä ja näissä on pigmenttiä ihan superisti. Todella pieni määrää riittää pitkälle. Toinen sävyistä on mattainen ja toinen hieman shimmerinen.


Zoeva julkaisi tälle joululle minipaletteja, joista Spice of life -paletti ihastutti mua eniten. Tämä paletti olisi täysikokoisenakin tosi kaunis, mutta tällä kertaa nappasin itselleni tämän minin. Tässä on kuusi luomiväriä, sekoitus mattaa ja shimmeriä ja sävyt on todella kauniita. Tällä saa tehtyä ihan koko silmämeikin, mitä arvostan kovasti. Pieni paletti sujahtaa helposti meikkipussiin.


Lopuksi ostin vielä kaksi nestemäistä huulipunaa. Jeffree Star Cosmeticsin Velour liquid lipstick sävyssä Drug Lord on kirkas valkoinen, mulla ei ole sellaista koskaan ollut. Tämä huulipuna on oikea monitoimituote, sitä voi käyttää yksinään, sekoittaa muihin puniin, käyttää vaikka silmämeikissä tai ihan mihin vaan keksiikään. Toinen ostamani huulituote oli Dose of Colorsin Desi x Katy kokoelmasta nestemäinen huulipuna sävyssä Mauve Story. Mua on jäänyt harmittamaan, etten ostanut tuota sävyä kun tilasin muita kokoelman tuotteita, joten nyt sitten nappasin senkin ostoskoriin ja vitsit tuossa on kaunis sävy!

Teittekö te löytöjä Beautybayn alennuksista tai muuten Black fridayna?

Love, Mari

21 kommenttia:

  1. Beauty Bayltä olen ostanut taannoin ainakin Wet n Wildin meikkejä, kun niitä ei meiltä saanut, mutta nythän on tilanne muuttunut, kun Wet n Wildia saa Stockalta.
    Kivat BF-ostokset, etenkin luomiväripaletit ilahduttavat silmää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa tilannut wettistä Beautybaysta ihan vielä viimeaikoinakin kun en koskaan ehdo Stockalla käydä :D.

      Poista
  2. Ihanan karkkimaisia löytöjä :)

    VastaaPoista
  3. Jouerin poskipunaduo on ihana! <3

    VastaaPoista
  4. Minä olen tuon Beauty Bayn kanssa arponut, että onko miten luotettava nettikauppa ilmeisesti ihan turhaan 😊 Tullut enimmäkseen tilattua Lookfantasticiltä ja Feeluniquelta. Eikä näiltäkään enää aikoihin. Täytyykin tutkia BB:n valikoimaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On luotettava! Toimitus tulee Postnordilla, mihin en kovin tyytyväinen ole (seuranta ei toimi oikein), mutta hyvä valikoima ja alennukset on kyllä hyviä

      Poista
    2. Kyllä vaan, Beautybay on luotettava ja mulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia sen kanssa :).

      Poista
  5. Ihana tuo Juvia's Placen paletti. ♥ Itsellä on heiltä Magic paletti ja sen perusteella en ainakaan voi muuta kuin kehua heidän luomiväriensä laatua. Puhumattakaan pannujen suuruudesta, tuota palettia ei ole toivoakaan saada koskaan käytettyä kun luomiväripannut ovat lähempänä poskipunien kokoa :D Mä tilailin Beauty baylta black friday alesta muutaman Zoevan meikkisiveltimen. Kiva testailla, onko ne millaisia esimerkiksi sigmaan verrattuina, jotka on ihan lemppareitani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3. Juvia's paletit on muutenkin ihan supereita. Mä oon tykännyt kovasti Zoevan siveltimistä ja olisikin kiva hankkia niitä lisää kokoelmaan, ne on ehdottomasti laadultaan yksiä parhaimpia mitä oon käyttänyt :).

      Poista
  6. Oih mitä löytäjä! Itse tilasin Juvia's Placen paletin myöskin - itseasiassa mielessä oli juurikin sun esittelyt ja kehut paleteista :)

    (Mä muuten jostain syystä olisin a:n aina lisäämässä tuohon nimeen mukaan; Juvia's Palace xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee!! Minkä paletin ostit? :) Mä tilasin toisenkin kun halvalla sai :D.

      Poista
  7. Juvia's Placen paletteja taisi olla puoleen hintaan ainakin yhdessä vaiheessa Beautybayssa black fridayn aikoina. Oli pakko tilata itselle Mini Magic, kun oli puoleen hintaan ja maksoi vähä yli 17 euroa :D Ihailin kyllä Zulua pitkään ja päädyin Mini Magiciin ihan vaan, koska enemmän värejä

    Tässä omat haalintani Beautybaysta, plussana muu BF tilaus.
    https://kauneuslabra.blogspot.com/2018/12/black-friday-haul.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jotain tuollaista taisi olla, tosi edullisesti niitä ainakin sai :D. Mä tykkään kovasti niiden laadusta, pigmentistä, sävyistä. Ihania paletteja <3. Täytyypä käydä kurkkaamassa sun haalinta :).

      Poista
  8. Tuo Jeffree on kyllä tosi mielenkiintoinen! Laita kuvaa myöhemmin :)

    VastaaPoista
  9. Onpas todella ihania värejä tuossa Juvia's Place The Zulu -luomiväripaletissa. Varmasti kesällä päivettynyttä ihoa vastaan nuo sävyt oikein hehkuvat.
    En ostanut mitään Black Fridayn aikana. En tarvinnut mitään joten jätin väliin ostamisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zulussa houkutteli juurikin nuo ihanat kirkkaat sävyt, niillä saa tehtyä varmasti ihania värikkäitä lookkeja :).

      Poista
  10. Jane / Yhtä kuin - blogi19. joulukuuta 2018 klo 21.40

    Töissä oli hieman hulinaa, mutta itse en ehtinyt lainkaan ostoksille. Uusi kahvinkeitin olisi pitänyt hankkia, mutta sopivaa ei tullut vastaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en missään myymälöissä ehtinyt käymään, tein kaikki ostokset netissä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...