torstai 1. kesäkuuta 2017

Toukokuun Ipsy glam bag

Wupii, toukokuun Ipsy on täällä! Tai no, tää on ollut mulla jo noin viikon, mutta nyt päästään fiilistelemään tätä täällä bloginkin puolella. Jos Ipsy sattuu olemaan sulle vielä vieras, niin kyseessä on kuukausittainen kauneusboksijuttu Yhdysvalloista. Ipsya ei pysty tilaamaan suoraan Suomeen, mutta Shipiton kautta onnistuu mainiosti. Hintaa tällä on 10 dollaria kuussa plus postikulut Suomeen, yleensä noin 6 dollaria. Alvejahan tästä ei tule maksettavaksi, koska hinta on niin alhainen. Ipsyn mukana tulee aina sekoitus näytteitä ja täysikokoisia tuotteita.


Toukokuun Ipsyssa alettiin joo fiilistellä tulevaa kesää, joka nyt vihdoin onkin jo täällä! Mulla on tänään ensimmäinen lomapäivä, joten nyt vaan odotellaan niitä lämpimiä kelejä. Toukokuun pussi oli super suloinen läpinäkyvää muovia ja koristeeksi on painettu jäätelötötteröitä ja jäätelöpuikkoja. Miten ihana! Tämä sopii hyvin mukaan myös rannalle, koska pienet roiskeet ei pääse kastamaan pussin sisältöä.


Mukana oli jälleen viisi tuotetta, joista neljä oli täysikokoisia, hyvä saldo siis. Tässä kuussa sain etukäteen valita yhden tuotteen pussiini ja valitsin tuon Luxien siveltimen.


Urban Decay Afterglow 8-hour powder highlighter / 26USD

Urban Decayn minikokoinen highlighter oli ensimmäinen tuota, jonka pussista nappasin. Tästä olin tosi innoissani, koska Urban Decay nyt sattuu olemaan yksi suosikki brändeistäni ja mulla ei tätä entuudestaan ollut. Sain tämän sävyssä Sin, joka on todella kaunis vaalea shamppanja. Tämä jätti kasvoille upean hehkun, eikä ollut yhtään glitterinen, vaan todella tasainen.


LUXIE beauty 660 Precision foundation brush / 23USD

LUXIEn todella kaunis meikkivoidesivellin oli tosiaan mun oma valintani, koska rakastan siveltimiä ja tää näytti tosi kivalta. En tiedä tulenko käyttämään tätä meikkivoiteelle, mutta muille voidemaisille ja nestemäisille tuotteille kylläkin. Tää voisi olla hyvä myös peiteaineelle ja korostuspuuterille.


CAILYN Pure lust extreme matte tint + velvet / 19USD

Cailynin huulilakka tuli minulle sävyssä 32 Practicable. En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt Cailynin tuotteita, mutta tämä oli tosi positiivinen yllätys. Ihana sävy on juuri sellainen, josta tykkään ja tän koostumus oli myös todella miellyttävä. Nimestäkin voi jo hieman päätellä, tämä siis kuivui huulilla mattaiseksi, mutta tuntui ihanan pehmeältä ja samettiseltä ja koostumus olikin hieman moussemainen.


Jelly pong pong supercharged super intense eyeshadow duo / 27,54USD

Tämä luomiväriduo oli porukan yllättäjä. Ulkoisesti tämä ei näyttänyt kovin kummoiselta ja ajattelinkin jo, ettei mulla ole tälle käyttöä. Päädyin kuitenkin swatchaamaan tämän ja holy moly! Tän pigmentti oli jotain ihan huippulaatua, molemmat sävyt oli super metallisia ja kauniita. Etenkin tuo ruusukultainen sävy sai mut innostumaan oikein kunnolla. Vastoin mun odotuksia, tämä jäi siis osaksi kokoelmaani.


ADESSE New York organic infused nail lacquer / 18USD

Mukaan oli pakattu vielä ihana kesäinen kynsilakka sävyssä Surfer Girl. Tää on niin nätti ja täysin erilainen kun muut mun kokoelmassa. Ensisilmäyksellä tämä näyttää vaaleansiniseltä, mutta mukana on myös aavistus turkoosia ja vihreää. Todella kaunis kesälakka, joka onkin päätynyt jo mun varpaankynsille. Miinuksena voisin mainita, että tässä oli melko kapea ja pitkä harja, mistä itse en tykkää. Mä haluan mun harjat lyhyinä ja paksuina :D.

Siinäpä se toukokuun pussi sitten oli, aika huippu eikö! Mukana oli neljä täysikokoista tuotetta ja arvo ylitti 90 dollaria. Ei huono, kun itse maksoin tästä sen 16 dollaria. 

Mitä te piditte toukokuun Ipsysta?

Love, Mari

20 kommenttia:

  1. Sisältö tässä näyttää kyllä ihan superilta! Harmi kun ei suoraan Suomeen saa tilattua, itse en ole jaksanut Shipitoon edelleenkään tutustua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ollut tosi tyytyväinen Ipsyyn viime kuukausina, tullut paljon kivoja juttuja ja täysikokoisia :)

      Poista
  2. Jännän kiva sekalainen setti tuotteita. :) Mulla sama kuin miralla ton Shipiton aloittamisen kynnys on itselleni liian korkea. :D Hah, ehkä muutan vielä joku päivä mieleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on takana reilu 80 tilausta Shipiton kautta niin se menee jo ihan automaattisesti :D

      Poista
  3. Ihana tuo itse pussi! Luxien meikkivoidesivellinkin voisi olla kultaa, muuten oli omaan silmään vähän meh tällä kertaa. Tai no, UD:n korostusväri varmasti pelastais!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi pussi oli ehkä parasta tässä, hirmu söötti! Vaikka mä kyllä tykkäsin kaikista tuotteista tosi paljon yllättäen :)

      Poista
  4. Miuta harmittaa ku en tätä tilannu,tää on ihana setti kaikkee😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tosi onnistunut kokonaisuus tällä kertaa, ihania tuotteita :)

      Poista
  5. Miuta harmittaa ku en tätä tilannu,tää on ihana setti kaikkee😍

    VastaaPoista
  6. Musta tämä on ihana kokonaisuus<3 Tällaisen yllätyspussin tilaajaksi voisin ryhtyä, mutta muakin vähän mietityttää Shipito. Mutta ehkä joku päivä otan itseäni niskasta kiinni ja opettelen systeemin. Nämä sun postaukset on niin houkuttelevia<3 Tämän kertaiset tuotteet olisin ottanut mielelläni lukuunottamatta kynsilakkaa, koska en sellaista tarvitse rakennekynsien takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shipiton käyttö on oikeasi tosi helppoa ja vaivatonta, kunhan siihen kerran paneutuu kunnolla. Nää tulee nykyään niin automaattisesti etten aina edes muista, että täytyy käyttää Shipitoa :D

      Poista
  7. Highlighter ja huulilakka vaikuttaa kivoilta, muut jäis mulla ehkä käyttämättä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on molemmat tosi kauniita, etenkin huulilakka oli iso yllätys kun brändi oli ennestään mulle vieras :)

      Poista
  8. Vau, onpa hyvä hinta-laatu suhde! Tykkäisin tästä boxista itsekin. Kaikki tuotteet näyttää sellaiselta, jotka sopisivat itsellenkin :) Tuo kynsilakan sävy on ihanan kesäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ipsy on hinta-laatusuhteeltaan ihan parhaimmistoa, mä oon löytänyt näistä vaikka mitä ihanaa! :)

      Poista
  9. Mä katsoin eka, että tuo luomiväri olisi ollut joku cushion-asia :'D Mutta tosi kiva sisältö! Ja harmi, ettei tosiaankaan saa Suomeen ilman kikkailuja, olen tosi laiska säätämään yhtään minkää kanssa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, cushion tyyppisenä se vasta mielenkiintoinen olisikin ollut!! :D Täytyy toivoa, että Ipsy alkaa toimittaa tulevaisuudessa myös suoraan ulkomaille. :)

      Poista
  10. Toi urban decayn after glow! <3 mulla on se pinkkiin taittava aura sävy ja se on yks mun kaikkien aikojen lemppareista! Äh mäkin haluun tän sävyn :D :( toi sivellin vaikuttaa kans kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi nätti! Mulla oli myös Fireball, mutta sen myin pois, ei vaan ollut mun sävy.

      Poista
  11. Mulla olikin tällä kertaa vaan 2 tuotetta samoja (UD:n Sin ja Luxien sivellin) mutta tykkäsin kovasti, niinkuin joka kuussa. Ipsy vaan on jotenkin pirskahtelevan hyväntuulinen juttu <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...