torstai 29. kesäkuuta 2017

The Ordinary

The Ordinary. Brändi, joka räjähti kaikkien tietoisuuteen alkuvuodesta. Brändi, josta on puhuttu somessa, youtubessa ja blogeissa monta kuukautta ja aina vaan yhtä positiiviseen sävyyn. Pitihän sitä päästä kokeilemaan. The Ordinary on osa DECIEM perhettä ja sen valikoimiin kuuluu hyvin pelkistettyjä edullisia ihonhoitotuotteita ja nyt myös meikkipohjatuotteita. The Ordinaryn suosion takana on varmasti brändin edullisuus, suurin osa tuotteista maksaa reilusti alle 10 dollaria. Tuotteissa ei ole panostettu ulkonäköön tai pakkauksiin, ne on kaikki hyvin yksinkertaisia ja pelkistettyjä, mutta raaka-aineet sen sijaan on ihan huippuluokkaa.


Tuotteissa on ideana se, että jokainen saa koota juuri omiin tarpeisiinsa sopivan ihonhoitokoktailin käyttämällä niitä ainesosia, jotka sopivat omalle iholle. The Ordinaryn sivuilta löytyy regimen guide, joka opastaa tuotteiden valinnassa ja siinä mitkä tuotteet sopivat yhteen mihinkin tarkoitukseen. Myös esim. Wayne Goss on koonnut erittäin hyvän listan näistä tuotteista jokaiselle eri ihotyypille ja iho-ongelmalle, käy kurkkaamassa se täältä. Tuotteiden nimet saattavat olla aluksi hämmentäviä ja hankalia, mutta oppaan avulla jokainen löytää näistä varmasti itselleen sopivat tuotteet.


Meikkivoiteet julkaistiin toukokuun alussa ja silloin naputtelin tietenkin tilaukseni menemään, näitä oli päästävä kokeilemaan. Laitoin tilauksen 1.5 ja se tuli minulle kesäkuun alussa, matka kesti siis yli kuukauden, johtuen näiden meikkivoiteiden suuresta kysynnästä. Normaalisti toimitukset eivät sentään ihan niin pitkään kestä! Pääset muuten tilaamaan tuotteita The Ordinaryn verkkokaupasta. Meikkivoiteita ilmestyi kahta erilaista, Coverage foundation ja Serum foundation. 


Meikkivoiteiden kaveriksi ostin myös primerin, joka tasoittaa ja blurraa ihon pintaa ja antaa meikille kestävän pohjan. Tästä oon tykännyt kovasti, etenkin noiden meikkivoiteiden alla. Se ei tunnu silikoniselta, mutta tekee kuitenkin kaiken tarvittavan ja mun silmissä myös pidentää meikin kestoa hyvin. 


Caffeine solution 5% + EGCG ei nimenä sano mulle yhtään mitään, mutta tämä on siis silmänympäryksille tarkoitettu "kofeiiniseerumi". Sen tarkoituksena on pienentää turvotusta ja tummia silmänalusia ja siinä se on kyllä ihan omiaan. Tästä tuli nopeasti yksi mun suosikkini, sillä huomasin heti silmänalusilla selkeän eron. Tämä jättää silmänaluset kirkkaiksi ja sileiksi, sekä vähentää sitä turvotusta ja tummuutta huomattavasti. Tämäkin oli yksi Wayne Gossin suosikki enkä yhtään ihmettele. Olen käyttänyt tätä sekä yksinään, että toisen silmänympärysvoiteen alla ja molemmilla tavoilla se toimii moitteetta.


Valitsin itselleni kuivan ihon hoitotuotteet, vaikka tällä hetkellä mun ihoni ei enää olekaan mitenkään erityisen kuiva. Kosteutusta tarvitsee kuitenkin aina ja näillä tuotteilla oli helppo aloittaa tutustuminen brändiin. Natural Moisturizing Factors + HA on kosteuttava päivävoide ja ainoa, jota en ole ostanut. Se tuli mulle Lookfantastic beautyboxin mukana ja odotin näin pitkään, että saan otettua sen käyttöön omien kavereidensa kanssa. Keskeltä löytyy Hyaluronic Acid 2& + B5 eli hyaluronihappoa ja B5 vitamiinia sisältävä hoitoneste. Tätä käytän aamuin illoin ensimmäisenä tuotteena ja aamulla laitan päälle tuon päivävoiteen. Oikeassa reunassa on 100% Plant-Derived Squalane, jota käytän hyaluronihapon päällä öisin. Tämä trio on toiminut mulla kuin unelma, mun ihoni on erittäin hyvin kosteutettu ja kimmoisa, sekä yksinkertaisesti terveen näköinen. Voin sanoa löytäneeni mulle ne parhaat ihonhoitotuotteet pitkään aikaan, oon niin tyytyväinen! Vielä kun hinta on näin alhainen, lompakkokin kiittää.


Sitten niihin meikkivoiteisiin. Hehkutus vaan jatkuu, mutta kun nää tuotteet ansaitsee sen ihan ehdottomasti. Mä ostin itselleni kahdessa sävyssä tuon peittävämmän meikkivoiteen ja yhdessä sävyssä seerumimeikkivoiteen. Molemmat koostumukset on olleet todella hyviä, seerumilla saa ihanan luonnollisen lopputuloksen, täydellinen tuote kesään kun haluaa vain pientä peittävyyttä ja tasaisuutta iholle. Peittävämpi meikkivoide on nimensä mukaan peittävä, mutta ei mitenkään paksu tai pakkelinen. Se levittyy iholle tasaisesti ja kauniisti ja lopputulos on hyvin luonnollinen. Eniten mä oon kuitenkin tykännyt sekoittaa näitä kahta koostumusta yhteen pieneksi koktailiksi, jolloin koostumus on mun makuuni täydellinen, etenkin kesämeikkiin. Nämä muuten myös pysyvät kasvoilla tosi hyvin koko päivän! Voin sanoa, että nää meni helposti mun TOP3 meikkivoiteiden joukkoon.


Oletteko te jo kokeilleet The Ordinaryn tuotteita?

Love, Mari

24 kommenttia:

  1. The Ordinaryn tuotteet on mun suursuosikkeja, etupäässä anti-age -tuotteet kuten retinol:) Näistä sun esittelemistä tuotteista kofeiiniseerumia en ole vielä kokeillut, mutta muita kyllä. Meikkivoiteita en edes yrittänyt ruveta tilamaan, kun tuntuivat olevan melkein kiven alla, mutta nähtävästi odotus ei venähtänyt ihan mahdottomiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon nyt vihdoin kanssa hypännyt tähän Ordinary junaan enkä kyllä ihan heti oo poistumassa :D Haluun kanssa seuraavaksi kokeilla jo vähän niitä anti-age tuotteita, eihän se koskaan oo liian aikaista, katsoo vaan ettei oo liian voimakkaita tuotteita :). Mä luulen, että nyt kun se isoin aalto on ohi niin meikkivoiteitakin saa jo ihan normaalilla toimitusajalla. Eilen katselin sivuja niin on tulossa aika kivan kuuloisia uutuuksia pian, mm. aurinkosuojaa ja lisää meikkipohjia :)

      Poista
  2. Meikkivoiteita pitää ehdottomasti joskus tilata testiin, viimeksi kun niitä katselin niin kaikki vaaleimmat sävyt oli loppuunmyyty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon suositellut niitä jo kaikille tutuille ja tuntemattomille, tarviit ehdottomasti! :D

      Poista
  3. En ole vielä ehtinyt, mulla kyllä odottaa tossa pari tuotetta vuoroaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva kuulla mitä mieltä niistä olet kun pääset testailemaan :)

      Poista
  4. Mua harmittaa kun en ole onnistunut tilaamaan meikkivoiteita, haluamani sävyt on aina olleeet loppu:/ Ihonhoidossa olen tykännyt testaamistani tuotteista kovasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niitä pian taas ole saatavilla kun suurin aalto on mennyt ohi :) Toivotaan! Mua kiinnostaa kovasti ne tulevat uutuudet.

      Poista
  5. En ole vielä kokeillut, mutta jossain vaiheessa aion kyllä jotain ko. merkiltä tilata :) Ovat saaneet niin paljon ylistystä osakseen, ettei voi jättää väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kuulee kyllä ihan joka puolella ja mun mielestä hyvästä syystä, kokeile ihmeessä! :)

      Poista
  6. Voi ei, sait nyt kyllä kiinnostumaan näistä ^_^ Ehkäpä täytyisi paneutua asiaan ja naputella tilaus :)

    VastaaPoista
  7. Nää on munki kiinnostuslistalla! Tykkään siitä ajattelutavasta ettei makseta brändistä,hifistelystä ja pakkauksesta vaan OIKEESTI laadukkaista raaka-aineista,ei siis myydä "valheita".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä! Näissä saat just sen mistä maksat, eikä tarvii maksaa mitään brändilisää :D

      Poista
  8. En oo vielä hirveästi näistä kuullut, enkä ehtinyt testailla. Herätti mielenkiinnon kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa perehtyä, nää on tehneet ihmeitä mun iholle ja meikkaukseen myös :)

      Poista
  9. Hitto noi meikkivoiteet on nyt ehkä pakko testata. Ordinary on kyllä sellanen merkki jota pitää testata, vielä en vaan oo saanut aikaiseksi :D En voi perustella niiden tuotteiden ostoa itselle kun laatikot pursuaa kaikkea muuta!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt rupeet vaan perustelemaan, tarviit näitä :D Mä en enää halua olla ilman noita meikkivoiteita, joten hamstraan ehdottomasti lisää!

      Poista
  10. Näköjään mun blogihiljaisuus piti mut kaikesta ihan pimennossa, mennyt koko merkki ihan ohi. Täytyy kokeilla!!! En ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvää tököttiä naamalleni, ehkä näistä löytyisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua, tuotteita löytyy tosi paljon eri tarkoituksiin ja eikä ole hinnalla pilattuja :)

      Poista
  11. Meikkivoiteet kiinnostaa, mutta sitten luin niin monta huonoa arvostelua tuosta Coverage-versiosta että innostus lopahti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitää, oikeestiko joku ei oo tykännyt tuosta meikkivoiteesta?? Vaikea uskoa, se on mun ihan ykköslemppari nykyään :D

      Poista
  12. Olisikon tässä minulle, joka ei meinaa löytää mitään sopivia tuotteita kasvojen iholle, hyvä meikkivoide. Täytyy ehkä laittaa tilaukseen :)

    http://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ainakin ollut erittäin tyytyväinen, voisin käyttää noita jatkuvasti, elli olisi niin paljon muitakin kun on pakko välillä yrittää kuluttaa pois :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...