perjantai 18. joulukuuta 2015

Glossybox

Glossybox. Pakkohan sitäkin oli testata. 

Amerikkalainen livboxin vastike Glossybox tarjoaa kuukausittain tulevan kauneusboksin täynnä yllätyksiä, samaan tapaan kuin Boxycharm, joka minulle jo tuleekin. Tämän lisäksi Glossyboxilla on aina välillä erityisiä teemabokseja, jotka maksavat hieman enemmän, mutta ovat myös sisällöltään arvokkaampia. Sellainen on myös tämä tänään esittelemäni Glossybox Christmas edition. 


Tuotteet on glossyboxin tyyliin pakattu kauniiseen kannelliseen laatikkoon, jonka pinta on ruusukultainen. Kyljessä teksti Let it snow! Tämä on täydellinen kaikenlaisen pikkutavaran tai meikkien säilytykseen, kiva että jo pakkaukseen on nähty niin paljon vaivaa ja ajatusta.


Tuotteet on kääritty silkkipaperiin, jonka ympärille on solmittu kaunis vaaleanpunainen satiininauha. Nauhan alta pilkottaa myös vihkonen, jossa on lueteltu kaikki tuotteet hintoineen ja käyttövinkkeineen.


Ensimmäisenä laatikosta löytyi NUXEn öljyasia. Luulin tätä ensin hajuvedeksi, mutta korttiin tutustuessani huomasin tämän olevan jokapaikan öljy. Tuotetta voi suihkuttaa hiuksiin ja iholle tai sitä voi esimerkiksi sekoittaa meikkivoiteeseen tuomaan kuulautta. Mielenkiinnolla testaan!


Seuraavaksi käsiini tarttui Trust fund beautyn kaunis kynsilakka sävyssä Champagne socialite. Todella kaunis sävy, ruusukultainen. Tämä päätyy kynsilleni viikonlopun aikana, instasta löytyy varmasti kuvia siis tästä kynsillä tulevina päivinä.


Boksissa oli mukana myös Pure cosmeticsin huulikiilto valolla ja peilillä varustettuna. Huulikiiltoja käytän kohtalaisen vähän, mutta otan tämän kuitenkin kokeiluun ja onhan ne silloin tällöin kivoja!


Tämä oli laatikon ainut vähän tylsä tuote. Eikä tämäkään niin kauhean tylsä, mustia eyeliner kyniä nyt on vaan tullut vähän jokapuolelta tässä viime viikkoina. Ardency Inn on kuitenkin brändinä kiinnostava, joten ehkä lähtee testiin, ehkä arvontakasaan.


Laatikosta löytyi myös ripsiväri, minulle ennestään tuntemattomalta merkiltä. Ripsaria tarvitsee aina ja tämä ilmeisesti sisältää keratiini proteiinia, joten sen pitäisi kestää ripsillä koko päivän, testataan!


Laatikon ehdottomasti mielenkiintoisin löytö ja samalla arvokkain tuote on tämä upea korostuspaletti. Sävyjä voi ilmeisesti käyttää yhdessä sekoittaen korostamaan koko kasvoja tai vain esim. aurinkopuuterina ja poskipunana. Tuota laventelin sävyistä hieman jännään, mihin sitä kuuluu laittaa?

Miltäs tämä laatikko vaikutti ja oletko kuullut aiemmin Glossyboxista?

Love, Mari

8 kommenttia:

  1. En ole aiemmin kuullut. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Toimittavatko sen siis Suomeen? Onko kohtuuhintainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glossybox ei valitettavasti toimita suoraan Suomeen, käytän itse tilaamiseen paljon hehkuttamaani Shipito.com välityspalvelua :) Hinta normaalilla laatikolla on noin 20€ eli varsin kohtuuhintainen.

      Poista
    2. OK, kiitos tiedosta :) Täytyypä perehtyä lisää.
      Joko muuten keksit käyttötarkoituksen tuolle laventelin sävylle?

      Poista
    3. Joo, sitä kuuluu ilmeisesti käyttää muiden sävyjen kanssa yhdessä sekoitellen kasvojen korostukseen. Violettihan taittaa keltaista sävyä, joten se neutralisoi kasvojen keltaisuutta.

      Poista
  2. En ole koskaan kuullutkaan!! Miten toimitus ja millainen hinta? Vaikuttaa tosi ihanalta :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä ihana! :) Toimitus onnistuu vaan välityspalvelun kautta valitettavasti, itse käytän shipitoa.

      Poista
  3. Vähän eri tasoa kuin meidän LivBox :D Voisin jossain kohtaa harkita itsekin jonkin jenkkiboksin tilaamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä :D Suosittelen kyllä lämpimästi siirtymään rapakon taakse näiden tilausboksien kanssa, en ole kertaakaan joutunut vielä pettymään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...