sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukut 14-20

Sunnuntai ja viikottaisen joulukalenteri postauksen aika! Tänään kurkistellaan kuluneen viikon luukkuihin, mitä kaikkea kivaa niistä löytyikään? En voi muuten uskoa, että tämä olikin sitten viimeinen täysi viikko ennen joulua. Enää neljä luukkua avaamatta! Tänään ehdittiin miehen kanssa jo tehdä joulusiivousta, laatikkoainekset odottelee jääkaapissa ja myöhemmin kannetaan kuusi sisään. Miten teidän jouluvalmistelut sujuvat? :)



Maanantaina Lookfantasticin kalenterista löytyi MONUspa -sarjan hieronta ja vartaloöljy. Ihan kiva, nyt on ainakin hyvä syy pyytää hierontaa, kun täytyy testata uutta tuotetta. MONU brändinä on ollut mulle aiemmin täysin tuntematon, mutta näiden kalentereiden myötä heidän tuotteitaan on tullut jo melko paljon, täytyy siis tutustua brändiin paremmin.

Bloggaajakollegan tekemästä kalenterista löytyi Yves Rocherin Apricot fruity scrub ja verigreipin tuoksuinen vitamiinisuihke. Molemmat tuotteet otan mielellään testiin, etenkin kaikki kasvosuihkeet on aina kivoja! (Varsinkin kesällä)



Tiistain luukusta paljastui taas vieraan näköinen mysteeripurkki, joka osoittautui Christophe Robinin hiusnaamioksi. Olen yleensä tosi laiska käyttämään hiusnaamioita ja näitä on tästä kalenteristakin tullut jo pari, mutta tämä on siitä kiva, että vaikutusaika on vain 2-3 minuuttia. Sen verran jaksan ehkä minäkin odotella, joten testiin lähtee!

Bloggaajakalenterista löytyi Tanworxin itseruskettava sekä tan maintainer eli rusketuksen ylläpitäjä. Mukana oli myös pieni näyte thisworksin perfect legs skin miracle -voiteesta. Itseruskettavia käytän yleensä hyvin harvoin, johtuen siitä että en osaa niitä levittää tasaisesti :D Viime kesänä opettelin suihkutettavan kanssa, joten ehkä nyt uskallan kokeilla tällaista voidemaistakin. Voisi olla kiva saada vähän väriä pintaan ennen helmikuista häämatkaamme. 


Keskiviikon luukusta löytyi hyvin mielenkiintoinen tuote. Magnifibresin treatment primer ripsille. Tuote lupaa saada ripset näyttämään pidemmiltä ja tuntumaan tuuheammilta. Tätä voi käyttää yksistään päivittäin tai ripsivärin alla primerin tavoin. Mulla on niin mitäänsanomattoman ripset luonnostaan, että testaan kyllä innolla onko tällä mitään vaikutusta!

Toisesta luukusta (paketista) löytyi elfin shimmer eyes pakkaus, joka sisältää luomiväri duon ja primerin. Elfin tuotteet ovat usein olleet todella positiivinen yllätys, joten otan ainakin nuo luomivärit kokeiluun. Primereita mulla on jo kaapit pullollaan, joten ehkä annan tuon eteenpäin.


Torstain beauty kalenterin luukusta paljastui Rimmelin scandaleyes ripsiväri. Looginen jatkumo eiliselle siis. Tästä olin aika innoissani, sillä jos olette nähneet suosikki ripsarini -postauksen muistanette, että tämän sisko on yksi suosikeistani. Kovat odotukset siis!

Bloggaajakalenterin luukusta löytyi Yves Rocherin suihkusaippua, suihkumyssy ja The Bodyshopin pesukukka. Suihkusaippuaa tarvitsee aina ja tässä on kiva tuoksu, menee siis kaappiin odottelemaan käyttövuoroaan. Pesukukka on ihanan värinen ja suihkumyssyä mulla ei ennestään ollutkaan.


Perjantaina luukusta löytyi täysin vieras merkki. Pai. Tämäkin on jonkinlainen kasvosuihke, ilmeisesti rauhoittava ja ihonsävyä tasaava. Kivan pikkuinen koko kulkee helposti mukana laukussakin, jos tekee päivän aikana mieli suihkutella. Ohjeena tässä tosin on suihkia tuotetta kasvoille puhdistuksen jälkeen.

Toisesta luukusta paljastui lisää MONUa. Tälläkertaa kasvoöljyn muodossa. Nämä kasvoöljyt ja seerumit ovat viimeaikoina alkaneet kiinnostaa enemmän ja enemmän, joten testiin jää tämä! Toisena tuotteena paketista löytyi Cliniquen kosteusvoide hyvin kuivalle ja sekaiholle. Tästä olin todella innoissani. Ensinnäkin, Clinique ja toisekseen, kuiva iho. Tarviiko sanoa muuta?


Lauantaina luukusta löytyi yksi viikon suosikkini, nimittäin bareMineralsin irtoluomiväri. Rakastan näitä mineraaliluomivärejä ja tätä sävyä mulla ei ennestään ollutkaan. Kaunis vaalea laventeli, mattaisella lopputuloksella. Ihanaa saada meikkejä kalenterista!

Toisestakin luukusta paljastui meikkejä, nimittäin toinen Elfin lahjapakkaus. Tämä pakkaus sisälsi poskipuna/aurinkopuuteri duon ja kabuki siveltimen. 


Tämän päivän luukusta löytyi tuote, joka olisi mun puolesta voinut jäädä löytämättä. Molton Brownin black peppercorn bodywash. Tämän tuoksu on ainakin mun nenääni todella maskuliininen ja pippurinen, itse en ainakaan voi kuvitella käyttäväni tätä. Ehkä miehelle?

Bloggaajakalenterista löytyi taasen Bvlgari Omnia coral body lotion. Tämä on siis tehty kaveriksi saman tuoksuiselle hajuvedelle, mutta en vielä tiedä miltä kyseinen hajuvesi (tai tämä voide) tuoksuu. Bvlgari on kyllä yleensä tehnyt hyviä tuoksuja. Kokeilen innolla :)

Mitä sun kalentereista löytyi tällä viikolla?

Love, Mari 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...