lauantai 19. joulukuuta 2015

Kat von D / Mi vida loca

Tämä viikko ollaan oltu aika pitkälti tuote-esittelyjen parissa, joten jatketaan samalla linjalla vielä tänään ja huomenna luvassa viikon joulukalenteripostaus! Maanantaina päästään sitten taas meikkauksen pariin. Tänään esittelen teille yhden tämän joulun uutuuden, joka vei sydämeni ensi silmäyksellä. Tätä kyseistä tuotetta ei saa Suomesta ja ulkomailtakin melko vaikeasti tilattavissa, valitettavasti. Kuitenkin kun on pakko saada, on pakko saada ja hätä keinot keksii ;). Tälläkertaa en voinut käyttää tilaamiseen Shipitoa, koska tuote on ostettu Sephorasta, eikä Sephorasta pysty tilaamaan Shipitolle käyttämättä assisted purchase palvelua. Tutustuin siis uuteen palveluun, nimeltä ShopandBox.  Shopandboxilla on työntekijöitä useissa eri maissa ja ideana on, että voit tilata haluamasi tuotteen palvelun kautta, ja kyseisen maan shoppaajan tilaavat tuotteet puolestasi, pakkaavat ne tarvittaessa yhteen ja lähettävät sinulle. Toimii siis melko lailla samoin kuin Shipiton assisted purchase. Palvelusta veloitetaan palvelumaksu ja postikulut kotimaahasi tuotteen hinnan ja verojen lisäksi.


Laitoin ensimmäiseen tilaukseeni kaksi tuotetta, mutta esittelen teille nyt vain toisen, koska toinen oli hieman vaurioitunut matkalla ja yksi nappi oli murtunut. Teen siitä myöhemmin oman postauksensa. Murtuminen ei kuitenkaan johtunut huonosta pakkauksesta, tuote oli kääritty hyvin kuplamuoveihin, pakattu tiiviisti laatikkoon ja päällä ja alla oli vielä ilmatyynypussit.

No ei siitä sen enempää vaan mennään päivän aiheeseen. Nimittäin se rakkaustuote, Kat von D:n Mi vida loca -paletti! Näin tästä videoita Youtubessa heti ilmestymisen jälkeen ja totesin heti, että tämä oli saatava. Kyseessä on niin upea paletti kaikinpuolin! Pakkaus on ihanan erikoinen, kovaa pahvia eli on myös tukeva. Paletin sävyt ovat kuin sateenkaari, mitä tästä ei löydy ei myöskään tarvitse. 



Paletti siis aukeaa vetämällä sivusta koko hoidon ulos. Tämä ei siis todellakaan ole mikään maailman kätevin paletti esimerkiksi matkustukseen, koska se on niin valtavan iso, mutta ehdottomasti meikkipöydällä toimii ihan vaan koristeenakin kun ei ole käytössä. Peilin puuttuminen on myös pienoinen miinus, mutta koska tällä on tarkoituskin meikata vaan oman meikkipisteensä ääressä, löytyy useimmilta peili omasta takaa. 


Paletissa on 24 luomiväriä kahdessa ringissä. Sisäringissä on neutraalit sävyt, jotka auttavat muiden värisävyjen yhdistelyssä, häivyttelyssä yms. Mukana on satiinisia ja mattaisia luomivärejä. Ulkoringistä löytyy taas ne upeat värikkäät sävyt sinisistä vihreisiin, keltaisiin ja violetteihin. Sävyt ovat uskomattoman pigmenttisiä! Hipaisin hieman sormella ja koko sormi oli sininen. Koostumus on hieman puuterinen, mutta ei mitenkään häiritsevästi, ovat kuitenkin pehmeitä eivätkä varista liikoja. Paletista löytyy mattaa, shimmeriä, metallia ja satiinisia sävyjä, jokaiselle jotakin. Jos olet kirkkaiden luomivärien ja silmämeikkien ystävä suosittelen tutustumaan tähän tarkemmin! 


Paletin mukana tuli lappunen, johon Kat itse on suunnitellut kolme eri meikkilookia tällä paletilla ja tehnyt niihin kirjalliset ohjeet. Kiva idea, näillä pääsee ainakin alkuun! 

Kat von D on muuten tulossa myös pohjoismaihin!

Love, Mari

7 kommenttia:

  1. Upeat värit tuossa paletissa ainakin on! :) Odotan innolla ensimmäisiä meikkikuvia :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon niiin halunnu tilata tän paletin jo kauan mutta mä en oi tienny et miten sen teen ja kuinka kalliiksi tulee tilata. Kuinka paljo siis edes noin suurin piirtein tällä sun tyylillä tulee paletille hintaa ? ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä upea. :) Kalliiksi tuli, mutta minkäs teet! Maksoin tästä siis normaalin Sephora hinnan lisäksi noin 25 dollaria muistaakseni postituksiin, verot ja välityspalkkioon. Toki mukana oli toinenkin tuote, joka nosti postikulujen ja verojen hintaa. Hyvä myös muistaa Jenkeistä tilattaessa, että täytyy maksaa vielä kotimassa alvit päälle.

      Poista
  3. Oh, mä juuri tilaisin itseleni Kat von D Monarch paletin.
    Tuo Mi Vida Loca paletti näyttää kerrassaan ihanalta- en yhtään ihmettele ihastustasi tuohon palettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kat von D:n paletit on ihan huippuja, mulla on ennestään shade & light eye :) Tuo Monarch näyttää kanssa tosi kivalta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...