lauantai 8. elokuuta 2015

Hohtava iltameikki

Heipähei ystävät! Tänään ollaan taas meikkipostauksen parissa, kun torstai-illalla innostuin vielä meikkileikkeihin ja kokeilemaan uudehkoja ColourPop tuotteita. Voi että mä rakastan noita ColourPop luomivärejä, en kestä miten pigmenttisiä ne on ja helppoja käyttää! 
Tällä viikolla en ehtinyt meikkikokoelma postausta vielä tekemään, mutta seuraava osa on tulossa lähipäivinä! Töiden aloittaminen on vienyt enemmän aikaa ja voimia kun olin kuvitellut, joten en ole väkisin lähtenyt iltamyöhällä niitä postauksia kirjoittamaan. Nyt alkaa kuitenkin kroppa ja pää tottua taas arkirytmiin, joten eiköhän postaustahtikin tästä taas normalisoidu. 


Itse pidin tästä kokonaisuudesta melko paljon. Voisin kuvitella lähteväni tässä meikissä iltajuhliin, konserttiin, teatteriin yms. Tällä kertaa meikki ei päässyt muualle kuin korttelin ympäri iltalenkillä :D. Meikissä käytetyt tuotteet löytyy tuttuun tapaan tuolta lopusta, mutta pohjameikissä en tälläkertaa panostanut kestävyyteen, koska tiesin peseväni meikin pois noin tunnin kuluessa. Kannattaa siis lisätä joku kunnon primeri tuonne meikkivoiteen alle, jotta pohja pysyy paikoillaan pidempään!


 Highlighterina käytin Jaclyn Hillin BECCAlle suunnittelemaa upeaa Champagne Popia ja voi että se on kaunis! Mun on yleensä vaikea saada highlighter näkymään kuvissa, mutta näistä sen nyt kuitenkin huomaa. Champagne Pop on todella intensiivinen kultaan taittava shamppanjan sävy, sopii täydellisesti kesään ja melkeinpä mille tahansa ihonsävylle. Tällä hetkellä ehdoton suosikkini!


Huulille päädyin laittamaan myöskin ColourPopia, nimittäin matta lippie stix sävyssä Lumière. Todella todella kaunis ja monikäyttöinen sävy ja niin pigmenttinen ja helposti levittyvä, I'm in love. Alle olisin voinut laittaa samaa sävyä olevaa rajauskynää, mutta tällaisessa pikameikissä se jäi välistä. Tähän olisi sopinut myöskin joku ihan nude tai miksei joku todella intensiivinen fire engine red. 


Luonnonvalossa silmämeikki näytti tältä kameran läpi kuvattuna. Valitettavasti kamera syö vähän noita upeita sävyjä, mutta kyllä tästä jonkin käsityksen saa. Silmämeikki oli hyvin simppeli, käytin liikkuvalle luomelle tuollaista upeaa duo chrome sävyä, joka näyttää eri valoissa aina hieman erilaiselta. Sillä saa monivivahteisen meikin yhdellä tuotteella :). 


Ja sitten sisällä rengasvalolla kuvattuna. Sävyt näyttävät hieman erilaisilta, kertokaahan kumpi on parempi? Tekoripset olisivat kruunanneet tämän lookin, mutta tosiaan olisi ollut hieman turhaa alkaa niitä liimailemaan. Onneksi tuo Too Facedin Better than sex mascara on ihanan tuuheuttava ja volyymia antava. 


Mitä te piditte meikistä? 

Love, Mari

Meikissä käytetyt tuotteet:

Pohja:

NARS all day luminous weightless foundation, Santa Fe
Urban Decay Naked skin weightless complete coverage concealer, light neutral
NARS powder, beach
Anastasia Beverly Hills contour kit
Too Faced blushing bronzer, Pink leopard
ColourPop super shock cheek blush, Prenup
BECCA highlighter, Champagne Pop

Silmät:

Ingot eye makeup base
ABH Shadow couture paletti, sävyt; soft peach, fudge, chic, noir
Lorac Pro2, sävyt; cool gray, beige
ColourPop super shock shadows; partridge, bill
Rimmel exaggerate eye liner
Too Faced better than sex mascara
bareMinerals round the clock waterproof eyeliner, 9PM

Kulmat:

ABH dipbrow pomade, soft brown

Huulet:

ColourPop lippie stix, Lumière

6 kommenttia:

  1. sä oot tosi taitava meikkaaja, mut silti jokin näissä meikkikuvissa häiritsee. Onko syy siinä että ripsiä ei oo taivutettu vai koska tukka on mitään sanomaton, vai mikä lie, mut jokin näissä kuvissa tekee sen, ettei meikki sitten kuitenkaan näytä hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrohan toki sitten kun keksit mikä se on, tukka vai ripset ;).

      Poista
  2. Kiva tommomen metallihohto toi luomiväri! :) Nää on tällaisia värejä joita ite en ensimmäisenä lähtis itselleni kokeilemaan, mutta muilla tosi kiva! :D Sama juttu on monessa vaatteessa. Näyttää muilla kivalta, mutta kun ite kokeilee ni ei toimi :D Ihan mahtavia värejä. Mun pitäis tehä laajennusta mun luomiväreihin...olla rohkeempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeesti vaan kokeilemaan niitä värejä, voi yllättää kuinka hyvin ne lopulta toimiikin! :)

      Poista
  3. Tosi kaunis meikki! Ja mun silmään kyllä hiuksetkin näyttää hyvältä, sulle sopii tosi hyvin hiukset kiinni :).

    Lumiere on ihana. Se sopii varmaan kaikille ja se koostumus on täydellinen. Itselläni oli se käytössä viimeksi eilen :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon! :) Ja Lumiere on kyllä yksi suosikkini, niin kaunis ja sopii tosiaan kelle vaan ja melkeen mihin meikkiin tahansa. Muutenkin nuo ColourPopin matta lippiet on huippuja! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...