lauantai 1. elokuuta 2015

Heinäkuun suosikit

Se olisi sitten elokuu. Maanantaina alkaa allekirjoittaneella taas työt pitkän kesän jälkeen ja onhan se kiva palata taas arkeen ja rytmiin. Nyt kuitenkin palaillaan vielä hetkeksi heinäkuun puolelle ja kuukauden suosikkeihin. Tällä kertaa suosikkeja ei ole kovin montaa uutta, viime kuun lempparit pitää edelleen paikkaansa, mutta en kokenut järkeväksi esitellä taas samoja tuotteita, joten tässä nyt vain ne uudet suosikit.



Ihonhoitosuosikkeja heinäkuussa oli kolme. Vaseline Intensive care spray moisturiser cocoa radiant on kesän aikana näkynyt monissa blogeissa, joten tokihan minäkin halusin sen testiin. Ja onneksi halusin! Tykkään tästä todella paljon. Ensinnäkin spray on mielestäni kivempi levittää kuin perinteinen tuubista tuleva. Tämän koostumus on myös tarpeeksi kevyt, mutta silti kosteuttaa hyvin. Tuoksu on ihanan suklainen ja kesäinen ja jotenkin tästä tulee mieleen myös aurinkorasvat, en tiedä miksi :D.

Toinen suosikki on ollut heinäkuun Livboxissa tullut ACO face day päivävoide, joka on juuri sopivan kosteuttava iholleni näin kesäaikaan. Normaalille ja sekaiholle suunniteltu voide imeytyy todella nopeasti ja jättää ihon kosteutetuksi ja kimmoisaksi. Ehdottomasti suosikkini kaikista Livboxista tulleista päivävoiteista, ikinä!

Viimeinen ihonhoitoon liittyvä suosikki on vähän random. Pidettiin kesän alussa tyttöjen kanssa kauneusiltaa ja ystäväni toi tullessaan tämän Tokmannilta löytämänsä sokerikuorinnan. Ihastuin tähän niin paljon, että oli pakko käydä ostamassa tämä myös itselleni eikä hintakaan tosiaan päätä huimannut, olisiko ollut 5€ paikkeilla. Kuorinta sopii sekä käsille, että jaloille ja tuoksuu niin uskomattoman hyvältä, että jollen tietäisi paremmin, voisin vaikka syödä tämän. Jep. 


Tatcha luminous dewy skin mist on ollut ihan lemppari siitä asti kun se jokunen viikko sitten kotiutui postista. Kyseessä siis kosteuttava kasvosuihke, joka jättää kasvot kuultaviksi ja erittäin kosteutetuiksi. Tätä käyttää mm. Kim Kardashianin meikkitaiteilija, joten se puhukoot puolestaan ;). Erittäin öljyiselle iholle en kuitenkaan suosittele tätä, mutta normaalille ja kuivalle iholle kylläkin!

Lumene arctic sun skin tone perfector on ollut koko kesän hittituote. Olen käyttänyt tätä lähes jokaisessa meikissä, joko meikin alla tai meikkivoiteeseen sekoitettuna. Tuo kasvoille sellaista kevyttä kuulautta ja päivettyneen ilmeen. Tykkään. Käytän tätä välillä myös yksinään, meikittöminä päivinä kun haluan kuitenkin vähän jotain pientä kasvoille.

Kuukauden ehdoton huulituote suosikki on ollut ColourPopin Cookie lippiestix. Todella kaunis nude sävy sopii meikkiin kuin meikkiin ja näiden matta lippiestixien koostumus ja pigmentti on jotain niin upeaa! Tätä on myös super helppo ja nopea levittää huulille. 

Mitkä oli sun heinäkuun suosikit?

Love, Mari

2 kommenttia:

  1. Oon ihan unohtanut ton Lumenen heleyttäjän, vaikka se kokoelmista löytyykin. Pitääpä ottaa käyttöön näin kesällä!

    Omia lemppareita on ollut ainakin ABH liquid lipstick sävyssä Retro Coral, Essien Spin the bottle nudekynsilakka ja Urban Decayn Naked concealer :) Varmaan pitää mainita myös Vita Liberata kun ei tota rusketusta ole heinäkuussa ainakaan ulkona olemalla saanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ollut tän kesän yks pelastus, olemattoman oikean rusketuksen vuoksi :D. Tolla saa kivan kevyen päivettyneen efektin aikaan.
      Tuo retro coral on omallakin ostoslistalla, näyttää swatcheissa ainakin tosi kauniilta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...