sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Päivän meikki ja arvonnan voittaja!

Rauhallista toista adventtia itse kullekin!

Jouluarvonta on nyt päättynyt! Suuri kiitos kaikille osallistuneille. Tällä kertaa onni suosi nimimerkkiä 'Essi', sinulle on lähetetty sähköpostia. 

Mikäli arpaonni ei tälläkertaa suosinut, niin pysykäähän kuulolla, sillä seuraava arvonta on tulossa jo alkuvuodesta! Tiedossa myös paljon muuta mukavaa vuodelle 2015!

----------------------

Sitten itse asiaan, eli tämän päivän meikkiin. Halusin tehdä vihdoin blogiin meikin Anastasia beverly hillsin luomiväreillä, jotka tulivat markkinoille nyt syksyllä. Kokoelmassa on aivan upeita sävyjä, eri lopputuloksin. On shimmereitä, metallisia, satiinisia, mattoja ja mitä vielä. Kannattaa ehdottomasti tutustua kokoelmaan mikäli vielä et ole! 



Meikkipohjaan käytin Too facedin primed & poreless primeria ja l'oreal true match meikkivoidetta. Tuota l'orealin meikkivoidetta on kehuttu todella paljon, sen pitäisi olla yksi parhaista markettimeikkivoiteista. Ostin sen itse kesällä ja vaikka kuinka olen kokeillut käyttää sitä eri siveltimillä ja sienillä ja mitä ikinä olen keksinyt, se ei vaan sovi minulle. Meikkivoide oli todella suuri pettymys, se uppoaa kaikkiin ihohuokosiin ja saa ihon näyttämään paljon kuivemmalta kuin mitä se on. Joillekin varmasti tämä sopii, eihän sitä muuten kehuttaisi, mutta omalla ihollani se vaan ei valitettavasti toimi.


Puuterina myöskin Too Facedin primed & poreless powder, josta taas tykkään todella paljon! Silmänaluset peitin MACin prolongwear concealerilla, sekoitin sävyjä nw15 ja nw25. Varjostin kasvot benefitin Hoola bronzerilla, poskipunana makeup revolutionin blushing heart sävyssä, jota en tiedä (paketissa ei lue?), mutta se pinkimpi versio. Ja may I say, niin täydellinen! Korostuksiin käytin theBalmin Mary Loumanizeria.


Silmämeikissä käytin sekä makeup geekin, että anastasian luomivärejä. Makeup geekin peach smoothie ja creme brulee sävyt häivytin luomivakoon ja kohti kulmaluuta. Silmän ulko- ja sisänurkkaan laitoin Anastasian sävyä Pose ja luomen keskiosaan aivan ihanaa metallista sävyä pink champagne, jonka levitin kostutetulla siveltimellä, jotta luomivärin ihana metallisuus olisi vieläkin intensiivisempi. Sisänurkkaan laitoin vielä sävyä touch of lilac tuomaan vähän valoa ja kirkkautta.



 Valitettavasti sävyt eivät pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa, jotenkin salama sekoittaa nuo sävyt yhteen paljon enemmän kuin ne oikeasti ovat. Luonnossa tuo keskiosa on paljon metallisempi ja vaaleampi. Voisin tehdä näistä luomiväreistä jonkinlaisen esittelyn, jotta saatte kunnon käsityksen siitä, miten ihania nuo oikeasti ovat! Myös tuo ulko- ja sisänurkan sävy on luonnossa paljon tummempi kuin kuvissa.


Oletteko jo päässeet kokeilemaan Anastasian luomivärejä?

Love, M

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...