sunnuntai 28. helmikuuta 2016

19th day of beauty

NAILS

Heippa! Tänään luvassa pitkästä PITKÄSTÄ aikaa jatkoa 30 päivän kauneushaasteelle. Jepulis, alunperin oli tarkoitus tehdä tämä parissa kuukaudessa mutta nyt ollaan jo menty reippaasti yli vuoden ja ollaan vasta päivässä 19, hupsista! 19 päivän otsikkona on nails eli kynnet. Kuka sen sitten mitenkin haluaa ottaa, itse jaan teille nyt upeat (huomaa sarkasmi) kynsitaiteiluni parin viikon takaa (jolloin tätä postausta kirjoittelin). 


Mä en siis todellakaan ole mikään taitava kynsien laittaja, valitettavasti. Rakastan kyllä kynsilakkoja ja lähes aina mulla on lakkaa kynsissä, ne ei vaan useimmiten ole mitenkään siististi. Lakkaan aina myös sormet ja onnistun tökkimään asioita märillä kynsillä, niin, että niihin tulee möykkyjä yms. Sisko on meidän perheessä se kynsitaiteilija ja kerran jos toisenkin laittanut mullekin upeat lakkaukset tai akryylit. 


Tällä kertaa käytin lakkaukseen kahta lakkaa. Trust fund beautyn ihana shamppanjansävyinen kimaltava lakka ja AVONin valkoinen mattalakka. Tykkäsin kovasti isosta kontrastista, joka näiden välillä oli, toinen täysin matta ja toinen säihkyy ja kimaltaa. Nimettömään laitoin vielä kynsitarran Essenceltä. 


Mikä on sun suosikki kynsilakka?

Love, Mari

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...