maanantai 15. helmikuuta 2016

AVON perfectly matte

Moikka ja kivaa alkuviikkoa! Jaoin teille tuossa viikonloppuna vähän AVON ostoksia ja lupasin tulla esittelemään kuvassa näkyneet huulipunat myöhemmin. No tänään olisi sitten niiden vuoro. AVON julkaisi jokin aika sitten uuden huulipuna sarjan true color perfectly matte, jonka punat ovat nimensä mukaan mattapinnan jättäviä. Tilasin näistä itselleni kokeiluun kolme ja niihin tutustutaan nyt paremmin.


Punien hylsyt ovat kauniin yksinkertaiset ja klassiset. Pakkaus on tehty mattapintaiseksi ja hopeaan vyöhön on painettu AVONin nimi. Hylsyn pinta tuntuu myös mattaiselta, samanlaiselta kuin niissä NARSin punissa tiedättekö? Pakkaus tuntuu ja näyttää ylelliseltä, olin positiivisesti yllättynyt tästä.


Sävyjä kokoelmasta löytyy myös paljon, varmasti on jokaiselle mieluisia. On kirkkaita, tummia, vaaleita, nudeja, pinkkejä, persikkaisia yms. Mitä sitä nyt nainen voi haluta huulipunalta? Itselleni otin kokeiluun kolme eri sävyä, joiden swatchit näette alla. Swatchit ovat valitettavasti peilikuvana tähän yläpuolen kuvaan nähden, sävy Peach Flatters löytyy siis yläkuvasta oikealta. Kaikkiin puniin on myös painettu AVONin logo, mikä lisää sitä ylellisyyden tunnetta.


Eikö olekin upeita? Mun odotukset ei olleet kovin korkealla näiden suhteen, "kun ne nyt on vaan avonia", mutta boy was I wrong! Nämä ovat super pigmenttisiä ja sävyt juurikin niin kirkkaita ja kauniita kun odottaa sopii. Onneksi näin RiaG:n Facebookin AVON sivuilta swatchit näistä ennen tilausta, muuten olisin jättänyt varmaankin tilaamatta.


Parasta näissä ei kuitenkaan ole se väri tai hylsy vaan nimenomaan itse tuote. Nämä jättävät huulet mattapintaisiksi kuivattamatta huulia lainkaan. Punat ovat todella peittäviä, yksi kerros riittää loistavasti. Ne tuntuvat huulilla pehmeiltä ja kosteuttavilta ja levittyvät kuin unelma. Tiedättekö kun jotkut mattapunat voi olla tosi hankala levittää huulille kun tuntuu että ne vaan kinnaa vastaan? Nämä ei tee sitä, ne suorastaan liukuvat paikoilleen kuin voita levittäisi. Nämä ovat koostumukseltaan ehdottomasti parhaita mattahuulipunia mitä olen kokeillut ja se on paljon sanottu! Jos kaipaat hyviä mattapunia nyt kannattaa tutustua näihin, sillä ainakin vielä kolmos kamppanjassa näillä on hintaa vain 4,95€ kpl normaalin 10€ sijaan. Itse ajattelin laittaa vielä pari sävyä tilaukseen tällä alehinnalla. 


Seuraavassa kuvassa näette vielä yhden sävyistä huulilla. Kuvassa mulla on siis sävyä Peach Flatters, joka on ehkä suosikkini näistä kolmesta. Täydellinen kevät ja kesä sävy ja katsokaa nyt miten nätti se on! Kuvassa ei ole käytetty rajauskynää, vaan huulilla on pelkästään tuo puna.


Oletko sinä kenties jo kokeillut näitä? Haluaisitko? 

Love, Mari

8 kommenttia:

  1. Mäkin kirjoittelin noista omassa blogissani, kun Briteissä noista ovat akkainlehdet suitsuttaneet ja pääsin käsiksi muutamaan näytteeseen. Ilman muuta hankin itsekin noita muutaman, nyt kun ne ovat niin edullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä yhtään ihmettele jos näitä on kehuttu, suitsutusta saavat myös täältä :D

      Poista
  2. Toi Vibrant Melon näyttää huikealta sävyltä! Aah, näyttää varmaan tajuttomalta vähän ruskettuneen ihon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin ajattelin, ihan täydellinen just kesään! :)

      Poista
  3. Mä olen kanssa aikeissa noita ostaa. Muutenkin tykkään kovasti Avonista. Juuri tuli tekstari, että yksi tilaus on saapunut postiin =) Ovat edullisia, mutta silti laadukkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Mä olen nyt vasta pääsemässä sisään AVONiin oikein kunnolla ja onneksi niin, ihan huippuja löytöjä tehnyt.

      Poista
  4. Väriä näissä ainakin riittää ja monien kehujen takia kiinnostaisi näitä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pigmenttiä tosiaan on enemmän kuin hyvin, olen myyty. Ja hintaa alle vitosen niin ei voi mennä pieleen :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...