sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Meikki Conspiracy paletilla

Heippa kaikille! Tän päivän postauksessa nähdään meikki, jonka tein helmikuun alussa Jeffree Star x Shane Dawson Conspiracy luomiväripaletilla. Sain meikkiin inspiraation Paige Corenin youtubekanavalta, Paigella teki vastaavanlaisen lookin yhdellä videollaan ja ihastuin siihen heti. En ihan täysin kopioinut tuota lookkia, mutta käytin paljon samoja sävyjä ja lopputulos on hyvin samanhenkinen. Paigen kanavalta saan nykyään muutenkin hurjan paljon inspiraatiota värikkäisiin meikkeihin! Jos ette ole vielä hänen videoitaan katsoneet, suosittelen ehdottomasti.


Meikkipohjaan kokeilin pitkästä aikaa Estee Lauderin Double Wear meikkivoidetta, sitä kulttiklassikkoa! Se vaan ei istu mun iholle yhtään, en ymmärrä miksi. Tämän kokeilun jälkeen päätin vaan luovuttaa ja annoin sen eteenpäin. Harmi, sillä olisin kovasti halunnut tykätä siitä kaikkien rakastamasta meikkivoiteesta. 

Käytin tässä myös Jaclyn Cosmeticsin "uusia" highlightereita, kaikkia kolmea. Olen aikeissa tehdä niistä oman postauksensa lähiaikoina, joten en nyt tässä mene niihin sen syvällisemmin.


Silmämeikki on tehty Conspiracy paletilla, josta tykkään vaan enemmän ja enemmän, mitä useammin sitä käytän. Paletista löytyy upeita erikoisia sävyjä, mutta myös jokapäiväiseen käyttöön sopivia arkisävyjä. Se saattaa vaikuttaa vähän pelottavalta, mutta lopulta paletti on tosi monipuolinen ja laatu ihan huippuluokkaa! En olisi itse koskaan tajunnut yhdistää hopeaa ja pinkkiä, mutta kun näin tuon yhdistelmän Paigen kanavalla, se kävi heti järkeen ja näytti mun mielestä tosi kivalta!


Huulille päädyin laittamaan yhdistelmän kolmea eri tuotetta. Morphen nestemäinen huulipuna oli vähän liian tumma, joten laitoin huulten keskiosaan vaaleampaa sävyä Anastasialta. Lopuksi vielä kiiltoa Milanilta.

Mitä erikoisia luomiväriyhdistelmiä sinä olet tehnyt?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Smashbox photo finish primerizer
Smasbox photo finish primer
Estée Lauder Double wear foundation
ColourPop No filter concealer
RCMA no-color powder
Jaclyn cosmetics luminous powder, Dew me
Marc Jacobs O!Mega bronze, 104 tan-tastic!
Too Faced sweetheart bronzer
Ciaté marbled light blush, dusk
Jaclyn cosmetics The flash palette
Jaclyn cosmetics loose higlighter, bomb

L.A. girl eyeshadow primer
Jeffree Star cosmetics Conspiracy palette
Ciaté eye lustre creme eyeshadow
Too Faced better than sex mascara
MAC technakohl liner, graphblack
Linda Hallberg flash crayon, spahr flash

Morphe liquid lip, school girl
Anastasia liquid lipstick, pure hollywood
Milani stellar lights lipgloss, prismatic pink*

Iconic london eyebrow cushion
benefit high brow
Anastasia clear brow gel

*Saatu pr näytteenä

4 kommenttia:

  1. Todella kaunis meikki. <3 Mun erikoisin yhdistelmä on varmaan vihreää ja lilaa, tiedän, booooooooooooring. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä oo mikään boring, kuulosti jännältä ja haluun itsekin nyt kokeilla :D.

      Poista
  2. No nyt on silmämeikki mun makuuni! Mähän siis rakastan pinkkejä sävyjä luomilla ja tää sun meikki on todella upea<3 Enkä totta puhuen olisi heti edes arvannut, että tää on tehty Conspiracylla! Mulla olis ollut pari-kolme muuta Jeffreen palettia mielessä ennen sitä, jos olis pitänyt veikata jokin paletti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Nää on kanssa niin mun sävyjä, pinkit ja lilat ja villinä korttina vihreät :D. <3 Conspiracy taipyy yllättävän moneen muotoon, se on paljon monipuolisempi kuin aluksi ajattelin, kunhan vaan hoksaa yhdistellä eri sävyjä :P.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...