perjantai 27. maaliskuuta 2020

Tammi-helmikuun kosmetiikkaroskat

*Saatu pr näytteenä
**Mainoslinkki

Tänään ollaan pitkästä aikaa kosmetiikkaroskien parissa, eli luvassa miniarvosteluja tyhjentyneistä tuotteista. Edellisen kerran taisin tyhjentää kosmetiikkaroskista joulukuun jälkeen, joten tässä kasassa on nyt tammi-helmikuun aikana kertyneet tyhjät purnukat. Alkuvuoden aikana olen taas päässyt kivasti kosmetiikan käyttöön kiinni ja näitä tyhjiä tulikin pitkästä aikaa ihan kivasti. 



Cattier Paris soothing micellar gel oli positiivinen yllätys! En ole kovinkaan montaa luonnonkosmetiikan misellivettä kokeillut, mutta tähän ihastuin heti ensimmäisillä kokeilukerroilla. Tässä on nimensä mukaan geelimäinen koostumus, joka tuntuu iholla mukavan viilentävältä ja rauhoittavalta. Tämä toimii hyvin kasvojen puhdistuksen viimeisenä vaiheena tai kiireisinä (ja meikittöminä) päivinä yksinään nopeaan kasvojen freesaukseen. Cattier Paris tuotteita on myynnissä mm. House of Organic verkkokaupassa**.


Cattier Paris pink clay mask* tuli mulle muistaakseni vuosi sitten luonnonkosmetiikkapäivien goodie bagissa ja tämäkin oli erittäin positiivinen yllätys! Tykkäsin tästä niin paljon, että ostin jo uuden varastoon (tosin tällä kertaa keltaista savea). Pink clay naamio on tarkoitettu herkälle iholle ja se tosiaan tuntui hellävaraisemmalta kuin monet muut savinaamiot mitä olen kokeillut. House of Organic verkkokaupasta** löytyi setti, josta löytyy tämä ja kolme muuta savinaamiota itselle tai jaettavaksi ystävien kesken. Yksittäin löydät tämän mm. NHS verkkokaupasta täältä.


Lumene silmämeikinpoistoaine oli oikein toimiva, poisti tehokkaasti silmämeikin ja myös huulimeikin, esimerkiksi nestemäiset huulipunat. En silti sanoisi tämän olevan mitenkään erityisen mieleenpainuva tai ihmeellinen, mutta ajoi asiansa ja voisin ostaa uudestaankin joskus tarjouksesta. Löydät tämän esimerkiksi Citymarketeista tai elevenin verkkokaupasta.


JorgObé White tea balancing cream kasvovoiteen ostin samaan aikaan merkin peel off naamion kanssa. Tykkäsin tästä kasvovoiteesta todella paljon, etenkin juuri kuivattavien naamioiden jälkeen tämä tuntui ihanan rauhoittavalta ja kosteuttavalta ja sai kiristävän tunteen pois kasvoilta. Voisin hyvin ajatella ostavani tämän uudelleen, kunhan saan varastoja hieman tyhjäksi. JorgObé on myynnissä mm. Kicksin verkkokaupassa**.


The Ordinary "Buffet" on yksi uusista The Ordinary tuttavuuksista. Merkin hyaluronihappo on ollut mun suosikkeja jo pitkään, mutta nyt testasin myös tätä buffet seerumia, joka on tarkoitettu mm. kosteuttamaan ja tasoittamaan ihonsävyä ja ikääntymisen merkkejä vastaan. Tykkäsin tästäkin, mutta ei noussut niin lemppariksi kuin esim. se hyaluronihappo. Tämä tuntui kyllä kasvoilla kivalta ja toimi hyvin eri kasvovoiteiden kanssa ja myös meikin alla. Kosteutti kivasti! The Ordinary on myynnissä mm. Nordicfeel verkkokaupassa täällä**.



John masters organics sea mist on siis yksinkertaisesti sanottuna suolasuihke hiuksille, jolla saa helposti ja vaivattomasti rakennetta ja tuntumaa. Tykkäsin tästä kyllä, mutta mä olen niin huono laittamaan hiuksia, että tarve oli aika vähäistä. Plussaa luonnonkosmetiikasta ja tämä on myös vegaaninen! John masters organics tuotteet löydät ainakin House of Organic verkkokaupasta**.

Grn shampoo* tuli mulle viime kesän bloggaajamiitin goodie bagista ja olinkin tästä tosi innoissani! Olin halunnut kokeilla merkkiä jo keväästä lähtien (jolloin se lanseerattiin Suomessa). Edelleen brändi kiinnostaa kovasti, etenkin meikkejä haluaisin päästä kokeilemaan. Mulla ei ihan hirveästi ole kokemusta luonnonkosmetiikan shampoista, mutta tästä kyllä tykkäsin. Shampoo vaahtoutui hyvin, tuoksui miellyttävälle ja jätti hiukset puhtaan ja raikkaan tuntuisiksi. Myynnissä NHS verkkokaupassa.

Senja cotton cloud cleansing foam* nousi mun lemppariksi heti ensimmäisten kokeilujen jälkeen, varsinkin yhdessä saman sarjan puhdistusöljyn kanssa käytettynä. Todella tehokas, mutta hellävarainen puhdistusvaahto, ei kuivattanut ihoa. Haluan ehdottomasti ostaa vielä uudestaan tämän ja puhdistusöljyn. Myynnissä House of Organicilla**.


Balanceme Vitamin C repair serum tuli käytettyä pois sairaalassa olon aikana ja hieman sen jälkeen viime joulukuussa. Tämä oli ihan ok seerumi, kirkasti kasvoja ja kosteutti. Ei kuitenkaan mitenkään mieleenpainuva enkä koe tarvetta etsiä tätä uudestaan käsiini.

Good Molecules wake up eye serum tuli mulle vuosi sitten Beautylish Lucky Bagista ja otin tämän käyttöön joskus loppuvuodesta. Oikein kiva virkistävä seerumi silmänympärysiholle, sopii parhaiten päiväkäyttöön. Good Molecules on myös kohtalaisen edullinen sarja, löytyy Beautylishin valikoimista.


Bernard Cassiere Yuzu perfect glow serum* tuli mulle testiin vuodenvaihteessa ja olen tästä blogiin jo kirjoitellutkin. Tykkäsin kovasti! Tämä kirkasti ja kosteutti kasvoja, toimi hyvin yhteen sarjan muiden tuotteiden kanssa. 


Lumene klassikko kosteuttava silmänympärysvoide oli ihan perus silmänympärysvoide, mulla ei ole oikein mitään sanottavaa tästä. Ajoi asiansa, mutta en koe tarvetta hankkia uudelleen, ellei sitten tule joskus joku hätätilanne ja on pakko saada vaan nopeasti joku varma ja helppo tuote (esim. matkalle).


Nivea Cellular perfect skin eye illuminator lähti roskiin, vaikka ei tyhjäksi asti päässytkään. Tämä on pyörinyt mun peilikaapissa ainakin kaksi vuotta, varmaan kauemminkin. Rehellisesti sanottuna mulla ei ole tästä oikein mitään muistikuvaa.


Dr. Brandt no more baggage lähti myös roskiin ennen aikojaan, tämä on kanssa vanha tuote ja mun ei vaan tule tartuttua tähän. Muistan kyllä, että tykkäsin tästä kun tätä aikoinaan testailin ja tämä häivytti hyvin tummia silmänalusia. Tän kanssa piti vaan käyttää toista varsinaista voidetta kosteutukseen ja mun tulikin usein skipattua tämä ylimääräinen vaihe. Tykkään tän merkin ihonhoitotuotteista kyllä muuten tosi paljon!




ColourPop super shock blush oli mukana mun viime vuoden pannuprojektissa, mutta tämä kuivahti kasaan ennen kun ehdin käyttää tämän loppuun. Tykkään näistä super shock tuotteista paljon ja mulla onkin vielä paljon muita vastaavia jäljellä. ColourPopia myydään heidän omassa verkkokaupassa.

PÜR bombshell irtoripset on moneen kertaan käytetyt, yhdet mun suosikeista. Mä käytän irtoripsiä todella harvoin, mutta aina välillä niillekin tulee tarve. Nämä olivat helppokäyttöiset ja kauniit. PÜR on myynnissä elevenin verkkokaupassa, mutta ainakaan tällä hetkellä valikoimiin ei kuulu irtoripsiä.

Smashbox Always sharp eyeliner, Penny Lane oli yksi mun lemppareista ruskeista rajauskynistä! Tässä on juuri sopiva koostumus, ei liian pehmeä eikä kova. Sävy oli myös todella kaunis. Tykkään tän kynän näppäryydestä, tätä kun ei tarvitse koskaan terottaa. Jos etsit uutta hyvää eyelineria, suosittelen näitä Smashboxin kyniä lämmöllä! Nämä löydät Kicksin verkkokaupasta**.

PÜR disappearing ink peiteaine näytekokoinen peiteaine ehti vakuuttaa mut, tämä on siis super peittävä! Aika paksua myös koostumukseltaan, mutta kuitenkin kohtalaisen helppo häivyttää. Tällä saa piiloon ihan kaiken. En kuitenkaan ihan heti ryntää tätä ostamaan, sillä suosin useimmiten hieman kevyempiä peiteaineita. Tämän löydät elevenin verkkokaupasta.

The BrowGal clear brow gel oli oikein mainio väritön kulmakarvageeli, mun mielestä verrattavissa Anastasian geeliin. Tykkäsin tästä ja muistakin sarjan kulmakarvatuotteista paljon, kannattaa kokeilla jos olet uusia kulmavärejä ja geelejä vailla! Tämän ja muut sarjan tuotteet löydät Kicksistä**.

CoverFX custom enhancer drops, Sunkissed on aivan ihana nestemäinen bronzer. Tämä on todella helppokäyttöinen, levittyy hyvin sienellä, sormilla tai siveltimillä ja jättää luonnollisen lopputuloksen. Sävy on mun mielestä todella kaunis, ei liian oranssi. Brändiä myydään ainakin elevenillä ja Kicksissä, mutta tätä kyseistä tuotetta/sävyä en nyt löytänyt kummastakaan. 

ColourPop no filter peiteaine on yksi mun suosikeista, peittää sopivasti ja levittyy kauniisti! Tämä on todella vaivaton peiteaine ja ainakin mulla pysyy myös kauniina koko päivän eikä lähde rullaamaan. 


Vitamasques evening goggle eye mask oli rauhoittava ja viilentävä iltanaamio silmänympärysiholle. En ollut ennen kokeillut mitään vastaavaa, kuin kangasnaamio, mutta tosiaan vain silmänympäryksille. Ihan kiva, ei mitenkään mullistava.

Crème shop oh deer! kangasnaamio tuli mulle jo edellis joulun tienoilla ipsyn mukana, mutta nyt vasta sain käytettyä pois. Tässä parasta oli suloinen pakkaus, naamio itsessään oli ihan ok, mutta ei herätä nyt mitään suurta muistikuvaa eli ei mikään erityinen.

Cien wipes puhdistusliinoja mulla on kulunut jo lukemattomia pakkauksia. Näitä saa Lidlistä ja ajavat asiansa mun käytössä hyvin. Halpoja ja puhdistavat swatchit ja tarvittaessa meikin rippeet. Tulen ostamaan jatkossakin.

Rainbow puhdistuspyyhe samat sanat kuin edellisessä, perus hyviä puhdistuliinoja. Mieluummin ostan silti noita Lidlin versioita.

Erno Laszlo multi task eye-serum mask silmänalusnaamio, josta en muista mitään. En edes muista käyttäneeni tätä, mutta ilmeisesti jossain vaiheessa tämä tuli kokeiltua. Tämä on varmaan tullut mulle Lookfantastic boksin mukana.

Neutrogena puhdistuspyyhe käytin tämän yksittäispakatun kasvopyyhkeen sairaalassa Annin syntymän aikoihin, ajoi asiansa.

Oliko joukossa sulle tuttuja tuotteita?

Love, Mari

10 kommenttia:

  1. Ordinaryn Buffet ja Cien wipes suosikkeja täälläkin. Mutta samaa mieltä buffetista: on hyvä mutta moni muu saman firman tuote on jopa vielä parempi:)
    Cien wipes = halpa ja hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että nuo ovat löytäneet myös sun lemppareihin :). Ordinarylla on paljon ihania ja edullisia tuotteita, buffet yksi niistä.

      Poista
  2. Lumenenen silmämeikinpoistoaine on tuttu tuote ja olen käyttänyt sitä ollen tyytyväinen. Sopii minulle erinomaisesti. Myös molemmat meikinpuhdistusliinat Cien wipes ja Rainbow ovat tuttuja ja toimivia. Haluan myös vinkata, että
    Pirkan meikinpuhdistusliinat ovat ihan älyttömän hyviä. Pirkka meikinpuhdistusliinat olivat pitkään poissa kaupoista koska niissä tehtiin ilmeisesti joku muutos mutta ovat taas ilmestyneet ja suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä, täytyykin ostaa kokeiluun noita Pirkan wipeseja myös!

      Poista
  3. Ihana määrä loppuneita<3 Lumenen silmämeikinpoistoaine on ihan supertehokas, mutta mun iho ja silmät herkistyi tolle niin pahasti, etten oo enää pitkään aikaan pystynyt sitä käyttämään. Se siis polttaa ihon ihan vereslihalle ja se kirvely ja polttelu on jotain aivan kamalaa :D Onneksi oon löytänyt hyvän korvaajan tolle<3

    Dr. Brandtin No More Baggage on päässyt mulla käyttöön ehkä kolme kertaa.. Se toimii munkin mielestä ihan kivasti, mutta koen sen silti vaan ylimääräisenä vaiheena ja pärjään hyvin ilmankin :D Ei siihen siis vaan tule tartuttua. Pitääkin varmaan itsekin heittää se pois, kun sillä alkaa olla ikää jo jonkin verran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa, ihanaa kun on päässyt kiinni taas kosmetiikan kulutukseen ja tuotteita oikeasti tyhjeneekin :). Harmi kuulla, että tuo sai sun silmät ärtymään, mulla ei onneksi sellaista reaktiota ole ainakaan vielä tullut vastaan. Mistä oot tykännyt nyt sen sijaan? :o

      Toi No more baggage on kyllä jännä, miten sitä ei vaan tullut käytettyä vaikka toimiva tuote oli :D.

      Poista
  4. Paljon oli tuotteita ja joukossa muutama tuttukin. Minulla on käytössä tuo Lumenen meikinpoistoaine. Olen useammankin pullon ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä oikein toimiva ja edullinen, voi olla että itsekin olen sitä joskus aikaisemminkin käyttänyt :D.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...