perjantai 24. toukokuuta 2019

Toukokuun Lookfantastic Beauty Box

Ihanaa perjantaita ja viikonlopun alkua kaikille! Tänään me päästään kurkkaamaan toukokuun Lookfantastic kauneusboksiin, jonka sain käsiini pari päivää sitten. Toukokuun boksin teemana oli Urban beauty ja boksi sisältääkin tuotteita kaupunkilaisen elämäntyyliin. Mukana oli tällä kertaa kuusi tuotetta, joista ainakin yksi oli täysikokoinen. 

Toukokuun boksi oli kokonaisuutena mun mielestä todella onnistunut ja yhtenäinen. Kaikki tuotteet sopivat teemaan ja olivat vielä sävyiltäänkin yhteneviä boksin ja paperisilpun kanssa. Tämä oli visuaalisesti todella miellyttävä boksi.

Lookfantastic beauty box saatu pr näytteenä.



Ensimmäisenä laatikosta löytyi Minetan itseruskettava, joka antaa iholle asteittain päivettyvän luonnollisen lopputuloksen. Tämä oli mulle täysin uusi merkki ja sen puoleen kiva tutustua tähän. Edullinen hinta on tottakai plussaa ja tuote lupaa olla myös tahmaamaton. 


Wellalta mukaan oli laitettu hoitava hiusnaamio. Naamio lupaa kuiville hiuksille elinvoimaa ja kosteutusta, mikä kuulostaa kyllä erittäin hyvältä etenkin näin kesää ajatellen. Naamio lupaa myös vähentää hiusten sähköisyyttä ja pörröisyyttä.


Polaarilta mukaan oli laitettu rauhoittava kasvovoide, joka kirkastaa ja kosteuttaa ihoa. Polaarin tuotteista olen tykännyt kovasti, joten tämän otan kyllä mielelläni käyttöön. Pakkauskin on jotenkin aivan ihana! 


Toukokuussa silmänalusia hellitään kirkastavilla silmänaluslapuilla, jotka lupaavat myös kosteuttaa ja raikastaa silmänalusihoa. Laput myös vähentävät turvotusta ja silmänympärysihon juonteita ja ryppyjä.


Boksin arvokkain tuote oli Avantin kasvoseerumi. Tämä kiinnostaa mua todella paljon merkkinä ja tuotteena. Tuote on tarkoitettu ennaltaehkäisemään ikääntymisen merkkejä ja suojaamaan ihoa ulkoisilta vaikutteilta. Se kosteuttaa ihoa ja tekee siitä kimmoisan. 


Boksista löytyi myös yksi meikkituote, nimittäin Mellow huultenrajauskynä sävyssä Aria. Todella kaunis nudesävy sopii monien huulipunien alle. Koostumukseltaan tämä tuntui pehmeältä ja pigmenttiseltä, odotan innolla kunnon testailua.

Mikä oli sun lemppari toukokuun boksissa?

Love, Mari

14 kommenttia:

  1. Muhun iski eniten tuo Mellow rajauskynä ja tietysti suurella mielenkiinnolla otan testiin sen Avantin seerumin. Kokonaisuutena oli kyllä huippu boksi tämä toukokuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin myös kokonaisuudesta! Avantin seerumin otin heti käyttöön ja se on kyllä ollut ihana :)

      Poista
  2. Nuo silmälaput alkoivat heti kiinnostamaan samoin tuo seerumi!
    Huulikynä vaikuttaa myös mielenkiintoiselta. Kauniin värinen tuo boxi silppuineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokonaisuus oli tosi onnistunut tällä kertaa, visuaalisesti ja muutenkin :)

      Poista
  3. Olipa kiva sisältö! Näistä ehkä kiinnostavimmalta vaikuttaa tuo Avantin seerumi, kiva, että Lookfantsustakin löytyy tällaisia arvokkaampia tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo seerumi on ollut tosi ihana, mitä nyt oon sitä kohta pari viikkoa käyttänyt :).

      Poista
  4. Kattavan oloinen boksi. Upeita kuvia sinulla tässä blogissa =) silmänaluslaput voisivat olla jees!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :). Nuo silmänaluslaput on varmasti tosi hyviä, etenkin näillä helteillä nekin tarvii vähän extra huomiota.

      Poista
  5. Tämänkuun boksi oli kullä tosi mieluisa! :) kaikista tuotteista tykkäsin, mutta eniten Avantin seerumista ja Polaarin voiteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin kanssa tosi tyytyväinen tähän kokonaisuuteen. :)

      Poista
  6. Kylläpä sitä on kaikennäköistä nykyään :)

    VastaaPoista
  7. Kiva sisältö, näitä boksin sisältöjä on aina kiva tulla kurkkimaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...