torstai 6. syyskuuta 2018

Pannuprojekti / skincare edition vol 2

Moikka! Tänään me ollaan taas pannuprojektin parissa, kun on aika katsoa miten olen edistynyt mun ihonhoitotuotteiden kanssa. Päätin siis huhtikuussa aloittaa mun alkuperäisen pannuprojektin rinnalle uuden ihonhoitoversion, jossa yritän käyttää loppuun erilaisia pitkään kaapissa olleita ihonhoitotuotteita. Voit käydä katsomassa intro postauksen ja tuotteiden lähtötilanteen täältä.

Alunperin mukana oli yhdeksän tuotetta ja kaksi niistä olen saanut jo kokonaan käytettyä loppuun. Muidenkin kanssa on tullut edistystä, enemmän tai vähemmän. Loppuneet tuotteet olivat Mossan kasvoöljy ja Signe Seebidin kasvonaamio.


Biozell öljyhoito* oli lähtötilanteessa noin puolillaan, vähän alle. Nyt olen saanut käyettyä sitä pari senttiä. Tämä on sellainen tuote, mistä tykkään kovasti, mutta taas se oli hukkunut suihkuhyllyllä muiden taakse ja unohtunut. Siirsin tän taas eturiviin ja yritän tsempata!

Garnier Refreshing botanical cleansing milk (saatu buzzadorin kautta) on myös kulunut parisen senttiä. Ylempi viiva on lähtötilanne huhtikuussa ja alempi viiva kertoo missä nyt mennään. Työsarkaa on edelleen jäljellä paljon, mutta en ole menettänyt toivoa tän suhteen. Kesällä tuli meikattua vähemmän, joten tätäkään ei niin paljoa tarvittu.

Deep steep foot polish* on kulunut ihan kivasti, oon jopa aika yllättynyt siitä miten hyvin oon saanut tätä käytettyä. Yritän olla tän kanssa tosi nopea, sillä tuoksu alkaa pikkuhiljaa muuttua ja luonnonkosmetiikka ei muutenkaan säily niin pitkään kuin "tavallinen".


The Body Shop Almond milk & honey vartalokuorinta* on istunut suihkussa lähes käyttämättömänä. Olen käyttänyt tätä noin pari kolme kertaa, edistystä on tapahtunut, mutta vielä on vähän jäljellä. Tästä riittää varmaan vielä pariin kertaan, koitan saada käytettyä loppuun syys-lokakuun aikana.


The Body Shop body butter* on myös jäänyt vähän vähälle käytölle, koska olen kesän aikana suosinut vähän kevyempiä vartalovoiteita. Tämä on kyllä aivan ihana ja nyt syksyn tullen aion ottaa tän taas tehokäyttöön, enää kun ei ole paljoa jäljellä!


Beauty Gardenin kurpitsanaamiota olen käyttänyt varmaan pari kertaa, koska keskityin enemmän käyttämään sitä Signe Seebidiä loppuun. Loppusuoralla on tämäkin silti ja tästä riittää varmaan 1-2 käyttökertaan, hyvällä mallilla siis.


Moroccanoil treatment on varmaankin seuraava loppuva tuote, tätä ei ole jäljellä kuin ihan tippa. Tuo alempi viiva näkyy kuvassa tosi huonosti, mutta se on tuossa alimman M kirjaimen kohdalla. Oon tosi iloinen siitä, että tää tulee loppumaan, sillä tämä on ollut mulle oikea ikuisuusprojekti.

Huomaatteko te edistystä näissä? Onko sulla käynnissä oma "pannutus"? :)

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

14 kommenttia:

  1. Mä päivitin heinäkuussa oman pannuprojektini tilannetta (https://blingershimmer.blogspot.com/2018/07/kuinka-ne-purkit-ja-purnukat-tyhjentyvat.html) siellä tosin ei ihonhoitoa ole mukana, koska ne kuluvat minulla kohtuullisen vauhdikkaasti xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä kurkkaamassa miten sun projekti on edennyt :)

      Poista
  2. Mulla ei ole mitään tällaista projektia. Muutenkin on niin pieni määrä tuotteita ja nekin lähinnä itse tehtyjä. Vois tuossa joulun jälkeen miettiä jos tämmöisen ottaisi. Silloin kun jostain syystä noita ihonhoitotuotteita tulee ikkunoista ja ovista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko miettinyt, että tekisit postausta miten teet itse kosmetiikkatuotteita? Mua ainakin kiinnostaisi lukea ohjeita ;)

      Poista
  3. Mä olen monesti miettinyt tätä pannutusta, mutta luultavasti tympääntyisin ja joutuisin ottamaan aina jonkun muun rinnalla käyttöön. Tykkään niin paljon vaihdella tuotteita varsinkin ihon hoitoa mielen mukaan. Meikeissä pannutus voisi itsellä onnistua helpommin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kanssa vaihdella ja käyttää useampaa, tässäkin rinnalla on samalla muita tuotteita. En usko, että pystyisin sitoutumaan vaan tiettyihin tuotteisiin moneksi kuukaudeksi, vaikka silloin ne tietty kuluisivat nopeammin :)

      Poista
  4. Mulla ei ole tälläistä projektia ollut, aikas vähällä tuotemäärällä mennään ja ostan aina samoja hyväksi todettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet löytänyt itsellesi sopivat luottotuotteet :)

      Poista
  5. En ole kuullutkaan tälläisestä :D Tekis hyvää varmaan omallekin kaapille, kun sieltä löytyy aina välillä epämääräsiä purkkeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla peräisin rapakon takaa Youtubettajilta :D. Pannuttaminen on kyllä kivaa puuhaa ja pääsee käymään samalla läpi omia varastojaan.

      Poista
  6. Hyvää edistystä! Olen myös miettinyt, että pitäisiköhän ottaa erillinen ihonhoitotuotepannuprojekti (huh mikä sana!), mutta katsotaan nyt. Ehkä ensi vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa ihan tyytyväinen :). Nyt oon saanut jo yhden näistä loppumaankin, jes. Aion kyllä ensi vuodelle ottaa heti vuoden alusta uuden projektin, tää on ollut tosi hyvä tapa käyttää pois sellaisia tuotteita, jotka muuten vaan pyörisivät kaapeissa.

      Poista
  7. Tuo Biozell on ollu mulle yks löytö talvikuukausiin! Se on muuten jännä miten ne purkit aina eksyykin takas takariviin piiloon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi hyvä, kun muistaa vaan käyttää :DD Mulla kaikki ihanat lempparit jostain syystä sit vaan hukkuu tuotepaljouteen, mut sit on aina kiva kun löytää ne uudestaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...