lauantai 4. heinäkuuta 2015

Touch of lilac / hellepäivän meikki

Eilen illalla swatchailin taas luomivärejä pienenä iltapuuhana ja ihastuin todella paljon näihin lilan eri sävyihin. Halusinkin päästä heti tekemään näillä meikkiä, joten tänä aamuna heti aamutouhujen jälkeen istuin meikkipöydän ääreen ja tällainen siitä sitten syntyi. Itse tykkään tästä silmämeikistä todella paljon, sopii hyvin sekä arkeen, että juhlaan ja saa helposti tummennettua esimerkiksi iltameikiksi. Liloja meikkejä olen tehnyt aiemminkin jonkin verran, mutta nyt käytin sellaisia sävyjä, joita en ennen ole kokeillut.




Nyt kun on saatu nauttia näistä hellepäivistä pitää meikkipohjankin kestää ihan eri tavalla kun esimerkiksi talviaikaan. Eilen Lumenen CC voide petti minut täysin, ei pysynyt kasvoilla kauniina edes kahta tuntia, vaikka yleensä ollut luottotuotteeni. Nyt pitikin kokeilla taas uutta pohjaa, joka saattaisi kestää paremmin hikoilun ja kuumuuden. Otin kokeiluun taas MACin pro longwear nourishing waterproof meikkivoiteen ja pakko sanoa, että tykkään tästä vaan enemmän ja enemmän joka käyttökerran jälkeen. Meikkivoide pysyi tänään paikoillaan kohtalaisen hyvin koko päivän. Ainoastaan leuan alueelta meikkivoide lähti valumaan, mutta senkin sai paikattua puuterilla siedettäväksi. Siihen nähden kuinka paljon kasvoni ovat tänään hikoilleet on tämä pohja ollut loistava. 


Kiinnitin meikkipohjan Urban Decayn all nighter setting spraylla, joka edesauttaa meikin pitkäkestoisuutta, kesäaikaan se on minulle ihan ehdoton. 
Huulimeikkiä mietin hetken aikaa, mennäkö nudella, lilalla vai millä, mutta lopulta päädyin tähän MACin up the amp huulipunaan, joka on todella kaunis violetti sävy. Jostain syystä tuo on jäänyt ihan liian vähälle käytölle.



Silmämeikkiin käytin Anastasian ja ColourPopin luomivärejä sekä NYXin pohjustajaa ja luomivärit ovat pysyneet paikoillaan koko päivän, luomet näyttävät edelleen täysin samalta kuin aamulla meikin tehtyäni. Ainoastaan rajaus on kulunut pois, etenkin siivet lähtivät melko nopeastikin, olisi kai pitänyt käyttää vedenkestävää eyelineria. Myöskin alaluomelta sävyt ovat kuluneet päivän mittaan, koska alaluomea en pohjustanut ja silmät ovat vuotaneet jonkin verran.




Love, M

Meikissä käytetyt tuotteet:

Pohja/Base:

theBalm timbale face primer
Rimmel good to glow highlighter, 001 notting hill glow
MAC pro longwear nourishing waterproof foundation, nw25
MAC pro longwear concealer, nw15 & nw25
Too Faced cocoa contour
MUA matte perfect loose powder
Dermacol duo blusher, 1
MAC mineralize skinfinish, soft & gentle

Silmät/Eyes:

NYX  eye shadow base, white
ABH artist palette; dusty rose, unicorn, buttery
ColourPop super shock shadow, cowboy
ABH eyeshadow touch of lilac
MUA LUXE precision felt eyeliner
Stila kajal, topaz
Too Faced better than sex mascara
ABH brow wiz, medium brown
ABH clear brow gel

Huulet/Lips:

MAC lipstick, up the amp



7 kommenttia:

  1. Ihana meikki. Arkinen mutta raikas ja huoliteltu :) Sulla on todella kauniit silmät ja kasvot ylipäätään :)

    http://lemondeselonleni.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tosi ihanan värinen silmämeikki! :)

    VastaaPoista
  3. ite sain ainakin lumenen cc voiteen pysymään hyvin kasvoilla +25 helteessä, kun laitoin primerin ja meikkivoiteen väliin kerroksen puuteria ja sitten puuteria taas meikkivoiteen päälle ! :-) toimi tosi hyvin, vaikka ehkä kuulostaakin paksulta mutta en huomannu iholla tuntumassa mitään eroa, hikirannuilta ja meikkivoide valumilta kyllä säästyin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä testata tuota kikkaa! Yleensä tosiaan CC on toiminut kuin unelma, mutta nyt taitaa tarvita vähän lisäapua pysyäkseen. Eikä se ohut kerros puuteria meikkivoiteen alla tosiaan juuri missään tunnu tai näy :).

      Poista
  4. Onpas jotenkin ihanan raikas huuliväri! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jäänyt harmittavan vähälle käytölle, mutta nyt taas ihastuin siihen uudestaan :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...