tiistai 30. kesäkuuta 2015

Underwater paradise

Esittelin teille toissapäivänä niitä uusia Avonin meikkejä ja lupailin tekeväni niillä meikkiä lähipäivinä. No, enpä malttanut pitkään odottaa vaan tekaisin meikin jo eilen! Käytin silmämeikkiin lähes kokonaan Avonin Underwater paradise* luomivärinelikkoa, jossa on aivan upeat merelliset sävyt. Niistä inspiroituneena syntyi tämä festarimeikiksikin sopiva look, jos joku sattuu olemaan vaikka matkalla Ruissiin tänä viikonloppuna ;). Glitterin kukkaseppele kruunaa tämän lookin täysin, niin ihana kesäasuste!



Meikkipohjaan käytin Avonin Solutions BB voidetta* sekoitettuna Lumenen CC voiteeseen, jotta sain itselleni sopivan sävyn aikaiseksi. Pakko sanoa, että olen erittäin positiivisesti yllättynyt tuosta BB voiteesta. Yleensä en ole ollut mikään BB voiteiden ystävä ja kaikki aiemmat olenkin lahjoittanut ystäville. Tämä kuitenkin tuntuu todella hyvältä kasvoilla, peittää sopivasti ja ennenkaikkea tuoksu on miellyttävä, toisin kuin useimmissa BB voiteissa. 



 Lopputulos on matta ja tasainen, kuulautta saa lisättyä sitten erillisillä tuotteilla. Tässä meikissä tosin tuo Lumenen CC voide toi vähän kuulautta ja yhdistelmä oli mielestäni todella toimiva, tulen varmasti jatkossakin käyttämään näitä yhdessä. Meikin kiinnitin NARSin kivipuuterilla, varjostin ja sudin vähän aurinkopuuteria ympäri kasvoja tuomaan lämpöä ja päivettyneen ihon tuntua. Lopuksi vielä raikas pinkki poskipuna ja korostuspuuteria poskipäille.


Silmämeikkiin käytin paletista kolmea sävyä; mattaa minttua, shimmeristä vihreää ja shimmeristä vihertävää kultaa. Sävyt olivat luomillakin todella pigmenttisiä, mutta mattaa minttua häivyttäessä huomasin sen häipyvän koko luomelta. Väri on niin puuterista, että kun vähänkin hipaisee siveltimellä tuntuu se kadonneen kokonaan, vaikka applikaattorilla lisättynä väri oli todella kirkas. Tätä täytyi siis työstää ja kerrostaa paljon ja häivytyksessä piti olla varovainen. Muuten olin tyytyväinen luomiväreihin ja shimmeriset toimivat erittäin hyvin!

Levitin silmän sisä- ja ulkonurkkaan shimmeristä vihreää luomiväriä, keskelle luomea minttua ja alaluomelle sitä kultaisen vihreää. Luomivakoon häivytin hieman Makeup geekin vaaleaa ruskeaa, aivan sisänurkkaan ja kulmaluulle hohtavaa vaaleaa luomiväriä.


Rajauksen tein Avonin Kohl eyeliner turquoise waters* kynällä ja kuten jo siinä esittelyssä sanoin, sitä sai työstää luomelle, mutta lopputulos on todella kiva! Kuvissa ei nyt näy niin kirkkaana kuin luonnossa, kiitos auringonpaisteen, mutta tykkäsin tuosta turkoosista rajauksesta todella paljon. Alavesirajalle meni taupen väristä kajaalia. Ripsiin mustaa ripsaria, jonka päälle laitoin turkoosia ripsiväriä, VIRHE! Ripset paakkuuntuivat täysin ja kaikki taivutus katosi. Väristä kyllä tykkään, ehkä ensi kerralla täytyy kokeilla tuota turkoosia yksinään tai vaikka irtoripsien kanssa. 

Love, M

*tuotteet saatu blogin kautta
**Avonin tilausohjeet sivun lopussa

Meikissä käytetyt tuotteet / Used products:

Pohja / Base:

theBalm time balm face primer
Avon solutions BB gentle beauty balm*
Lumene CC color correcting cream
NARS radiant creamy concealer
NARS powder
Anastasia beverly hills banana powder
benefit Hoola bronzer
Lumene arctic sun bronzer
essence blush up! powder blush
MAC mineralize skin finish soft & gentle

Silmät / Eyes:

Inglot eye makeup base
Makeup geek eyeshadows
Avon true colour eyeshadow quad, underwater paradise*
Avon kohl eyeliner, turquoise waters*
Lumene Natural code eye intensifier, 2 pearly taupe
Rimmel scandaleyes retro glam mascara
Chanel cils scintillants mascara, jazzy blue
ABH brow wiz

Huulet / Lips:

essence XXXL longlasting lipgloss matt effect, 05 velvet rose

—————————————————————

Tilaaminen:

Jos kiinnostuit tuotteista tai Avonista ja haluat tilata tuotteita onnistuu se näin:

- Lähetä tuotteiden tuotenumero (5 numeroa), kuvaston sivunumero ja kappalemäärä sekä yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen beauty.nemesis@hotmail.fi

- Kuvaston löydät Avonin nettisivuilta nettiversiona tai voit tilata paperiversion kotiisi sähköpostilla osoitteesta beauty.nemesis@hotmail.fi tai puhelimitse/tekstiviestillä numerosta 040 7753 943.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...