lauantai 24. helmikuuta 2018

Pretty Calm Box

Heippa kaikki ja mukavaa viikonloppua! Tänäänkin jatketaan vielä boksien parissa, toivottavasti ette ala ihan täysin näihin kyllästyä :D. Lupaan, että luvassa on kaikenlaista muuta jännää ihan tässä tulevina päivinäkin! Tän päivän boksi on hieman erilainen kuin aikaisemmat mihin ollaan totuttu. Kyseessä on täysin uusi, nyt helmikuussa lanseeratty Pretty Calm Box. Törmäsin tähän joskus joulukuussa sattumalta Calm & Sparkle:n instagramissa ja laitoin toki boksiaddiktina laatikon heti tilaukseen. Kyseinen boksi ei ole kauneusboksi, vaan enemmänkin sellainen lifestyle ja hyvinvointiboksi. Se julkaistaan neljä kertaa vuodessa ja yhdellä boksilla on hintaa 25 euroa, joka sisältää postikulut. Jos satut tästä kiinnostumaan, voit käydä lukemassa lisää täältä



Ensimmäisen boksin teemana oli Dream big. Voisin kuvitella tämän olleen aikamoinen unelmien täyttymys hänelle, joka boksin on kasaan saanut laitettua ja yritystä pyörittää, joten teema on hyvä ensimmäiselle laatikolle. Mä en oikein tiedä mitä odotin tältä, koska mitään ennakkoasenteita ei ollut, koko yritys oli mulle ennestään vieras. Boksi toimitettiin valkoisessa pahvilaatikossa, jonka ympärille oli vedetty lahjanarua ja pretty calm box -tarra. Sisältä paljastui paljon vaaleanpunaista silkkipaperia, saatekirje ja -kortti ja tietenkin ne boksin mukana tulleet tuotteet. Kaikki boksin tuotteet ovat Briteistä lähtöisin, siihen kiinnitin huomiota heti kirjettä lukiessani ja tuotteita googletellessa.


Ensimmäisenä boksista paljastui roll-on öljy, jonka piristää ja parantaa mielialaa. Öljyä pyöritellään mm. niskaan, ranteisiin ja ohimoille ja sen tuoksun pitäisi sitten tehdä taikojaan. Mun täytyy sanoa, että en oikein usko tälläisiin juttuihin, tai siis omalla kohdallani en huomaa mitään vaikutusta. Aromaterapia on toki tosi yleistä ja kyllä siinä joku perä täytyy olla :). Tän tuoksu on hieman sitruksinen, tykkään siitä kovasti ja olenkin tätä mielelläni rullaillut ympäri kehoa.


Seuraavaksi laatikosta löytyi pieni luomusuklaalevy brittiläiseltä Willie's Cacao -merkiltä. Suklaa on valmistettu luonnollisesta kaakaovoista käsityönä. Pakkaus on todella nätti ja suklaa oli myös herkkua, tämän pistin poskeeni hyvinkin nopeasti.


Laatikosta paljastui myös FRUU colour balm eli sävytetty huulivoide. Strawberry cream tuoksuinen huulivoide jättää huulille mattaisen pinnan ja hieman sitä punertavaa sävy ja samalla hoitaa huulia. Voide sisältää mm. vesimelonia, kookosöljyä, aloe veraa ja banaaniuutetta. Mä olen tosi huono käyttämään sävytettyjä huulivoiteita, mutta kenties otan tämän silti kokeiluun ihan vaan mielenkiinnosta. 


Boksin kolmas kosmetiikkatuote oli Spacemasks lämpönaamio, jonka lämpö aktivoituu pakkauksen avaamisesta. Tämä vaikuttaa todella mielenkiintoiselle ja täysin uusi konsepti mulle. Varmaankin boksin kiinnostavin tuote on tässä. Naamio on siis silmille tarkoitettu, ehkä vähän samantapainen kuin ne unimaskit, jotka peittävät silmät? Sen tarkoituksena on auttaa rentoutumaan ja lämpö kestää noin 15 minuuttia.


Viimeisenä boksista löytyi pari kappaletta lyijykyniä mietelauseilla. Täytyy sanoa, että ensin itketti ja sitten nauratti. Siis lyijykyniä?? Ja vielä teroitettavaa mallia. En koskaan kirjoita tavallisilla lyikkäreillä mitään, korkeintaan joskus jonkun kauppalapun tms. Näille en löytänyt myöskään mitään arvoa, sillä ei ole mitään tietoa mistä nämä ovat peräisin, kortissa ei mainittu. 

Kaikenkaikkiaan mulle jäi tästä boksista todella pettynyt olo. Kuvissa näkyvien tuotteiden lisäksi laatikossa oli joku mietelause postikortti ja sähköpostiin tuli jonkinlainen työkirja, jota en ole edes avannut. Suurin ongelma mulle oli boksin arvo. Kun maksoin tästä sen 25 euroa odotin saavani vähintään samalla summalla tavaraa, mutta tässä jäi kyllä kuluttaja tappiolle. Mukana tulleessa kirjeessä ei ollut mitään hintoja merkattu, joten etsin ne kaikki itse jokaisen yrityksen nettikaupasta ja sain lopputulokseksi (ilman lyijykyniä) 15,93 puntaa, joka on tämän hetken kurssin mukaan 18,09 euroa. Ei hyvä! Kyselin asiasta myös heidän Facebook sivuillaan, jossa asiaa seliteltiin mm. postikuluilla ja jotenkin kaikilla tuotteilla oli suurempi arvo mitä oikeasti verkkokaupoissa on. No, mun kohdalla tämä oli ensimmäinen ja viimeinen pretty calm box, jokainen tehkööt itse omat päätelmänsä. 

Olitteko kuulleet tästä boksista tai kenties jopa tilanneet?
Miltä boksi teidän mielestä vaikutti?

Love, Mari

28 kommenttia:

  1. Harmillista, että tämä ei ollut mieleinen juttu :/ Toivotaan, että ensi kerralla on parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä harmi :/. Mielenkiinnolla jään seuraamaan mihin suuntaan tämä etenee, mutta itse en enää tilaa ainakaan sokkona.

      Poista
  2. Tosi tylsä juttui ettei tuotteiden arvo kattanut edes boksin hintaa ja boksin sisältö oli munkin mielestä todella tylsä. Mä kattelin tätä kans, mutta onneksi jäi tilaamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, se oli mun isoin ongelma tässä :(. Kyllä kuluttajan pitää saada rahoilleen vastinetta.

      Poista
  3. Tää oli kyllä melkoinen floppi, varsinkin kun rahoilleen ei edes saanut vastinetta. Ja mun mielestä postikuluilla on turha selittää boksin arvoa, sillä kyllä kuluttaja on tottunut näissä yllätysbokseissa saamaan vähintään sillä summalla tavaraa mitä boksista on maksanutkin. Ja oikeestaan vielä enemmän! En tätä itse tilannut ja nyt oon ihan tyytyväinen päätökseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti niin kyllä oli :(. Tässä kävi ehkä niin, että boksi haluttiin ulos ennen kuin siihen oltiin valmiita ja kuluttaja joutui sitten maksamaan ylimääräistä.

      Poista
  4. Olen harkinnut tilaavani jonkin uuden boxin, mutta Pretty Calm Box ei kyllä vakuuttanut yhtään. Tuotteet aika lapsellisen oloisia ja hinta aika tavalla katossa tuotteiden laadun huomioiden. Lyijykynät, niin söpöjä kuin ovatkin, eivät ole ihan tätä päivää. Toivottavasti taso nousee jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy seurailla mihin suuntaan boksi kehittyy, mutta ei tosiaan ollut ihan mun juttu. Tuotteiden puolesta tän kohderyhmää voisi olla hieman nuoremmat tyypit, mutta hinta ei kyllä nuoren kukkarolle mun mielestä passaa.

      Poista

  5. Harmi kuulla, että boxi ei vastannut odotuksiasi. :/ Pretty Calm Boxi keskittyy ennen kaikkea hyvinvointiin ja inspiroimaan tiettyyn teemaan, joka vaihtuu jokaisessa boxissa. Jokaisen boxin tarkoitus on myös, että asiakas saa tuotteet edullisemmin kuin mitä yksittäin ostettuina. Calm & Sparkle on pienyritys, joka ostaa itse kaikki boxiin tulevat tuotteet eikä saa näitä ilmatteeksi toisin kuin monissa muissa yllätysboxeissa. Näin ollen hinta on vähän korkeampi, kuin muissa yllätysboxeissa. Lisäksi tuotteiden hinta ja arvo on laskettu sen mukaan mitä tuotteiden tuominen maksaa Suomeen. Tuotteen ostohinnan lisäksi hintaa korottaa esim. postikulut. Osa tuotteista on ostettu suoraan maahantuojalta Suomesta jolloin hinta on aina kalliimpi kuin mitä alkuperäinen hinta alkuperämaassa.

    Koska ostamme itse boxiin tulevat tuotteet pystymme vaikuttamaan enemmän siihen mitä boxin sisältö tulee olemaan. Tällä tavalla pystymme vaikuttamaan boxiin tulevien tuotteiden laatuun sekä siihen sopivatko tuotteet boxin sisältöön. On hyvä kuulla rehellistä palautetta boxista, koska näin pystymme kehittämään Pretty Calm Boxia parempaan ja laadukkaampaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja asiallisesta suhtautumisesta palautteeseen :). Tällä kertaa ei mennyt ihan nappiin, mutta toivottavasti tulevaisuudessa kuluttajat saavat hieman paremmin vastinetta. Ymmärrän toki yrittäjän näkökulman, mutta yllätysbokseissa ostaja uskoo saavansa vähintään maksamansa summan arvosta tavaraa, ellei jopa enemmänkin eikä jokaisen tuotteen postikuluja siinä paljoa lasketa. Onnea tulevaan!

      Poista
  6. Onneksi tuli boxin sisältö puheeksi ennenkuin sain sen käsiini itse - asiakaspalvelulle iso plussa, että sain oman (kahden boxin) tilaukseni siinä vaiheessa vielä kokonaan peruutettua ja kokonaisuudessaan asennoituminen palautteeseen oli mielestäni todella asiallista.

    Meistä kumpikaan ei tosiaan taidettu ihan boxin kohderyhmään osua, itselläni sattui jonkun toisen itselleni tuntemattoman bloggaajan postaus boxista vastaan ja hän ainakin omaansa oli tyytyväinen - onkohan sitä itse sitten liiankin hintatietoinen ja vaativa vai mitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiakaspalvelu on kyllä hoitanut tilanteen mallikkaasti, siitä iso plussa yritykselle. Muutenkin "negatiivinen" palaute on otettu vastaan asiallisesti. Taidetaan tosiaan olla väärä kohdeyleisö tälle boksille.

      Poista
  7. No ei vaikuttanut hirveän innostavalta tuo boxi. Täällä pari Cohorted-box -postausta sitten puolestaan, jos kiinnostaa...

    http://dzinninajatuksia.blogspot.ch/2018/02/kolmas-cohorted-boxi.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+DzinninAjatuksia+(Dzinnin+ajatuksia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, en tiedä uskallanko kun on niin vaikea vastustaa :D. Kyllä mun ehkä täytyy kurkata.. ja kenties tilata.

      Poista
  8. Aika riskaapeliä laittaa boxin tuotteiden arvo noin alakanttiin tai lähelle ovh:ta. Pitäisi olla aina jonkun verran hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä. Tässä hintoja ei mainittu, joten kaikki eivät välttämättä hoksaa jääneensä tappiolle, mutta mulla on aina tapana tarkistaa hinnat.

      Poista
  9. Itsekin tutkailin tätä boxia ja mietin, että pitäisikö tilata. En sitten tilannut, kun Bettebox tulee joka kuukausi. Tosi harmi, kyllä että boxin sisällön hinta jäi noin alas!

    https://www.stoori.fi/purkkisirkus/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kohdalla tämä meni kyllä hutiin ja pahasti, mutta ilmeisesti on löytynyt niitäkin kun on olleet tyytyväisiä boksiin. Bettebox on viimekuukausina mun mielestä parantunut kovasti :).

      Poista
  10. Ihan kiva boxi mutta minua aina arveluttaa näissä se et mitä noista tuotteista tulee oikeesti käyttöön. Oon nähnyt monia näistä tuotteista täällä Lontoossa ja kiinnostuin noista maskeista niin käyn etsimässä ne käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli pari tuotetta, jotka kiinnosti minuakin, mutta kokonaisuus oli pettymys. Tuo maski oli ehdottomasti kiinnostavin juttu :).

      Poista
  11. Minusta tämä on ulkoisesti ihana boksi, mutta se kyllä ärsyttäisi, jos maksaisi turhasta.

    VastaaPoista
  12. Itselle vieras boksi. Nätiltä näyttää, mutta sisältö on kyllä oikeasti vajaa hintaan nähden (vertaa esim muihin mitä oot esitellyt). Pitää pitää mielessä, ettek tätä tilaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätti kyllä kylmäksi :/. Kyllä kuluttajan pitää saada rahoilleen vastinetta oli mikä oli.

      Poista
  13. En ollut kuullutkaan tästä boxista,saas nähdä miten kehittyy.En kyllä tilais tuolla hinnalla ja sisällöllä,kun ei tilaajat niitä boxeja hyvää hyvyyttään tilaa tai sitten oon ymmärtänyt väärin;)Ihan kiinnostavaa,että ostavat tuotteet itse,joten voivat vaikuttaakin sisältöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo ei tässä hyväntekeväisyyttä tehdä :D. Saa nähdä mihin suuntaan tämä lähtee kehittymään, mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä seuraavasta boksista löytyy.

      Poista
  14. Paitsi,että kiinnostuin kyllä jo,että menen nyt heti heidän sivuilleen tutkaileen !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...