perjantai 2. helmikuuta 2018

Risteily ostoksia

Tervehdys ystävät ja ihanaa perjantaita! Käytiin parisen viikkoa sitten miehen kanssa risteilemässä, pieni talvinen miniloma kahdelle. Mulle laivalla on aina parasta kun pääsee tax-free:n kosmetiikkaosastolle hypistelemään ihanuuksia ja aika usein jotain sieltä mukaan tarttuukin. Tällä kertaa mä olin hyvin maltillinen ostosten suhteen ja ostinkin vaan pari juttua, jotka ajattelin kuitenkin esitellä teille tänään.



Mä olin ihan super innoissani, kun huomasin Viikkarilla myytävän Ritualsia. Mä olen kuullut tästä brändistä niin paljon hyvää, että en vaan voinut pysyä poissa tän hyllyn luota. Valinnanvaikeus oli suuri, mutta lopulta mun mukaani lähti todella edullinen (16,90€) The Ritual of hammam -lahjasetti. Pakkaus oli kaunis, se herätti heti mun huomioni ja mukana tulevat tuotteet on kaikki hyvän kokoisia, vaikka eivät ihan täysiä kokoja olekaan. Näistä riittää testattavaa suihkuhetkiin.


Tämä toinen Rituals juttu ei varsinaisesti ole ostos, vaan meidän hytistä löytynyt "lahja". Aika mieletöntä, että Viking Line tarjoaa matkustajille näin kivan toilettilaukun (en tosin tiedä onko kaikissa hyteissä, me oltiin jossain vähän paremmassa keulahytissä). En tosiaan aikonut käyttää näitä laivalla, vaan säästelen tätä pussukkaa jotain tulevaa matkaa varten. 


Mun ainoa meikkiostos olikin tämä Yves Saint Laurent -poskipuna sävyssä 9 Bohemian. Mulla taitaa ennestään olla vaan yksi YSL huulipuna, muuten en ole merkin meikkejä käyttänyt, mutta nyt kun tämä oli -40% alessa vaan 17 euroa, en voinut vastustaa. Sävy on todella kaunis vaalea persikkainen ja koostumuskin vaikutti kivalta ensi kokeilulla. 


Laivan outlet myymälästä löytyi ihania Ted Baker lompakoita, joita olen himoinnut pitkän aikaa. Tämä kirkkaanpunainen yksilö nappasi mun katseeni heti, onhan se nyt kaunis! Mun suureksi iloksi mies oli hövelillä tuulella ja osti lompakon mulle "ennakkoystävänpäivälahjaksi" :).

Käytkö usein risteilemässä? 

Love, Mari

18 kommenttia:

  1. Voi että miten ihania ostoksia ja "ostoksia" :D En oo vissiin ollu tarpeeks hienos hytis laivalla ku en oo kuullukkaa noin hienosta hyttilahjuksesta :) Kukkaro ei taivu monen sadan euron hyttiin, mieluummin törsään rahat taxfreehen! Oon menos ens kuussa risteilylle, kilpailevan firman laivalle, ja en malta oottaa mitä kaikkea sieltä löytyy, ja ne herkut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli joku miehen löytämä tarjous, saatiin kohtuu edulliseen hintaan vähän parempi hytti ja oli kyllä tosi kiva, siellä jopa ihan viihtyi :D. Toivottavasti löydät laivalta kaikkea ihanaa!

      Poista
  2. Ritualsin tuotteet on kyllä ihania! Ei oo koskaan mullekaan sattunut kyseisen merkin toilettilaukkua Viikkarilla, mutta toisaalta mä oonkin aina ollut ihan niissä perushyteissä, en missään sen ihmeellisimmissä :D Mutta siis ihan huippua, että sieltä löytyy noitakin<3 Ihanan värinen toi Ted Bakerin lompakko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ihan häkeltynyt kun näin tuon siellä kylppärissä, en olisi ikinä osannut odottaa :D. Rituals on mulle vähän vieras vielä, mutta oon kuullut niin paljon hyvää, että on tosi kiva päästä kokeilemaan.

      Poista
  3. Ihania ostokaia kyllä jälleen löysit. Tax Free on itsellekkin suosikki, kun pääsee kunnolla fiilistelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin myös, vaikka en paljoa ostellut niin pari tosi kivaa juttua silti :)

      Poista
  4. Kivoja ostoksia oot löytänyt. Kiva kun hytissäkin oli Ritualsin pakkaus! Mä en oikein ikinä laivalta ole bongannut itselleni kosmetiikkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ennen kauheasti laivoilta löytänyt kosmea, kun en ole suurin selektiivisen kosmetiikan fanittaja. Nykyään löytyy niin paljon kiinnostavia brändejä, että sitä tekee hyviä löytöjä lähes väkisin :).

      Poista
  5. Oi ei miten ihana lompakko! Ted Bakerillä on kyllä vaikka mitä ihan supersuloista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!! Mä rakastan Ted Bakerin laukkuja, joku päivä vielä ostan sellaisen :)

      Poista
  6. Itse tahtoisn lähteä pojan kanssa laivailee, ehkä kesälomalla lähdetään! :) poika toukokuussa 7vuotta, eikä ole vielä käynyt laivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, siitä tuleekin varmasti todella mukava laivareissu teille molemmille :).

      Poista
  7. Ted Baker on vaan niin rakkaus. Katoin tuota samaa lompakkoa juuri laivalla. Harmi, että juuri viime vuoden syksyllä ostin itselleni uuden myöskin Ted Bakerin lompakon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! <3 Mä oon ollut tosi monta kertaa lähellä ostaa myös, mutta nyt oli onni etten ollut ehtinyt.

      Poista
  8. Kivoja ostoksia olet tehnyt.:) En ole koskaan kuullutkaan hyttilahjoista, mutta kiva että matkustajia hemmoitellaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ollut ennen törmännyt, vähän sama kun hotelleissa on aina ne saippuat ja muut :)

      Poista
  9. Ted Baker ❤ oon kattellu tota samaa, mut vaaleena. Ei oo oikeesti tarvetta mut ku ne on niin ihania 😍
    Hyvä ostos! 🖒

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Siellä oli vaikka mitä ihania värejä ja yksi upea kultainen glitterinen, mutta tää oli alessa niin oli helppo valinta :D.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...