lauantai 10. helmikuuta 2018

By Terry Hyaluronic hydra-powder

Heippa kaikki ihanat! Tänään jatketaan hieman ylellisemmän kosmetiikan parissa. Ostin tammikuun allennusten aikana itselleni pitkään himoitsemani By Terry Hyaluronic hydra-powder -puuterin. Näin tämän ensimmäisen kerran jo joskus vuosi sitten, en vaan nyt millään muista kenen blogissa se oli. Siitä lähtien tämä on ollut mun toivelistalla ja nyt kun sain tästä hieman alennusta, oli aika laittaa se ostoskoriin ja napata omaan kokoelmaan.

By Terrya myy ainakin eleven.fi, josta omanikin tilasin. Valikoimiin kuuluu vaikka mitä ihanaa ja mun toivelistani on tän myötä vaan kasvanut, etenkin yksi kasvopaletti houkuttelee kovasti. By Terry ei kuitenkaan kuulu niihin edullisimpiin brändeihin, kannattaa siis aina hyödyntää tarjolla olevat alekoodit ja muut, jos hinnat kauhistuttaa. Klikkaa ostoksille tästä.*



Pakkaus on hyvin ylellisen näköinen, sekä pahvilaatikko, että itse puuteri. Puuterin kansi on sellaista NARS-tyylistä mattamustaa materiaalia, hieman nahkean tuntuista ja muuten pakkaus on kirkasta muovia, johon on painettu brändin ja tuotteen nimi. Hyvin simppeli, mutta toimiva. 


No mikä tästä irtopuuterista teki niin houkuttelevan? Kyseessä on täysin uudenlainen, ihoa hoitava puuteri, joka sisältää hyaluronihappoa ja mikrokokoisia mineraaleja. Tämä on koostumukseltaan todella hienojakoista, näyttää vähän perunajauhoilta, mutta paljon pehmeämpää. Puuteri jättää iholle mattapinnan, mutta ei kuivata ihoa. Iho jää silkkisen pehmeäksi ja blurratun näköiseksi. Tämä pitää myös kiiltelyä kurissa. Kaikkein mielenkiintoisin juttu tässä on kuitenkin se, että meikin viimeistelyn lisäksi tätä voi käyttää myös esim. yövoiteen päällä, jolloin se sitoo kosteuden alleen ja voiteen teho korostuu. Itse käytän tätä kuitenkin pääasiassa ihan vaan meikeissä. 


Puuteri sopii hyvin sekä peiteaineen kiinnittämiseen, että ihan koko kasvoille meikin viimeistelyyn. Olen käyttänyt tätä myös baking puuterina ja on ajanut siinäkin asiansa, enkä ole huomannut tämän aiheuttavan mitään suurta flash backia kameran kanssa (en kyllä kauheasti ole ottanut salamakuvia viimeaikoina). Mä olen tosi iloinen, että sain viimein ostettua tämän super-puuterin ja mun käytössä tämä on ollut todella toimiva ja jotenkin ainutlaatuinen. Missään muussa mun irtopuuterissa ei ole samanlaista koostumusta, tämä on jotenkin paljon kevyempi kuin muut mun kokoelmassa. 

Oletko kokeillut By Terry tuotteita?
Mikä on sun suosikki puuteri?

Love, Mari

10 kommenttia:

  1. Tää tuote kiinnostaa hurjasti! Mulla on ollu vähän huonoo tuuria irtopuutereiden kanssa, oon testannut ehkä kolmea erilaista ja kaikki on ollut aivan supersuper kuivia. Oliskohan tää hieman parempi..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tylsää! Mä veikkaisin, että tämä voisi olla sulle parempi, ei ainakaan oo millään tavalla kuivattava :)

      Poista
  2. Mulla on tuo sama puuteri, mutta melkein sanoisin, että toimiakseen ihoa kosteuttavasti, se pitää laittaa meikin alle. Syy on se, että usein meikkivoiteissa olevat silikonit muodostavat iholle kalvon, jonka läpi se vaan ei toimi, eli ihan sama kuin käyttäisi ihan tavallista puuteria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja sama tietty koskee primereitä, eivät nekään kovin paljoa läpi päästä.

      Poista
    2. No juu, eihän tämä varmasti meikin lävitse ihoa kosteuta :). Mutta ei myöskään kuivata, mikä on monien puuterien ongelma. Tää tuntuu tosi hyvältä meikin päällä.

      Poista
  3. Itsekin olen tämän hankintaa pohtinut, mutta hinnan vuoksi on vielä jäänyt ostamatta - ehkä vielä joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tää on tosi hyvä ja mun mielestä hintansa arvoinen, mutta ehkä kannattaa odottaa niitä alennuksia, jos epäilyttää ;)

      Poista
  4. Tykkään tästä puuterista tosi paljon, varsinkin nyt talviaikaan ässä, kun iho on kuivempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu, tää on tosi kiva kun ei yhtään korosta kuivuutta iholla :)

      Poista
  5. Tää on mulla hankintalistallan,tulispa enemmänkin tälläsiä erityyppisiä puutereita!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...