sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

ColourPop Ultra Satin Lip

ColourPop julkaisi tässä alkukeväästä uuden huulituotesarjan Ultra Satin Lip huulilakat. Näitä voisi melkeen kutsua jo perinteisten ultra matte huulilakkojen siskoiksi, niin samankaltaisia ne ovat. Tein pienen testitilauksen näistä maaliskuun alussa ja nyt ne ovat vihdoin täällä ja valmiina esiteltäviksi teille. Olen ehtinyt näitä jo testailemaankin jonkin verran ja so far so good.


Nämä ovat siis nestemäisiä huulipunia, kuten ultra matte punatkin, mutta nimensä mukaan ne jättävät huulille satiinisen pinnan. Koostumukseltaan hyvin nestemäiset punat on helppo levittää tarkan applikaattorin avulla ja ne kuivuvat melko nopeasti. Siskoistaan poiketen nämä eivät ole täysin värjäämättömiä, näistä jää jälki lasiin juodessa jne. Ne kuitenkin pysyvät huulilla kauniina pitkään ja kulumista ei juurikaan huomaa juomisen ja syömisen jälkeenkään.


Jos siis kaipaat hyvin kestävää huulipunaa, mutta alkuperäiset mattapunat ovat liian kuivattavia sulle, tarjoaa nämä ultra satin punat hyvän vaihtoehdon. Ne eivät kuivata huulia yhtä pahasti kuin ultra matte punat, mutta toisaalta eivät myöskään tunnu yhtä kevyiltä huulilla. Nämä ehdottomasti tuntee ja ne pysyvät hieman tahmeina koko päivän. Jos et tykkää siitä tunteesta kun huulet tarttuvat yhteen et varmaankaan pidä myöskään näistä. Mua se ei ole häirinnyt ja oon ollut näihin tosi tyytyväinen. Tykkään tosin myös ultra matte punista paljon, en oikein osaa suosikkia valita, molemmat kivoja.


Osa näistä tuntuu kuivuvan hieman mattaisemmaksi kuin toiset, mutta kaikkiin jää silti kaunis satiininen pinta. Mitään kiiltoa näissä ei ole, enemmänkin sellaista kermaisuutta. Olisin ehkä toivonut näiden poikkeavan ultra matte punista vielä paljon enemmän, nyt ero ei ole suuren suuri kuitenkaan, varsinkaan sen uuden ultra matte formulan välillä. 


Sävyjä julkaistiin runsaasti ja lisää tulee koko ajan. Itsellenikin on muutama uusi sävy matkalla, jippii! Ensi kokeiluun valitsin nudesävyjä ja pari hieman erikoisempaa sävyä piristämään joukkoa. Suosikkini tällä hetkellä on Echo park, joka on täydellinen nude. Mulla oli kovat odotukset Frick'n frack sävylle ja swatchatessa se onkin upea, mutta mun huulilla se on valitettavasti aika lailla vaan ruskea. 

Kiinnostaako sua nämä uutuudet? Mikä oli suosikki sävysi?

Love, Mari

2 kommenttia:

  1. Mua houkutti Marshmallow, mutta en kuitenkaan siihen uskaltautunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli ihan pakko se tilata kun oli niin jännän sävyinen :D En tiiä mahtaako ikinä tulla kodin ulkopuolella käytettyä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...