maanantai 29. huhtikuuta 2019

Huhtikuun suosikit

Ihanaa uutta viikkoa! Tää vuosi kyllä menee hurjaa vauhtia, miten ihmeessä voi olla jo aika käydä läpi huhtikuun kosmetiikkasuosikkeja? Ja huomenna on jo vappu! Miten aiotte viettää vappua tänä vuonna? :)

Huhtikuussa mun kosmetiikan käyttö oli aika vähäistä, syistä joihin palaan varmaan vielä myöhemmin. Meikkailin kyllä viikonloppuisin ja huolehdin ihosta aamuin illoin, mutta kaikki extra jäi pois käytöstä ja se näkyy myös näissä mun suosikeissa. Mukana on vaan kourallinen tuotteita ja nämä onkin olleet ahkerassa käytössä. 

Huhtikuussa tein muuten myös oman ennätykseni, enkä ostanut yhtään kosmetiikkatuotetta (ellei lasketa kuukausittaisia kauneusbokseja). En muista, että näin olisi käynyt kertaakaan viimeisten viiden vuoden aikana.

NeoStrata ja essence tuotteet saatu pr näytteinä.



Pääsin jokin aika sitten tekemään yhteistyötä Skincityn kanssa ja sain heiltä testiin minulle suositeltuja NeoStrata tuotteita. Nämä tuotteet nousi kaikki mun lemppareiksi hyvin äkkiä, mun ihoni ei vaan ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä kuin näiden kanssa. Halusin tähän postaukseen nostaa vielä erityispalkinnoille mun kaksi ultimaattista suosikkia, eli Bionic face serum ja Daytime protection cream. 

Nuo kaksi yhdessä ovat niin täydellisiä ja tykkään siitä, että päivävoiteessa on suojakerroin, etenkin kun mennään kesää kohti ja nyt on jo ollut todella lämpimiä aurinkoisia päiviä. 


Sain myös äskettäin ihanan paketin pr toimistolta ja sieltä löytyi mm. pari essencen uutta korostuspuuteria. Sun, sand & golden rainbows baked multi colour highlighter sävyssä 01 dreamd are calling nousi äkkiä suosikiksi. Tämä on sävyltään todella kaunis ja koostumus on ihana! Yhdellä kerroksella saa melko luonnollisen korostuksen, joka sopii hyvin arkikäyttöön, mutta kerrostamalla tuotetta tästä saa todella intensiivisen. Sävyjä voi käyttää erikseen tai sekoitellen kaikkia yhteen, mikä on mun suosikki tapanai käyttää tätä.

Myös ColourPopin kevätkokoelman Flower szn lux lipstick nousi mun lemppariksi upean kesäisen sävyn vuoksi. Tää on ollut täydellinen lämpimien päivien puna, oikeastaan paljoa mitään muuta meikkiä ei sitten tarvitakaan.


ColourPopin kevätkokoelman luomiväripaletti on ollut myös kovassa käytössä ja tähän olen kanssa ihastunut oikein kunnolla. Sävymaailma on täydellinen kevääseen ja kesään ja nämä ovat laadultaan ihan huippuhyviä. Tykkään kovasti näistä uusista glittersävyistä paletissa.

Vaikuttaako kevät sun kosmetiikan käyttöön? :)

Love, Mari

12 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoisia suosikkeja! Nää on mulle kaikki ihan vieraita tuotteita, toi huulipuna on hurjan kauniin sävyinen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joukossa oli jotain kiinnostavaa :). Mä kanssa tykkään tuosta huulipunasta tosi paljon! <3

      Poista
  2. Täysin vieraita tuotteita mulle, tosin oonkin niin jämähtäny tiettyihin omiin suosikkeihin etten juuri muita vilkuile :D Pitäis varmaan välillä kokeilla jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä sitä turhaan vaihtamaan, jos on löytänyt itselle hyvät tuotteet :D.

      Poista
  3. Mielenkiintonen postaus ja ihan uusia tuotteita mulle. Ihanat sävyt luomiväreissä.

    VastaaPoista
  4. Minulle jälleen uusia tuttavuuksia. Huulipunan sävy oli todella upea!

    VastaaPoista
  5. Mä meikkaan niin vähän että sinut uutuuden metsästäminen on aina ripsarin kohdalla. Mutta noilla tarvikkeilla saa varmasti loihdittua upean meikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät ripsarit on usein kiven alla, ootko onnistunut löytämään hyviä? :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...