perjantai 18. toukokuuta 2018

Lavera anti-pollution uutuudet

Heippa kaikille! Olen maininnut huhtikuisen Helsingin reissun jo useaan otteeseen, tänään olisi vielä vuorossa yksi postaus tuohon reissuun liittyen. NHS:n luonnonkosmetiikkapäivillä päästiin muiden ihanien luonnonkosmetiikkamerkkien lisäksi kuulemaan Laverasta ja etenkin Laveran tämän kevään kolmesta uutuudesta anti-pollution -tuotelinjaan. Nuo kolme uutuutta löytyi myös goodie bagista ja olen niitä testaillut tässä nyt noin kuukauden, joten pääsen vihdoin jakamaan mietteitäni myös teille.



Anti-pollution -tuotelinjaan on kuulunut aikaisemmin Hydro effect seerumi, joka sai nyt kaverikseen kolme uutta ihonhoitotuotetta taistelemaan ilman saasteita vastaan. Mä en ole tuota seerumia kokeillut ja itseasiassa kuulin siitä ensimmäistä kertaa vasta tuolla tapahtumassa, mutta kuulin monien bloggaajien kehuvan sitä. Seerumin lisäksi sarjaan kuuluu nyt myös kasvovoide, puhdistusvoide ja naamio. 


Hydro effect cleansing balm

Sarjan puhdistusvoide sisältää luomulevää ja luomu oliiviöljyä ja se lupaa poistaa iholta ylimääräisen rasvan sekä lian. Putsarissa on ihanan pehmeä koostumus, joka muistuttaa mua geelin ja maidon sekoitukselta, tuntuu iholla todella miellyttävältä ja virkistävältä. Tämä puhdistaa kasvot hyvin ja poistaa myös kaikki meikin rippeet. Olen käyttänyt tätä myös meikin poistoon, mutta viimeistelyyn on pitänyt käyttää misellivettä tai jotain vastaavaa, sillä yksinään tämä ei ole riittänyt ainakaan voimakkaan meikin poistoon. Mä olenkin ottanut tämän suihkukäyttöön ja puhdistan tällä kasvot päivittäin, jolloin kasvoille jää ihanan raikas ja puhdas tunne.



Sarjan kasvonaamio sisältää luomulevää ja mineraalisavea. Tämä on ollut todella mielenkiintoinen tuttavuus, minä kun satun rakastamaan kasvonaamioita. Naamio lupaa vähentää ympäristösaasteiden aiheuttamia muutoksia iholla sekä kuoria ihoa hellävaraisesti, jolloin iho kirkastuu ja pehmenee. Naamio tuntui kasvoilla miellyttävältä, ei liian kiristävältä ja myös tämän pois peseminen oli helppoa. Olen käyttänyt tätä noin kerran viikossa, sillä en halua käyttää tällaisia voimakkaita savinaamioita liian usein, kerta viikossa on ollut mun iholle riittävä tahti. 


Hydro effect day cream

Sarjan kasvovoide ihastutti heti ensi kokeilulla. Voide sisältää myös luomulevää ja luomu oliiviöljyä ja tässä on hyvin samantapainen koostumus kuin putsarissakin. Todella kevyt, geelimäinen, pehmeä ja raikas. Voide imeytyy ihoon todella nopeasti ja jättää ihon kosteutetuksi ja terveen näköiseksi. Voide lupaa vahvistaa ihoa ja ehkäistä ympäristön aiheuttamaa ihon vanhenemista. Tämä tuntuu kasvoilla ihanan miellyttävältä ja raikkaalta. Sanoisin, että tämä kasvovoide on näistä kolmesta mun suosikkini, vaikka kaikista olen pitänyt todella paljon. Aikeissa onkin hankkia myös se sarjan seerumi, sillä odotukset sille on nyt tosi korkealla!

Onko Laveran anti-pollution -sarja tuttu?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteenä


8 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...