tiistai 1. toukokuuta 2018

Guerlain My Rouge G

Kävin viime viikon keskiviikkona Helsingissä pyörähtämässä eräässä pr tapahtumassa, jossa pääsin tutustumaan Guerlainin uuteen huulipunainnovaatioon. Olin todella innoissani kyseisestä tapahtumasta, sillä Guerlain edustaa mulle ylellisyyttä ja luksusta, mutta on kuitenkin ollut kohtalaisen tuntematon tähän asti. 

Tilaisuuden teemana oli instagramistakin löytyvä #MyRougeG eli kustomoitavat Rouge G -huulipunat. Pääsimme kuulemaan tästä uudistuksesta suoraan brändin ranskalaiselta edustajalta, saimme ihastella upeita asetelmia ja uutuustuotteita, sekä paikalla oli myös Guerlainin meikkitaiteilija suoraan Ranskasta, jolta sai kysellä meikki- ja sävyvinkkejä. Itse tyydyin ihastelemaan vierestä hänen työskentelyään ja imin itseeni uutta tietoa. 

Saimme valita myös kotiinviemisiksi yhden Rouge G -huulipunan ja sille uuden huulipunahylsyn. Tässä postauksessa esittelen teille omat valintani ja puhutaan myös hieman tuosta jo mainitsemastani uudistuksesta. 


Rouge G -huulipunat ovat varmasti monille tuttuja jo ennestään, ainakin Guerlain "faneille". Huhtikuussa tämä klassikkohuulipuna koki uudistuksen, kun siitä tulikin yllättäen kustomoitava. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokainen voi kustomoida itselleen omannäköisensä huulipunan valitsemalla 30 sävyn joukosta suosikkinsa ja valitsemalla sille uuden koristellun "hylsyn" 15 vaihtoehdon joukosta. Yhteensä tämä tarkoittaa 450 erilaista huulipunamahdollisuutta. Noiden 30 huulipunasävyn joukossa on myös ns. kausisävyjä, jotka ovat myynnissä vain hetken aikaa, kuten tämä mun valitsema sävy 41. 


Päädyin siis valitsemaan huulipunan sävyssä 41, joka on kaunis kirkas koralli, täydellinen kesäsävy. Hylsyksi valitsin yksinkertaisen marmorikuvioisen "Minimal chic" kotelon, valinta oli kyllä tosi vaikea sillä kaikki olivat kauniita! Näitä voi kuitenkin halutessaan ostaa vaikka useampia ja vaihdella niitä mielensä (ja vaikka asunsa) mukaan. Hintaa koteloilla on 18 euroa kappale ja varsinaisella huulipunalla 36 euroa, eli ei nämä mitään edullisia ole, mutta tuo kotelo on sentään pysyvä sijoitus, siihen voi aina ostaa uuden punan kun vanha on loppu. 


Huulipuna on koostumukseltaan hyvin ylellisen tuntuinen, se on pigmenttinen, mutta todella kermainen ja "liukuva" huulilla. Se ei tunnu kuitenkaan karkaavan mihinkään juonteisiin, vaan pysyy kauniina jopa ilman rajausta. Maailman pitkäkestoisin tämä ei ole, vaan huulipunaa täytyy lisätä muutaman tunnin kuluttua, nopeamminkin jos on syönyt tai juonut. Tuntuma huulilla on kuitenkin todella miellyttävä, melkein hoitava. 

Kotelo on korumaisen kaunis ja sitä kelpaakin kantaa mukana. Tämä on aika pullea, tekee huulipunan melko massiiviseksi, mikä tekee tämän säilytyksestä hieman hankalaa, ellei säilytä laukussa tai meikkipussissa. Hylsystä löytyy myös peili, joka ponnahtaa auki automaattisesti kun huulipunan vetää ulos, sillä tuo huulipunan pyöreä logo toimii sille "lukkona". Tuo ponnahdus onkin ainoa miinus, jonka tästä keksin, itse olisin tyytyväisempi jos peili ei pomppaisi heti auki vaan sen voisi avata aina halutessaan. 


Huulipunia ja huulipunakoteloita myydään Guerlain pisteillä mm. Sokoksella ja Stockmannilla, sekä verkkokaupoissa. Koko valikoima on nähtävillä niillä pisteillä, joilla on paikalla Guerlainin oma myyjä/esittelijä. 


Oletteko ehtineet jo tutustua näihin?
Kiinnostaako teitä selektiivinen kosmetiikka?

Love, Mari

*Huulipuna ja kotelo saatu pr näytteenä

18 kommenttia:

  1. Todella ihanat kuvat :) Itse en ole vuosiin löytänyt huulipunaa, josta pitäisin. Voi johtua myös siitä, että kun ikää tulee niin moni väri näyttää hiukan liian pölöltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Toivottavasti löydät vielä kivan huulipunan itsellesi, etenkin kesällä ne piristää ilmettä heti :)

      Poista
  2. Kaunis hylsy! On vaan ihan liian kallis pulaksi, joka ei pysy. En yleensä itse käytä marketpunia, mutta nyt olen löytänyt ihan huipun punan ihan lähiprismasta. Rimmelin puna pysyy koko päivän. Syöt, pussata, juot. Ei karkaa mihinkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli vaikka mitä erilaisia ja kaikki kauniita :). Hintavia toki. Kiitos tuosta Rimmel vinkistä, pitääkin käydä testaamassa.

      Poista
  3. Todella luksustuote:) En itse laittaisi noin paljon rahaa yhteen huulipunaan, koska tykkään, että on hurjasti vaihtoehtoja ja valinnanvaraa huulipunissa, niinpä halvemmat merkit on mun juttu, mikä ei liene yllätys;) Mutta ihanan tuo on kieltämättä<3
    Kivaa vapunpäivää Mari:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan luksus, tässä on sitä ylellisyyden tuntua :). Mulle kanssa olisi aika kova hinta, mutta jatkossa jos saan kulumaan yhden niin pelkän punan hinta ei olekaan enää niin paha.

      Poista
  4. Guerlainilla on aivan ihania tuotteita, harmittaa kun en itse tapahtumaan päässyt mukaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on harmittavan vähän Guerlainin tuotteita, en oikein tunne brändiä vielä. Täytyy tehdä muutos siihen :D

      Poista
  5. Onpa kaunis kotelo! Tosin hieman hintava huulipuna minun makuuni, kun muutenkin melko harvoin käytän huulipunaa. Toki jos löytyisi itselle täydellinen väri ja haluaisi panostaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on sellainen ylellinen tuote, jota voi toivoa vaikka lahjaksi tai kun haluaa oikein hemmotella itseään :)

      Poista
  6. Nuo kotelot on niin kauniita! Parasta on se, etteivät tosiaan ole kertakäyttöisiä, vaan voi ostaa aina uuden punan tilalle <3

    PS. Oli kiva taas nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on tosi nättejä, oli vaikea valita minkä otti :). Ja hei oli ihana nähdä, toivottavasti pian taas törmätään!

      Poista
  7. Oli niin mukava nähdä! Harmi, kun en ehtinyt kovin pitkään olemaan, kun piti jo kiitää seuraavaan paikkaan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, toivottavasti nähdään taas pian jossain merkeissä! :)

      Poista
  8. Guerlain ❤ Näitä en ole kokeillut ennen uudistusta, mutta varmaan jossain vaiheessa tuun ostamaan. Ja selektiivinen kosmetiikka iskee meikeissä, ei niinkään ihonhoidossa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuut ihan varmasti tykkäämään, nää on niin kauniita! <3 :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...