maanantai 27. marraskuuta 2017

ColourPop uutuuksia

Heippa vaan ja mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa! Vitsit, perjantaina on jo joulukuu ja päästään avaamaan eka luukku joulukalentereista. Tänään ei ihan vielä fiilistellä joulua, vaan tutustutaan pariin uutuustuotteeseen ColourPopilta. ColourPop on julkaissut uusia tuotteita hyvää tahtia, niin, että on vaikea pysyä enää mukana. Nämä Supernova nestemäiset luomivärit kuitenkin kiinnitti mun huomioni heti kun niihin instagramissa törmäsin ja tiesin, että ne on saatava! Olen himoinnut Stilan niitä nestemäisiä glitterluomivärejä jo pitkään ja ajattelin näiden olevan hyvä edullinen vastine niille. Lisäksi julkaistiin pari uutta luomiväripalettia, joista tilasin itselleni toisen eli Element of surprise -paletin. 


Supernova luomivärit on pakattu kauniisiin galaktisiin pahvipakkauksiin, mun mielestä noi on niin upeat! Myös luomiväripaletin pakkaus on kaunis ja ihanan värikäs, mutta olisin toivonut samanlaista pakkausta kuin Supernovissa. Näiden aikaan julkaistiin myös You had me at Hello -luomiväripaletti, mutta jätin sen ostamatta kun sävymaailma näytti niin samalta kuin She paletissa.



Element of surprise pitää sisällään 12 luomiväriä, sekoitus mattaa, shimmeriä, metallia ja duochrome sävyjä. Sävymaailmaltaan paletti on todella violetti ja melko viileä, mukana on paljon uniikkeja sävyjä. Näiden laadusta nyt on varmaan enää turha puhua, lienee kaikille selvää, että rakastan ColourPopin luomivärejä. Tämä paletti ei ollut poikkeus! Tässä paletissa on kivasti noita mattasävyjä, joten tällä pystyy tekemään ihan koko lookin, siitä iso plussa. Miinusta tulee peilittömyydestä, sillä se You had me at Hello paletti olisi pitänyt sisällään peilin. En ymmärrä miksei sitä voitu laittaa molempiin paletteihin?


Sitten ne Supernova shadow luomivärit. Nämä näyttää ulkoisesti ihan ColourPopin nestemäisiltä huulipunilta, ne on samanlaisessa tuubissa ja applikaattorikin on hyvin samantapainen, hieman littanampi vaan. Värivaihtoehtoja on tällä hetkellä viisi, mutta uskoisin näitäkin tulevan vielä paljon lisää. Nämä lisätään luomelle joko suoraan applikaattorilla, sormella tai siveltimellä, riippuen käyttötarkoituksesta. Näitä voi käyttää luomivärien pohjustuksena tai yksinään tai muiden luomivärien päällä. Käyttötapoja on monia ja voin sanoa, että nämä on aivan ihania! Suosittelen työstämään yhtä silmää kerrallaan, sillä nämä kuivuu tosi nopeasti ja sen jälkeen blendaaminen on aikalailla mahdotonta. Supernovat pysyy paikoillaan kuin liimattuna kunhan kuivuvat ja näyttävät luomilla upean hohtavilta.


Tässä näette vielä tämän hetken sävyvalikoiman. Hard to empress nähtiin jo viime viikon meikki-keskiviikossa, Moon lit on ollut jo meikissä mukana ja se nähdään täällä blogissa lähiaikoina. Walk of fame on mun mielestä aivan upea vaalea kultainen shampanja. Mä jään ainakin mielenkiinnolla odottamaan tulevia sävyjä, joku hopea voisi olla ainakin tosi kiva!

Oletteko te jo tutustuneet Supernova luomiväreihin?

Love, Mari

18 kommenttia:

  1. Supernova-paletti on todella upea. Katsoin viikonloppuna jonkun tutoriaalin Youtubesta em. paletista, mutta nyt en millään enää muista kenen kanavalla...heh;) Hyvännäköinen paletti ja sävyt ihan right up my alley:)
    Kivaa viikkoa Mari<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä tosi upeat sävyt :) Ja laatu kohdillaan, etenkin hintaansa nähden ihan huippu!

      Poista
  2. Oijoi mitä sävyjä noissa nestemäisissä luomiväreissä! Moon Lit varsinkin on aivan upea ja ihanan erilainen<3 Kieltämättä noi näyttää ihan nestemäisiltä huulipunilta ja ton viisikon sävytkin on sellaiset, jotka voisi hyvin olla myös huulipunien sävyjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moon lit on kanssa mun suosikkeja :) <3 Siitä tulossa meikkiäkin viikon parin päästä. Hahah, joo noita voisi hyvin levittää myös huulille ellei tietäisi paremmin :D Saisi kivan metalliset huulet!

      Poista
  3. Nuo Supernova - luomivärit näyttää tosi hienoilta ja olen kuullut niistä pelkkää hyvää! Pitää ehdottomasti tilata testiin muutama. Colourpopin luomiväripaletteja on ole myöskään vielä kokeillut joten vähintään yksi sellainenkin pitää kyllä tilata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi, ne on yllättäneet mut tosi positiivisesti :)

      Poista
  4. Upean värisiä nuo nestemäiset luomivärit.

    VastaaPoista
  5. Oi hitto miten kiva kokoelma! Varsinkin nuo nestemäiset luomivärit on ihan sikahienoja ja sai kyllä sydämen heittämään pienen voltin :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä upeita ja niin edullisia!! Ei tee enää ollenkaan niin paljon mieli niitä kalliita Stilan versioita :D

      Poista
  6. Siis waude, nämä ColourPopin nestemäiset luomivärit on kyllä tosi upeita! Ja sävytkin niin kauniita, ai että <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on niin ihania! Sävyjä on nyt tullut lisääkin, en malta odottaa että saan ne uudetkin käsiini :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...