lauantai 14. syyskuuta 2019

Syyskuun Bette box

Ihanaa viikonloppua kaikille! Tänään päästään kurkkaamaan syyskuun Bette boxiin, joka juhlistaa syksyn ja arjen jatkumista. Väriteemana oli tällä kertaa violetti ja tuo mukana tullut kortti onkin mun mielestä todella nätti. Viime kuun boksi jätti mut kylmäksi, joten mielenkiinnolla odotin oliko tämä syyskuun boksi parempi. 

Niin tai näin, olen tässä hiljalleen päätynyt siihen tulokseen, että mun on aika sanoa hyvästit bettelle. Tai ainakin heipat vähäksi aikaa. Lokakuun boksin saan vielä pisteillä, mutta sen jälkeen laitan tilauksen tauolle (ainakin näillä näkymin). Mulle on tullut bette (tai livbox) yhtäjaksoisesti elokuusta 2013, joten onhan tässä näitä bokseja jo nähty. 

Bette box syyskuu


Syyskuun boksi alkoi oikein lupaavasti, sillä ensimmäisenä mun käsiini tarttui Lumene Blur meikkivoide. En ole tätä itse koskaan kokeillut, mutta kuullut paljon kehuja. Todella kiva päästä kokeilemaan uutta meikkivoidetta ja uskoisin sävynkin olevan mulle ihan ok.


Seuraavaksi käsiini tarttui pieni purnukka, Ziajan acai berry päivävoide. Ziajan voiteista olen yleensä tykännyt ja tämäkin pääsee testiin. Kyseinen sarja on suunniteltu ikääntymisen ensimerkkejä vastaan ja hyvähän se on jo näin päälle kolmekymppisenä alkaa ennakoida tulevia ryppyjä.


Mukana oli myös Dermosil rise and shine mascara, joka lupaa ripsille kaarevuutta ja tuuheutta. En ole varmaan koskaan kokeillut Dermosilin ripsareita, joten sinänsä ihan mielenkiintoista päästä kokeilemaan. Mulla on vaan ihan hullu määrä avaamattomia ripsivärejä odottelemassa vuoroaan, että voi mennä tovi ennen kuin pääsen tämän korkkaamaan.


Syyskuussa hemmotellaan ihoa ja hiuksia Bio2You kasvo-, hius- ja vartaloöljyllä. Tämä monitoimiöljy sopii siis koko kropalle ja sisältää mm. argan-, jojoba-, manteli-, tyrni- ja oliiviöljyä. Aika ihanan kuuloinen öljycocktail! Öljy on myös vegaaninen, mistä annan plussan.


Boksista löytyi myös yksi mulle täysin vieras merkki, YON-KA Hydra N1 cream. Tämä tuote oli extra pitkäaikaistilaajille. Kiva päästä tutustumaan uuteen merkkiin ja ainakin voiteen kuvaus kuulostaa todella hyvältä. Se lupaa tehokasta ja pitkäkestoista kosteutusta ja pehmeyttä iholle. Sopii ilmeisesti hyvin myös meikin alle. Voide on tarkoitettu kuivalle tai herkälle iholle, eli aika täydellinen kylmeneviin keleihin.


Edellisten lisäksi boksissa oli mukana myös iso kasa näytteitä. Tuoksunäyte, hammastahnaa, mustapääliuska, proteiinipatukka ja teepussi. Vähän ehkä random setti, mutta eipä mitään. Patukka on ainakin oikein tervetullut.

Syyskuun boksi oli mun mielestä erittäin onnostunut kokonaisuus. Tuotteet oli kiinnostavia ja mukavan erilaisia, tästä ja oikein hyvä mieli!

Mitä mieltä sinä olit syyskuun boksista?

Love, Mari

5 kommenttia:

  1. Mulla oli aika samat fiilikset tästä boksista, tää peittosi elokuun boksin ihan 6-0! Ripsari ei mulla toiminut, mutta muuten sisältö oli oikein mieluisa<3

    VastaaPoista
  2. Mulle boxi tuli meikkivoiteen sävyä lukuunottamatta identtisenä :)

    https://blingershimmer.blogspot.com/2019/09/bette-box-syyskuu.html

    VastaaPoista
  3. On tosi hyvä kuulla, että näihin paketteihin ollaan tyytyväisiä.

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
  4. Kannattaa kokeilla Ihana Sinä boxia! Mä oon ainakin ollut siihen tyytyväisempi mitä Betteen :)

    VastaaPoista
  5. En oo koskaan tilannut tota boksia, mutta ainakin tän kuukauden oma vaikutti hyvältä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...