keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Elokuun roskat

Heippa kaikille! Tänään olisi aika käydä läpi tuotteet, jotka päätyivät elokuun aikana roskakasaan joko tyhjentyneinä tai vanhentuneina. Saldo on tälläkin kertaa varsin pieni, vaikka viimeaikoina mun kosmetiikan käyttö on taas jonkin verran lisääntynyt. Talvea kohti kun mennään, mun iho tarvitsee enemmän hoitavia tuotteita kun kesällä. Elokuussa oltiin kuitenkin vielä varsin kesäisissä tunnelmissa ja sainkin ihan vaan pari tuotetta tyhjäksi asti.




Amika dry shampoo oli ihan ok, ei mikään erityinen, mutta ajoi asiansa kuivashampoona. Tämä oli mulla mukana kesän matkoilla ja pienen kokonsa puolesta oikein näppärä. En kuitenkaan koe tarvetta ostaa tätä uudestaan, tykkään enemmän batistesta.

Mizon joyful time essence mask rose oli oikein ihana, kuten kangasnaamiot aika usein ovat. Tämä tuntui iholla virkistävältä ja hoitavalta ja jätti ihon kauniin kuulaaksi.

BECCA hydra-mist puuteri ei kulunut ihan loppuun asti, mutta tämän viilentävä teho on jo haihtunut ja puuterilla alkaa muutenkin olla ikää, joten tämä sai siirtyä syrjään uuden tieltä. Tykkäsin kovasti ja uusi onkin jo odottelemassa korkkaamista, kun sen Boxycharmin mukana sain elokuussa.

ColourPop super shock poskipuna ja luomivärit ovat päässeet kuivahtamaan niin paljon, että niitä on jo tosi vaikea käyttää. Nämä siis poistuvat mun kokoelmasta pitkään ja hyvin palvelleina. Tykkään tosi paljon super shock koostumuksesta, nämä ovat oikein mieluisia.


Schwarzkopf Gliss hoitosuihke oli mulla oikea ikuisuusprojekti, tää oli käytössä varmaan vuoden ainakin. Super riittoisaa tavaraa ja ihan ok tuote muutenkin. Mulla on tätä vielä toinen pullo odottelemassa, mutta taidan pitää pienen tauon ja käyttää välillä jotain muuta.

Oregon moisturising wash puhdistusvaahdon ostin, koska sitä suositeltiin erityisesti prosiaasi iholle. En kuitenkaan huomannut tämän tekevän mitään kummaa, ihan perus puhdistusvaahto. Tämä oli tuoksuton ja huomasinkin, että en tykännyt käyttää tuoksutonta putsaria vaan kaipaan suihkussa jotain ihanaa nuuhkittavaa.

Bath and body works suihkugeeli olikin sitten juuri sitä, mitä suihkuun kaipaan. Aivan ihana makea tuoksu, joka teki suihkuhetkistä ihanaa hemmottelua. Tykkäsin kovasti ja ostaisin uudestaankin jos näitä saisi jotenkin kätevästi Suomeen.

Tykkäätkö sinä tuoksullisista vai tuoksuttomista suihkutuotteista?

Love, Mari

8 kommenttia:

  1. Ehdottomasti tuoksullisista, tuoksuttomat tuntuvat tylsiltä :D

    VastaaPoista
  2. Tuoksullisia pitää olla :)

    Kuinka nopeasti sulla on Colourpopin super shockit menneet kuiviksi? Mulla meni yksi luomiväri ja poskipuna alle puolessa vuodessa vaikka suljen kannen tiukasti. Toisaalta samassa tilauksessa tulleet muut ovat vielä oikein hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kyllä kestää ne tosi kauan, nää mitkä nyt heitin pois oli ostettu keväällä 2015 :). Kuivahtaneita voi muuten vielä pelastaa tipauttamalla niihin tipan kasvoöljyä tai vaikka fix+ suihketta.

      Poista
  3. Tuoksullisissa pitää olla mieto tuoksu, eikä mulle oo mikään vaikeus käyttää tuoksuttomiakin tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuja on niin monenlaisia, onneksi on myös tuotteita mistä valita itselle sopiva :).

      Poista
  4. Olisipa ihana saada tuota pumpkin lattea nyt syksyn suihkuhetkiin! :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään molemmista. Tosin yhdessä vaiheessa oli täysin hajusteettomat käytössä. Nyt Urtekramia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...