sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Charlotte Tilbury Pillow Talk

Charlotte Tilbury:n Pillow Talk -kokoelma on pyörinyt mun mielessä siitä asti, kun ennen joulua näin sen ensimmäistä kertaa. Kokoelma myytiin tottakai loppuun hyvin nopeasti, enkä ehtinyt omaani napata, mutta tiesin, että haluan ehdottomasti nämä vielä omakseni. Kevään mittaan päädyin lopulta ostamaan kokoelman tuotteet itselleni yksitellen ja tänään pääsen vihdoin esittelemään ne myös teille.

Charlotte Tilbury Pillow Talk

Pillow Talk huulipuna on se, mistä kaikki alkoi. Tämä on jo oikeastaan kulttimaineessa ja todella monien suosikki, niin myös minun. Aivan täydellinen nude huulipuna niin sävyltään kuin koostumukseltaankin. Puna on mattapintainen, mutta se levittyy huulille vaivattomasti ja tasaisesti. Huulipuna myös pysyy pitkään paikoillaan, eli sitä ei tarvitse lisäillä niin usein kuin monia muita punia.

Charlotte Tilbury Pillow Talk

Huulipunan kaveriksi tarvitsin tietysti myös samassa sävyssä huultenrajauskynän. Nämä kaksi toimivatkin yhdessä täydellisesti ja rajauksella saa vielä entisestäänkin pidennettyä punan kestoa. Tämä sopii oikein hyvin myös muiden nudepunien alle, joten käyttökertoja on tälle jo kertynyt.

Charlotte Tilbury Pillow Talk

Sarjaan kuuluu myös neljän luomivärin paletti, jolla saa aikaan upean luonnollisen silmämeikin. Tämä on riittävän neutraali, että se sopii käytettäväksi tilanteessa kuin tilanteessa ja paletin sävyt sopivat täydellisesti yhteen huulimeikin kanssa. Koostumukseltaan nämä ovat todella helppoja työstää, mutta eivät mitenkään maailman pigmenttisimpiä. Mä olen kuitenkin ollut erittäin tyytyväinen palettiin, sillä sävyjä saa helposti kerrostettua sellaiseksi kuin haluaa.

Charlotte Tilbury Pillow Talk

Kokoelman viimeinen tuote on Pillow Talk sävyinen Cheek to Chic -poskipuna. Poskipunassa on keskellä vaaleampi, hieman shimmerinen sävy, jota ympyröi tummempi mattainen sävy. Yhdistelmänä todella kaunis ja luonnollinen poskipuna, joka sopii oikeastaan lähes jokaiseen meikkiin. Mulla oli ennestään jo yksi näistä poskipunista ja tykkään näistä ihan todella paljon!

Onko Pillow Talk sulle tuttu? :)

Love, Mari

13 kommenttia:

  1. Mä olen usein miettinyt tota huulipunaa, mutta sitten oon päättänyt, ettei se taida kuitenkaan olla ihan mun sävyinen. Sen sijaan tuo luomiväripaletti on ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas tykkään tosta punasta ihan hulluna :D. Mutta luomiväripaletti on kanssa tosi kaunis, melko neutraali :)

      Poista
  2. Mulla ei taida olla ainuttakaan tuotetta ko.merkiltä..

    P.s. Blogissa on sulle haaste ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tykästynyt tähän merkkiin, kaikki tuotteet mitä oon kokeillut on olleet tosi hyviä :)

      Ja kiitos haasteesta, toteutan sen lähipäivinä :).

      Poista
  3. Ihania sävyjä. Nämä olisivat itselleni juuri passelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on niin täydelliset ihan jokapäiväiseen käyttöön :)

      Poista
  4. Voi miten kauniita tuotteita <3 Tuo poskipuna näyttää ihan erityisen ihanalta :)

    VastaaPoista
  5. Tuo huulipuna on mulle tuttu ja oon kuullut siitä vaan hyvää! Charlotte Tilburyn tuotteet on kyllä siitä ihania, että niissä panostetaan ihan kaikkeen!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta! Vaikka ovat arvokkaita, niin rahalle saa kyllä vastinetta :).

      Poista
  6. Onpa nämä kaikki kauniita! <3 Yks sukulainen on Tilburyllä töissä, pitäskin pyytää päästä hypistelemään sen pakkia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...