sunnuntai 19. elokuuta 2018

Pannuprojektin tilannekatsaus

Leppoisaa sunnuntaita ystävät! Vuoden 2018 pannuprojekti on ollut käynnissä tammikuusta lähtien, tänään olisi aika toiselle tilannekatsaukselle. Edellisen kerran mun edistystä seurailtiin huhtikuussa, joten aikaa on vierähtänyt tovi. Näiden tuotteiden kanssa on ollut vähän hiljaiseloa tämä kesäaika, koska superhelteillä ei juurikaan tehnyt mieli meikkailla. Jonkin verran olen kuitenkin pystynyt näitä käyttämään, joten toivottavasti edistystä on tapahtunut edes vähäsen :D. Seuraavan kerran näiden parissa ollaankin sitten loppuvuodesta kun projekti päättyy. Apua!

Käy kurkkaamassa edellinen tilannekatsaus täältä.



Essencen peitevoidetta en ole kauheasti muistanut käyttää, koska se on hukkunut projektikorin pohjalle. Muutamia kertoja tää on kuitenkin ollut käytössä ja vaikka tästä tuubista on vaikea seurata kulumaa, niin uskoisin tän olevan jo aika loppusuoralla. (peiteaine saatu pr näytteenä)

NARSin meikkivoidetta käytin keväällä ja alkukesästä tosi ahkeraan, sekoitin sitä lähes kaikkiin meikkivoiteisiin mitä käytin. Yksinään en sitä juurikaan käytä, sillä sen pysyvyys kasvoilla ei ole paras mahdollinen. Käytöstä huolimatta tämä tuntuu kestävän ikuisuuden. Nyt mulla näyttäisi olevan jäljellä noin pari senttiä tuotetta. Oon edelleen optimistinen tän suhteen.


Benefitin Dew the Hoola nestemäinen bronzeri alkaa olla myös loppusuoralla. Purkkiin kurkistaessa ei näe enää tuotetta, mutta pakkauksen reunoilla sitä on vielä jonkin verran. Tämänkin suhteen olo on luottavainen ja oon muistanut tätä käyttääkin ihan kiitettävästi.

Gerard Cosmeticsin huulipunaa en ole käyttänyt. Tää alkaa olla niin vanha, että mun ei tee mieli käyttää tätä, kuten jo viimeksi totesin. Sanoin jo viimeksi, että tämän on aika lähteä roskiin, mutta tässä se vaan vielä on. Nyt se lähtee ihan oikeasti :D.


Suurin edistys on tapahtunut Too Faced puuterissa, jota on jäljellä enää ihan vähäsen. JEE! Tämä on varmasti ensimmäinen tuote, jonka saan loppumaan kokonaan ja oon kyllä super innoissani siitä. Tämäkin puuteri on ollut mulla jo kolme vuotta ainakin, joten ikää alkaa olla.


Vähiten muutosta näkyy MACin Subtle breeze poskipunassa. Pinta on kyllä hieman litistynyt, mutta juurikaan muita käytön merkkejä tässä ei ole havaittavissa. Sävy ei mun mielestä ole kovin kesäinen, joten en ole tätä kevään jälkeen paljoa käytellyt, mutta syksyn tullen otan tän taas ahkeraan käyttöön.


Benefitin Hoola on tuote, jota olen käyttänyt ehdottomasti eniten. Tämä on ollut mukana varmaan 95% mun meikeistä ja olenkin saanut ihan hyvän kuopan pannun pohjalle, vaikka kuvista sitä on vaikea huomata. Pannu ei vielä näy, mutta olo on toiveikas ja luottavainen, että saan sen ainakin pilkistämään.


ColourPopin luomivärejä olen käyttänyt muutamia kertoja ja niihin on tullut kulumaa hieman lisää, mutta ei mitenkään huomattavia määriä. Näidenkin kanssa täytyy nyt taas tsempata syksyn tullen kun meikkaaminen lisääntyy.


Bite huulipunaa käytin paljon keväällä, tämä oli mun luottoarkipuna. Kesän aikana en ole käyttänyt tätä kuin pari kertaa, nyt täytyy ottaa tämäkin taas uudestaan tehokäyttöön. Kulumaa on tullut hitunen, mutta vielä on paljon työtä tehtävänä. 


Naked paletti oli keväällä ja alkukesästä mun luottokaveri arkimeikkiin ja tein tällä meikin aina töihin. Suurinta kulumaa on tullut sävyihin Virgin, Naked, Buck ja Half baked, joten toivon jonkun niistä kuluvan tässä syksyn aikana edes hitusen pannuun asti. Mä yritänkin keskittyä näihin sävyihin, joita olen jo käyttänyt eniten enkä välttämättä koske kauheasti paletin muihin sävyihin.


Paljon olen käyttänyt myös Inglotin luomivärinpohjustajaa, oikeastaan tämä on ainoa pohjustaja jota olen käyttänyt koko vuoden aikana (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Tätä kuluu kerralla harmittavan vähän, mutta ilokseni ollaan kuitenkin jo loppusuoralla, kun tuotetta on jäljellä enää purkin reunoilla.

Huomasitteko edistystä vai näyttikö kaikki samoilta kuin viimeksi? :)

Love, Mari

8 kommenttia:

  1. Varmasti mukava, kun purkit tyhjenee. Olen itsekin saanut kesän aikana purkkeja tyhjäksi. Vartalovoiteita yms. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aina tulee voittajafiilis kun saa jonkun purnukan kulumaan loppuun :D

      Poista
  2. Näitä on aina hauska seurailla - kesäaikaan itsekin tosin huomannut, että tullut meikin suhteen mentyä sieltä missä aita on matalin, mutta jospa tässä syksyn myötä innostuisi meikkaamaan taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös kovat odotukset syksylle, kesähelteillä tuli meikattua tosi vähän :D

      Poista
  3. Mun mielestä selkeästi edistymistä! Kun saa jo pientä kuoppaa aikaiseksi tai peräti pannua hieman pilkottamaan, se on ilon kiljaisun paikka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla että muutkin huomaa edistystä näissä :D. Vielä olisi edessä loppurutistus näiden suhteen :)

      Poista
  4. Tätä on kiva seurailla. Se on jännä kuinka meikkejä ja purkkeja kertyy nurkkiin vaikka en paljoa meikkejä käytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä kertyy yllättävänkin helposti, saatika sitten kun on tälläinen kosmetiikkahamstraaja :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...