sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Toukokuun Bette box

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! Olette päivänne ja hemmottelunne ansainneet, teette maailman tärkeintä, elämänmittaista työtä :). 

Blogin puolella päästään tänään kurkkaamaan toukokuun Bette boxiin, jonka sain käsiini perjantaina. Olin kuullut boksista hieman etukäteen, sillä muut saivat omat lootansa ennen minua ja tiesin vähän mitä odottaa. Kuten huhtikuun boksi, tämäkin on herättänyt aika paljon hämmennystä ja pian kerronkin teille miksi. Katsotaan kuitenkin ensin mitä mun boksista löytyi ja millainen oli kokonaisvaikutelma.


Toukokuun boksin teemana oli Ihana valo, joka sopii kyllä vuodenaikaan oikein hyvin. Boksista löytyy yhteensä viisi tuotetta ja lisäksi pieni ylimääräinen näyte. Tässä kohtaa päästään siihen hämmentävään juttuun, sillä joidenkin bokseista on paljastunut myös kuudes tuote, joka ei siis ollut pitkäaikaistilaajalahja. Harmittaahan tuo, että bokseissa on taas niin iso ero ja toiset saavat selvästi enemmän kuin toiset. Bette on selitellyt tuon ylimääräisen tuotteen olleen kaikille yli 30-vuotiaille pitkäaikaistilaajille, mutta tuote on löytynyt myös alle kolmekymppisten bokseista ja myös heidän, jotka eivät ole pitkäaikaistilaajia, joten en sitten tiedä. Katsotaan tuoko kesäkuu jotain extraa meille muille.


Mun boksista ensimmäisenä paljastui se isoin tuote, joka oli Four Reasonin kiiltosuihke hiuksille. Hiustuotteet ei yleensä kauheasti nappaa, koska en osaa enkä muista niitä käyttää. Ainoana poikkeuksena on sellaiset hiuksiin jätettävät hoitotuotteet, joiden kanssa ei tarvitse ihmetellä. Tämä kiiltosuihke vaikuttaa kuitenkin ihan mielenkiintoiselta ja tulen tätä testaamaan. Tuote lupaa antaa kevyen pidon ja kauniin kiillon ja helmiäisen hohteen. Näyttää varmasti kivalta auringonvalossa!


Seuraavaksi boksista löytyi se perinteisen pakollinen tuote Lumenelta. Tällä kertaa kyseessä oli Glow reveal peeling mask Lumenen Valo -sarjasta. Tämä on mulle uusi tuote ja kaikki naamiot on aina kiinnostavia, joten mielelläni otan tämän testiin jossain vaiheessa kunhan saan vähän vanhoja kulumaan ensin. Naamio lupaa kirkastaa ja kuoria kasvojen ihoa sekä piristää väsynyttä ja sameaa ihoa.


Boksista löytyi myös toinen täysikokoinen hiustuote, vähän liikaa mun makuuni. Tämä värispray on jotenkin jännä valinta, mutta ihan hauska. Suihkeella saa siis hieman uutta sävyä hiuksiin, joka lähtee pois yhdessä pesussa. Itse sain hopean sävyisen suihkeen, mutta näitä on ollut liikkeellä myös ainakin sinisenä. Jännä idea ja testaan kyllä, mutta tuskin päätyy kovin aktiiviseen käyttöön.


Tämä seuraava tuote aiheutti minussa vähän ihmetystä. Lasten ponnareita? No mikäpä siinä. Ei kai pompuloilla oikeasti ikärajaa ole ja itse olen kova muumi fani. Nämä kyseiset ponnarit sisältävät hyttysiä karkottavaa eteeristä öljyä, jännä nähdä onko sillä oikeasti jotain vaikutusta kun hyttyskausi alkaa. Näitä voi käyttää hiuslenkin sijaan myös esim. ranteessa tai laukussa.


Kaksi viimeistä tuotenäytettä onkin sitten uusintoja. Vähän kurjaa, että yhteen boksiin on laitettu kaksi samaa näytettä, jotka on tulleet jo viimeisen vuoden sisällä. Onko varastolle jäänyt vaan lojumaan ylimääräisiä ja ne on tungettu tähän täytteeksi? Ultrasun aurinkosuoja kasvoille tulee kyllä käyttöön, nyt sitä aurinkosuojaa juuri tarvitaan, mutta olisi ollut kiva kokeilla jotain uutta tuotetta tän sijaan.

Myös Kenzon World -tuoksunäyte on löytynyt boksista jo aikaisemmin, joten tämäkin lienee joku nurkissa pyörinyt ekstra. Ihan kiva tuoksu, mutta ei tuonut boksille mitään lisäarvoa mun silmissä.


Kaikenkaikkiaan mulle jäi vähän hämmentynyt fiilis tästä boksista. Mukana oli ihan kivoja tuotteita, kaksi täysikokoista hiustuotetta ja Lumenen naamio on myös kiva. Harmittaa nuo uusintanäytteet ja se, että jotkut ovat saaneet enemmän tuotteita kuin toiset.

Mitä te piditte toukokuun boksista ja mitä teidän laatikosta löytyi? :)

Love, Mari

19 kommenttia:

  1. Tää oli aika semmoinen plaah boxi tällä kertaa. Ultrasunin aurinkovoide on loistava, yksi omista lemppareista, kunpa olisi ollut hieman isompi pakkaus. :) Harmi, ett tuote oli ollut myös aiemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kieltämättä. Ultasunin olisin toivonut täysikokoisena, se olisi pelastanut paljon.

      Poista
  2. Itse en tällaisia paketteja tilaa, mutta täytyt sanoa, että olisin ollut nyt tulleeseen pakettiin tyytymätön. Ainostaan Lumenen naamio olisi päässyt käyttöön. Ne Muumi-hiusreksut, vaikka niissä kuin hyttysiä karkottavia aineita onkin, on aikuisille mielestäni pohjanoteeraus. Muutenkin erikoinen tuote...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä boksi on saanut osakseen paljon pettyneitä kommentteja, enkä kyllä yhtään ihmettele :/ Eipä tämä mitään suurta innostusta herättänyt.

      Poista
  3. Itselleni tuli tuo värisuihke samassa sävyssä kuin sinulle, mutta toinen hiustuote oli erilainen: https://blingershimmer.blogspot.fi/2018/05/bette-box-toukokuu-2018.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millähän perusteella noita hiustuotteitakin on jaettu bokseihin? Tuntuu ettei ainakaan kauneusprofiilia kauheasti katsota.

      Poista
  4. Mä en vaan pääse yli siitä ärsytyksestä, mikä mulla on ton Vichyjutun takia. Mä pystyn kyllä elämään ilman tota voidetta, mutta en hyväksy sitä, että tilaajille valehdellaan siitä kenelle tuo on lähetetty. Kun ei toi todellakaan ollut mikään yli 30-vuotiaiden pitkäaikaistillaajien tuote, vaikka niin väitetään. Ja millähän tavalla he sitten karkottaa ensi kuussa sen extratuotteen kaikille niille, jotka nyt ei saaneet? Nojoo ihan sama, mua vaan ärsyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en yhtään ihmettele, ihan älytön selitys ja tottakai tollasesta valheesta jää kiinni niin miksi edes yrittää?? en ymmärrä.

      Poista
  5. Itsellä tuli boksista niin negatiivisen sävyinen postaus, että itseäkin hirvitti. :D Mutta ei voi sanoa positiivisia asioita, jos ei sellaisia boksin tuotteissa ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, eipä sitä väkisin voi keksiä positiivista sanottavaa jos ei yhtään kolahtanut. Mua kanssa harmittaa tämä uusi linja, että bokseissa on niin paljon hajontaa, eriarvoisuutta ja variaatioita.

      Poista
  6. No höh. Jäi alku pois tuosta. Kirjoitin, että itsellä jäi niin ärsytys fiilikset boksista, että kolmen vuoden matka Livbox/Betteboksin kanssa päättyi tähän. Todella outoa, että näin paljon hajontaa taas tämän kuun boksissa ja sama homma viime kuun boksin kanssa. Harm, että asiakkaita ei kuunnella ja jätetään myös vastaamatta viesteihin mitä Betteboksille on laitettu. :(

    VastaaPoista
  7. Minuakin tuotteet hieman hämmensi, mutta tuon Lumenen ja yli kolmekymppisille suunnatun Vichyn tuotteen vuoksi kokonaiskuva oli positiivinen. Itse sain sinisen hiussprayn, joka jäää kyllä valitettavasti käyttämättä :/ Pinkki tai muu punainen olisi ollut kiva!

    Sain myös hämmentävästi hampaiden valkaisukynän, en ole sitä muiden boxeissa nähnyt!

    http://www.lily.fi/blogit/minnean-muruja/bette-box-toukokuu-2018

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Vichyn voide on hämmentävä juttu, kun sitä on saaneet myös alle kolmekymppiset. No, ensi kuuta odotellessa. Hampaiden valkaisukynän oon nähnyt parissa boksissa, se oli kanssa joku variaatio :D

      Poista
  8. Tuosta boksistahan saisi oivan lahjan tuolle kauniimmalle puoliskolle ensi synttäreille.

    VastaaPoista
  9. Mulla oli täsmälleen sama sisältö ja nimenomaan hämmentynyt olo jäi mullekin. Harmillisesti kumpikin täysikokoinen tuote jää tällä kertaa multa käyttämättä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi tylsä, jos kumpikaan ei yhtään osunut :/ Mäkään en hiustuotteista kauheasti välitä, mutta tulee sentään kokeiluun nuo.

      Poista
  10. Lumenen naamio vaikuttaa tosi hyvälle - itse en tilaa koska jotkut tuotteet jäisi käyttämättä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...