sunnuntai 22. lokakuuta 2017

I love me -messuhaalinta

I love me -messut pyörähti käyntiin perjantaina ja messuhumusta ollaan saatu nauttia koko viikonloppu. Messut on auki vielä tänään sunnuntaina klo 18 asti, joten käykää ihmeessä pyörähtämässä jos siihen on mahdollisuus. I love me -messut on mulle aina syksyn kohokohta, näitä messuja odotan kuukausikaupalla. Tänään ajattelin esitellä teille mitä mulle tarttui mukaan messuilta! Olin tosiaan eilisen päivän pyörimässä messuilla ja kaikesta ruuhkasta ja jonoista huolimatta mun matkaani tarttui iso kasa kaikkea jännää. Itse messuilta mulla ei ole kuin pari hassua kuvaa, koska siellä oli vaan ihan jäätävä ruuhka ja ryysis, pisteitä oli tosi vaikea kuvata. Mun snäppiä (marielina1989) seuraavat ovat kuitenkin saaneet vähän maistiaisia messutunnelmista. Uskallan väittää, että tänään on rauhallisin messupäivä, koska Jeffree Star ei pidä tänään enää meet&greet tapahtumaa. Jos olet yrittänyt vältellä Jeffree -ruuhkaa ja kaaosta, voisi tänään olla hyvä mahdollisuus messuilla!


Mä raahasin messuilta kasseja taas selkä vääränä ja tänään onkin hartiat ihan törkeen kipeät :D. Ei voi mitään, kaikkea ihanaa oli tarjolla hyvään hintaan, niin olihan se pakko hamstrata. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy mun koko messusaalis, mukana on sekä itse ostettuja juttuja, että jokunen tuote, jonka sain testiin näytteilleasettajilta. 


Aloitetaan kasan purkaminen vaikka näistä Jeffree Star -tuotteista. Jeffree villitsi koko messuhallin ja aiheutti suurta tungosta ja ruuhkautumista, mikä taatusti ärsytti monia. Ihan yhtä monet oli kuitenkin tosi fiiliksissä Jeffreen vierailusta ja siitä, että tuotteita pääsi vihdoin kokeilemaan ihan livenä. Mä olisin järjestänyt tän jotenkin toisin, messupiste oli jatkuvasti super ruuhkainen ja koska sen sijainti oli niin keskeinen, se ruuhkautti myös ympärillä olevat pisteet. Mä olin jo luopunut toivosta, en tosiaan aikonut jonottaa kahta tuntia päästäkseni ensin kokeilemaan ja sitten uudestaan jonoon, että pääsen ostamaan. Loppupäivästä kun meet&greet oli ohi, alkoi pisteellä hieman rauhoittua ja jono kassalle näytti siedettävältä ja minä liityin jonon jatkoksi. Olin päättänyt hankkia uuden vasta julkaistun Star family -kokoelman, joka mun iloksi ei ollut loppuunmyyty. Jonotin ehkä 10 minuuttia kassoille, mikä oli ihan siedettävä aika. Nämä tulen esittelemään teille paremmin, joten en nyt mene tuotteisiin sen tarkemmin.


Messuilta löytyi jälleen myös MUFE:n piste, josta mun mukaani lähti pitkään haaveilema peiteaine, sekä bronzer ja highlighter. Noissa oli aivan ihana pehmeä ja pigmenttinen koostumus ja sävyt on super kauniita! En malta odottaa, että pääsen testailemaan näitä :). 


QHair pisteeltä bongasin vasta syyskuussa Suomeen lanseeratun O'right hiustenhoitobrändin. Mä en valitettavasti tuonne lanseeraukseen päässyt, joten kävin messupisteellä tutustumassa tuotteisiin ja ilokseni sain testiin nämä kolme tuotetta. Mä tulen näistä tekemään ihan oman postauksensa, jossa kerron enemmän brändistä ja näistä tuotteista, joten ei nyt paneuduta näihin sen enempää.


Olin jo etukäteen päättänyt mennä Boho:n ja Beauty Gardenin pisteelle, hakemaan etenkin tuota kurpitsanaamiota, jota oon halunnut testata jo pitkän aikaa! Mun silmät osui myös We love deodorant purkkeihin ja nappasin ostoskasaani mintun tuoksuisen luonnonkosmetiikkadödön. Loput kuvan tuotteista sain testattavaksi ja oon ihan super innoissani näistä kaikista!! :)


AVON julkaisi ihan tuoreimmassa kampanjassaan uudet mark. nestemäiset huulipunat, jotka oli messuilla myynnissä. Pääsin näitä swatchailemaan ja päätin napata yhden kumpaakin koostumusta kokeiltavaksi. Kassalla sain ilokseni lahjaksi vielä yhden sävyn, tuon kauniin punaisen! Näiden testaamista odotan innolla, saa nähdä miten toimivat!


Instant Effects -tuotteet julkaistiin myös Suomeen syyskuussa, ellen ihan väärin muista. Tämäkin lanseeraustilaisuus multa meni töiden vuoksi ohi, mutta tuotteet jäi kiinnostamaan sen verran, että kävin niihin tutustumassa LuxMe -pisteellä. Sain testattavaksi sarjan Instant lip plumper -tuotteen, jota lähden testaamaan innolla. Tämän lisäksi sain myös parin hauskan näköisiä silmänalusnaamioita.


Signe Seebid ja Bona Valere olivat jälleen mukana messuilla ja odotin heidän pisteellään käymistä suurella innolla. Olin kuullut, että myyntiin oli tullut uusia tuoksukynttilöitä, joita oli pakko päästä nuuhkimaan! Ostinkin itselleni yhden kynttilän, uuden kristallideodorantin vanhan loppuneen tilalle ja sain testattavaksi Kasvoöljyn kuivalle iholle. Mitäs sanotte, haluatteko kuulla näistä lisää omassa postauksessa?


Törmättiin sattumalta myös Silk oil of Morocco -pisteelle ja huomasin hyvässä tarjouksessa mun vanhan suosikki kuituripsarin. Se oli pakko napata mukaan, koska muistan tykänneeni siitä tosi paljon! Nurme löytyi Nordic Health System -pisteeltä ja kaikki tuotteet oli tarjouksessa -40%!! Huima alennus siis. Pisteeltä löytyi Nurmen lisäksi mm. Lavera, Optiat, Egyptian Magic voide yms. Nurmen tuotteet ihastutti eniten ja ostin kokeiluun tämän facial cleansing bar putsarin.


Oltiin jo lähdössä messuilta pois, kun satuin huomaamaan BYSin pisteellä theBalmin tuotteita! Onneksi ne ei menneet multa kokonaan ohi :D. Tarjolla oli paljon paletteja ja huulituotteita ja mun matkaani lähtikin Highlite' n Con tour -paletti. Pisteellä oli sen verran ruuhkaa, etten ehtinyt jäädä tungeksimaan vaan nappasin paletin ja menin kassalle. Samalta pisteeltä löytyi myös mm. Milania ja niitä ihania suihkugeleejä mitä saatiin lokakuun Bette boxissa.


Lieracin pisteeltä ostin pari matkakokoista tuotetta kokeiluun, setä setin, joka sisältää myös kaksi matkakokoista tuotetta. Näistä löytyy seerumia, putsaria, voidetta.. En ole koskaan kokeillut Lieracin tuotteita, joten nyt kun siihen tarjoutui tilaisuus, päätin hankkia muutamat jutut testiin. Näistä kuulee aina niin paljon hyvää!


Lopuksi vielä kasa kangasnaamioita. Nämä Kocostar naamiot löytyi NBI:n pisteeltä, eli samalta, missä oli mm. Tangle Teezerit ja Beautyblenderit. Kangasnaamiot on mun heikkous ja oon halunnut kokeilla näitä hauskoja pala naamioita, joita oon nähnyt jo jonkin aikaa blogeissa ja somessa. 

Huh, selvittiin loppuun! Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti :D. Nyt pääsette te vuoroon, sillä haluun kuulla mistä tuotteista haluatte nähdä postauksia tulevaisuudessa. Kiinnostaako swatchit, testailut ja arvostelut jostain mun ostoksista? 

Mikä oli sun paras messulöytö? :)

Love, Mari

28 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia! Se Jeffree ruuhka oli tosiaan aikamoinen. Itse olin suurimman osan ajasta huomattavasti rauhallisemmalla Pro puolella. Mereneidin osastolla kävin kynsitarvikeostoksilla ja sen enempää en ehtinyt shoppailemaan. Ensi vuonna taidan kyllä ottaa yhden kokonaisen päivän ihan vaan kiertelyyn ja shoppailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa ihan intona näistä :D. Mulle jäi vähän epäselväksi olisiko sinne Pro puolelle päässyt, niin jäi käymättä. Tuolla saa kyllä aikaa kulumaan vaikka kuinka!

      Poista
  2. Kaikkea ihanaa ❤️ Mulla meni ihan maku kaikkeen jonottamiseen ja siksi monet merkit jäi kokeilematta ja ostamatta. Rajallisen budjetin kannalta varsin hyvä asia kuitenkin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, jonot oli kyllä aika hurjat moneen paikkaan ja mullakin jäi moni ostos väliin kun en jaksanut jonottaa. Jeffreen pisteeltä bongasin hyvän välin ja olin jonossa vaan 5 min.

      Poista
  3. Oijoi mitä kaikkea ihanaa sulle tarttui mukaan! Mun oli tosiaan tarkoitus suunnata messuille lauantaina, mutta lopulta messut jäi valitettavasti tänä vuonna multa väliin :/ Ihana kuitenkin lueskella teidän muiden fiiliksiä ja katsella ostossaaliita! :) Jeffree Star ei mua itseäni kiinnosta, joten mä olisin ehdottomasti kuulunut varmasti siihen joukkoon, jota se tungos tuolla pisteellä ja sen ympäristössä olis ärsyttänyt :D

    Innolla odottelen tarkempia postauksia sun ostoksista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, tosi harmi ettet päässyt messuille! :/ Ensi vuonna sit uus yritys. Se tungos oli kyllä aika ahdistavaa välillä kun ei päässyt liikkumaan, mutta kierreltiin se pahin aika sitten messujen takaosan pisteitä. :D

      Poista
  4. Kaikki tuotteet kiinnostavat, odotan innolla postauksia kaikista tuotteista😄

    VastaaPoista
  5. Jeffree Star -ryysis oli kyllä jotain aivan mieletöntä. En tajunnutkaan kuin suuri stara hän on täällä. Nuorisoa oli kuulemma ollut jonottamassa Messukeskuksen ovilla jo klo 5 perjantaiaamuna ;) Nähtiin blogikamun perjantaina heti ovien avauduttua valtava rynnistys ilmeisesti meet and greet -rannekejonoon;) Oltiin messuilla pe ja su.
    Komeat ostokset sulla<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan uskomatonta! Tiesin kyllä, että hän vetää väkeä, mutta en voinut kuvitella että noin paljoa :D.

      Poista
  6. Mikä saalis! Ei tota voi kun kadehtia ja ihailla. Käväsin lauantaina messuilla, mutta ryysiksen takia seuralaisella meni hermot ja jäi kiertely lyhyeen. Harmittaa kyllä mutta onneksi kerkesin ostaan kaiken mitä tarvitsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, en kyllä yhtään ihmettele että meni hermot ryysikseen! Onneksi sait kuitenkin kaiken haluamasi :)

      Poista
  7. Oi mikä saalis! Mä voin spoilata, tuo Avonin uusi huulipuna on huippu! ^_^ Kävin tosiaankin perjantaina sekä nyt sunnuntaina, tänään tuli vielä tehtyä ostostuhoja ja ostin loppumetreillä Hyntin peiteaineen ^_^ Löysin muuten myös todella kauniin kukkamekon Vilan osastolta, ja ostin kasviproteiinijauhettakin :D Tänään ostokset oli siis selvästi moniulotteisemmat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, ihan mahtavaa, pakko päästä pian kokeilemaan niitä itsekin! :) Mulla jäi ne vaatepuolet kokonaan katsomatta, ei vaan millään riittänyt aika yhdessä päivässä. :/

      Poista
  8. Uuh, onpas paljon kaikkea kivaa! Osa jutuista löytyi omastakin ostoskorista, jonka esittelen huomenna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä menin ehkä vähän pöhköksi messuilla :DD Täytyykin käydä kurkkaamassa sun ostokset heti!

      Poista
  9. Tosi kivoja juttuja oot hankkinut! Noi Jeffreen tuotteet on mulle täysin tuntemattomia, joten toki mielenkiinnolla odottelen niistä sun postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä on tulossa postaus vielä tämän viikon aikana :)

      Poista
  10. Mulla meinasi lauantaina tulla itku, kun en muistanut sitä hiivatin m&g-juttua. Mahtavaa saada Suomeen tuollaisia tyyppejä, mutta siis miten huonosti voi jotain järkätä? Mun messusaalis oli ihan olematon, meni tunteisiin ne -20% jutut. Huoh, miksi maksaa 16€ lipusta päästäkseen ostamaan -20% tuotteita............. mun paras ostos oli suolakivilamppu! Blogissa lisää mietteitä:

    http://pisteitaruudulla.blogspot.fi/2017/10/i-love-me-2017.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itseasiassa katsoin sun videon jo silloin heti kun sen julkaisit! :) Uskon, että ahdisti toi ryysis! Mä löysin ihan hyviä tarjouksia, mm. NHS:llä oli kaikki -40%. Mutta joo, paljon oli noita -10% ja -20% tarjouksia. :/

      Poista
  11. Aivan ihania löytöjä.❤️ Itse kanssa useina vuosina messuille suunnattu, mutta tänä vuonna en sairastumisen vuoksi päässyt ja harmittaa kyllä edelleen.��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! :( Messut on aina mun vuoden kohokohtia :D Toivottavasti ensi vuonna pääset taas messuilemaan!

      Poista
  12. Oi hitto nuo Jeffreen setit on kyllä niin ihanat! Ne olisin voinu itekin kotiuttaa jos rahatilanne ois yhtään parempi ollut ja hermot ois jonottamista kestäneet. Ja nuo slice maskit on kyllä erittäin oivia!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä onnistuin valitsee hyvän hetken jonottaa, meni vaan 5 min kassalle :D Mut oli aika hurjaa menoa!

      Poista
  13. Ihanan näköistä! Harmittaa kun en itse päässyt paikalle. :S

    Taru
    stuffabout.fitfashion.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmi ettet päässyt :/ Toivottavasti ensi vuonna pääset taas!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...