tiistai 23. elokuuta 2016

Testissä Missha M Magic cushion

Eilisessä postauksessa esittelin teille pari uutta meikkituotetta Misshalta, jotka sain testiin Bearel verkkokaupasta. Tänään ajattelin sitten esitellä teille nuo kaksi tehopakkausta ihan tositoimissa eli miltä ne näyttää meikissä. Tää meikki oli ensimmäinen, missä käytin noita kahta ja olin kerrasta myyty! 

Aloitetaan vaikka siitä pohjustajasta. Missha lasting cushion primer tuntuu iholla ihanan kosteuttavalta ja se jättää hieman tahmean pohjan, johon meikkivoide ottaa hyvin kiinni. Pohjustajan levitin sormilla koko kasvoille ja se levittyikin helposti ja vaivattomasti ja imeytyi kiinni ihoon nopeasti (eli ei jäänyt pyörimään ihon pinnalle). 
M Magic cushion meikkivoiteen levitin beautyblenderillä, koska en raaskinut sotkea mukana tullutta vippaa :D. Meikkivoide levittyi tasaisesti ja yllätti mut peittävyydellään. Mun ei tarvinut kerrostaa tätä lainkaan, vaan se peitti kaiken punaisuuden yms kerralla. Kokeilin kuitenkin myös miten tää kerrostuu ja toimi hyvin myös kerrostettuna! Tällä saa siis työstettyä puolipeittävästä peittävän lopputuloksen. Tämä jättää kauniin heleän pinnan iholle, ei täysin mattaa, mutta ei myöskään niin kuultavaa kun monet muut tyynymeikkivoiteet. Sarjaan kuuluu myös kosteuttavampi ja kuultavampi versio tästä, jos sellaista kaipaa.
Pysyvyys oli ainakin tällä yhdistelmällä erinomainen. Toki puuteroisin kasvot vielä, kuten aina, mutta meikki pysyi kauniina yli 8h. Vasta illalla aloin huomata leuassa ja nenässä kulumista, muutoin meikki jaksoi pysyä paikoillaan ihan pesuun asti. En ole vielä testannut miten meikkivoide toimii ilman pohjustajaa tai jonkun toisen pohjustajan kanssa, joten siitä en osaa sanoa mitään, mutta yhdessä ne ovat oikea dreamteam.

Oletko jo kokeillut tyynymeikkivoiteita?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Missha lasting cushion primer*
Missha M magic cushion foundation, 23*
Urban Decay Naked skin concealer
RCMA No color powder
Too Faced Cocoa contour
Too Faced Beach bunny bronzer
Too Faced Love flush blush, How deep is your love?
MAC mineralize skinfinish, Soft & gentle

Too Faced Semi sweet chocolate bar
MAC technakohl liner, graphblack
blind black lash primer
douce punk volumizer mascara

benefit Browvo! conditioning primer
ColourPop brow pencil, Bangin' brunette

ColourPop lippie pencil, Rayezor
MAC lipstick, Velvet Teddy

*Tuotteet saatu blogin kautta

10 kommenttia:

  1. Onpa Misshan cushionissa mahtava peittävyys, ehdottomasti peittävin, mitä olen nähnyt! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se yllätti mut täysin! Kokeilin tän jälkeen sitä L'oréalin versiota josta oon tykännyt kanssa ja se ei näyttänyt peittävän enää yhtään xD.

      Poista
  2. Näyttää hyvältä. :) Mäkin haluaisin kokeilla noin peittävää cushionmeikkivoidetta. Ja tuo Velvet Teddy.... On se vaan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, hintaansa nähden tuo on täysi 10+! :) Velvet Teddy on mun uusin MAC tulokas ja samalla kaikkien aikojen suosikki, se on ihana <3

      Poista
  3. Se Cushionin vippa on muuten ihan jäätävän hyvä. Ostin vastaavan Kicksistä, kun vanha oli jo aika käytetty ja useamman pesun jälkeen lähtenyt jo repeilemään sivuista. Ei oo yhtä hyvä, mutta lähes. Täytyy ostaa Misshan nettikaupasta kyllä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, hyvä tietää! En oo vieläkään raaskinut sitä käyttää, mut ehkä ens kerralla täytyy kokeilla :D

      Poista
  4. Heippa!
    Ihanalta vaikuttaa tuo tyynymeikkivoide. Mietin itse sävyä, niin mitä sävyä itse käytät MAC-sarjan meikkivoiteissa? Siitä saisi itsekin suuntaa sopivasta sävystä. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihana :) Mun sävy vaihtelee jonkin verran tietty vuodenaikojen mukaan yms, mut esim. MAC nourishing meikkivoiteesta mulla on nyt käytössä NW25.

      Poista
  5. Näyttääpä hyvältä! ^^ Mä tykkäsin tosta Misshan tyynymeikkivoiteesta ihan hirveästi, ja sitten unohdin sen ja se kuivui... :'D Pitää tilata refilli. :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Haha, voi ei!! No onneksi toi on niin edullinen, että kehtaa tilata uudenkin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...