Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujoulumeikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkujoulumeikki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. marraskuuta 2018

Kauneusbloggaajien pikkujoulumeikkihaaste

Tervehdys kaikille! Tällä viikolla nähdään poikkeuksellisesti meikkipostaus jo maanantaina, sillä tänään on aika kauneusbloggaajien pikkujoulumeikkihaasteelle! Tässä vuoden mittaan ollaan muutamien kauneusbloggaajien kanssa tehty erilaisia meikkihaasteita, mm. kevät/kesähaaste, festarimeikkihaaste ja nyt sitten vuorossa pikkujoulumeikki. Mä oon aina innolla mukana näissä haasteissa, tämä kerta ei ollut poikkeus. Innolla odotan, että saan käydä kurkkaamassa millaisia pikkujoululookkeja toiset olivat tehneet :). Löydät kaikki haasteeseen osallistuneet blogit tämän postauksen lopusta, käy ihmeessä kurkkaamassa ne kaikki ja ota talteen parhaat vinkit omaan pikkujoulumeikkiisi.

pikkujoulumeikki

Mä tein tämän pikkujoulumeikin pariin kertaan, sillä ekasta meikistä ei tullutkaan niin "pikkujouluinen" kuin kuvittelin, se nähdään sitten myöhemmin meikki-keskiviikossa. Kun sitten toisella kertaa lähdin miettimään, että mitä siihen pikkujoulumeikkiin sitten oikein kuuluu, tuli heti mieleen punaiset huulet ja kultaa ja mustaa luomilla. No, mä olen sellaisia meikkejä tehnyt vuosi vuoden jälkeen, blogistakin löytyy monta jos en väärin muista. Tällä kertaa halusin vähän muuttaa ajatusta ja lookkia, joten päädyin mustan sijasta ruskeaan ja punaisten huulien sijasta nudeen :D.

pikkujoulumeikki

Pikkujoulumeikki saa mun mielestä olla hehkuva ja glitterinen, meikkipohja saa olla tavallista vahvempi, koska pimeässä meikkiä ei muutenkaan kunnolla erota. Kaikki meikissä käytetyt tuotteet löydät postauksen lopusta, mutta haluan tässä kohtaa mainita tuon upean kultaisen highlighterin, joka on Charlotte Tilburyn Bar of gold. Kuvissa ei oikein erota, mutta tupsuttelin myös dekolteelle kimallusta IsaDoran uusilla kimalletipoilla, sekä The Body Shopin kimallepuuterilla.

pikkujoulumeikki

Luomille halusin kultaista glitteriä, mutta vähän hillitymmin kuin aikaisempina vuosina. Päädyinkin käyttämään ColourPopin super shock luomiväriä sävyssä Thirsty girl, joka on super kaunis luomella! Samantapaisen efektin saat aikaan tummalla ruskealla luomivärillä ja irtoglitterillä. Tämä meikki olisi ehdottomasti kaivannut ne irtoripset, mutta ne jäi tällä kertaa laittamatta.

Huulille valitsin sen perinteisen punaisen sijasta nudea, Jeffree Starin uudesta joulukokoelmasta sävy Can't relate. Punainen olisi ollut aika hallitseva ja halusin pitää tällä kertaa silmämeikin pääosassa. Punainen sopisi kyllä ihan yhtä hyvin, jolloin lookki olisi vieläkin näyttävämpi ja todella jouluinen.

Viimeistelin kimalluslookin levittämällä myös kulmakarvoille glitteriä, siihen käytin IsaDoran glitter lineria kultaisena.

pikkujoulumeikki

Muista käydä kurkkaamassa myös muiden osallistujien pikkujoulumeikit, mä ainakin odotan näitä innolla! Mun omat pikkujoulut on vasta 15.12, joten ehdin hyvin napsia näiden naisten lookeista ideoita itsellenikin :).



Onko sulla pikkujoulut tiedossa? :)

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Too Faced HangoverX primer
ABH stick foundation, Beige
NARS Soft matte complete concealer, Custard
Laura Mercier secret brightening powder
MAC Next to nothing pressed powder
benefit Hoola bronzer
OFRA blush/bronzer, Format
Jane Iredale blush, flawless*
Charlotte Tilbury Bar of gold highlighter
theBalm Mary-Lou Manizer

Inglot eye makeup base
ColourPop super shock shadow, Thirsty girl
tarte tarteist pro palette
Linda Hallberg cosmetics flash crayon, Spahr flash
benefit Bad gal Bang! mascara

ColourPop brow colour, Bangin' brunette
Milani easybrow tinted fibre gel
benefit high brow
IsaDora glitter liner, 11 Gold sparkles*

Jeffree Star Cosmetics velour lip liner, Celebrity skin
Jeffree Star Cosmetics velour liquid lipstick, Can't relate

*Saatu pr näytteenä

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Meikki-keskiviikko; pikkujoulumeikki tutoriaali

Moikka! Viikko on taas puolessa välissä ja se tarkoittaa tietenkin meikki-keskiviikkoa. Tällä viikolla jatketaan pikkujoulumeikkien parissa, mutta nyt mulla on teille pieni kuvatutoriaali mukana. Mä olen näitä tutoriaaleja lupaillut jo pitkän aikaa, mutta toteutus on ollut hieman haasteellista, joten se on aina venynyt. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ainakin yrittää kuvata teille vaihe vaiheelta miten tämän meikin tein. Toivottavasti tykkäätte vähän erilaisesta meikkipostauksesta välillä. Tällä kertaa käydään läpi vain silmämeikin teko, mutta jos teitä kiinnostaa myös pohjameikki tutoriaali niin voin toki sellaisenkin tehdä.


1. Pohjusta luomet hyvin ja kiinnitä pohjustus puuterilla tai vaalealla mattaluomivärillä. Aloita meikki häivyttelemällä vaaleaa mattaruskeaa luomiväriä luomivakoon ja ulkonurkkaan, tuo sävyä hieman myös sisänurkkaa kohti.

2. Ota häivytyssiveltimeen hieman tummempaa lämpimänruskeaa mattasävyä ja toista sama vaihe kuin edellä, mutta keskitä sävyä hieman tarkemmin luomivakoon ja ulkonurkkaan. 

3. Lisää liikkuvalle luomelle glitterliimaa ja painele päälle kultaista irtoglitteriä tai vastaavaa. Itse käytin glitterpalettia, yhtä hyvin tähän sopii myös nestemäinen glitter. 

4. Ota pienempään häivytyssiveltimeen taas astetta tummempaa mattaruskeaa ja häivyttele kevyesti glitterin ja luomivärien rajaa, pidä sävy tummimpana ulkonurkassa ja häivyttele sisänurkkaa kohti.

5. Lisää silmien ulkonurkkaan mattamustaa luomiväriä pienellä häivytyssiveltimellä tai kynäsiveltimellä. Painele mustaa sävyä myös hieman glitterin päälle, jotta raja hieman häivyttyisi. Toista tätä vaihetta kunnes olet tyytyväinen meikin tummuuteen. Häivyttele vielä kaikki rajat ensimmäisellä vaalealla ruskealla luomivärillä.

6. Lisää alavesirajalle mustaa kajaalia ja alaluomelle samat mattasävyt kuin yläluomellekin. Musta aivan alaripisien tyveen ulkonurkkaan, ruskeaa koko alaluomelle ja vaalealla ruskealla kaikkien sävyjen häivytys. 

(7. Lisää halutessasi ylärajaukset ja siipi, itse jätin tekemättä, koska luomeni ovat melko raskaat, rajaus olisi peittänyt koko silmämeikin).

8. Lisää ripsiväriä ylä- ja alaripsiin. Lisää halutessasi irtoripset. Nyt silmämeikki on valmis :). Pyyhi silmien alta kaikki varisseet glitterit ja viimeistele meikkipohja, kulmakarvat ja huulet. 


Haluatteko nähdä jatkossa lisää kuvatutoriaaleja?

Love, Mari

perjantai 8. joulukuuta 2017

IsaDora liquid lip chrome

Sain jokin aika sitten testiin IsaDoran uusia metallisia nestemäisiä huulipunia. Nämä liquid lip chrome -huulipunat ovat osa uutta Holiday Divine -kokoelmaa, joka julkaistiin marraskuussa. Näiden metallisten huulipunien lisäksi kokoelmaan kuuluu mm. luomiväripaletti kausisävyssä, glitter linereita, kynsilakkoja kausisävyissä ja face glow highlighting wheel. Toisin sanoen aika pitkälti kaikki, mitä tarvitset täydelliseen hehkuvaan pikkujoulumeikkiin, jouluksi tai uudeksi vuodeksi. 


Liquid lip chrome -huulipunat julkaistiin nyt neljässä kausisävyssä. Minä toivon, että näitä tulee lisää sävyjä pysyvään valikoimaan, sen verran kivoja nämä on olleet! Nimensä mukaan nämä ovat hyvin metallisia ja hohtavia nestemäisiä huulipunia ja pakko sanoa, että näiden pigmentti yllätti mut totaalisesti ensimmäisellä kokeilulla! Nämä ovat ihan super peittäviä jo yhdellä kerroksella, tuntuvat huulilla miellyttävän kermaisilta ja ovat taatusti juhlameikin kirkkain timantti. Nämä eivät kuivu huulilla vaan pysyvät kermaisina ja kosteina, joten pysyvyys ei myöskään ole sama kuin perinteisissä nestemäisissä mattahuulipunissa. Näitä on kuitenkin helppo lisäillä illan mittaan ja nämä pysyvät huulilla kauniina melko pitkään, syömistä eivät kuitenkaan kestä.


Pakkaukset on hyvin simppelit, kirkkaat tuubit mustalla korkilla, jossa tietysti IsaDoran logo, tuotteen nimi ja sävyn nimi. Kivaa näissä on se, että sävyn näkee heti tuubin läpi, ei tarvitse avata pakkausta löytääkseen haluamansa sävyn. Tuotetta levitetään huulille melko perinteisellä applikaattorilla, siinä ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta ajaa asiansa hyvin. Tuo applikaattori on muodoltaan aika kapea ja kärjestä terävämpi, joten sillä saa hyvin tehtyä tarkkaakin rajaa, esim. amorinkaarella.


Kuten tuli jo mainittua, sävyjä julkaistiin neljä erilaista ja nämä ovat kaikki kausisävyjä, joten jos kiinnostut näistä niin kipaise ihmeessä äkkiä lähimpään markettiin, jossa IsaDoraa myydään! Hintaa näillä on 13,90€/kpl, joka ei mun mielestä ole mikään mahdoton hinta, ainakaan meillä Suomessa (täällä kun markettimeikit maksaa muutenkin tosi paljon). Mun suosikkeja on ehdottomasti Pink Diamond ja Ruby Red, joka on muuten niin täydellinen kirkkaanpunainen metallinen huulipuna, ihan ehdoton sävy joulukauteen!


Mikä sävyistä on sun suosikki?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteinä

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Meikki-keskiviikko; pikkujoulumeikki vol 3

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille ja sata kertaa onnea 100 vuotiaalle Suomelle! Tänään saadaan nauttia vapaapäivästä keskellä viikkoa, katsella linnanjuhlia telkkarista, rentoutua kynttilänvalossa ja nauttia läheisten seurasta. Meikki-keskiviikossa nähdään jälleen pikkujoulumeikki ja tämä kyseinen meikki sai inspiraationsa Kathleen Lightsin tutoriaalista vähän aikaa sitten. Tuo meikki oli mun mielestä niin upea ja mulla sattui olemaan kaikki samat tuotteet, joita Kathleen käytti niin pakkohan sitä oli itse kokeilla myös! Suosittelen katsomaan Youtubesta tuon alkuperäisen tutoriaalin, koska tämä ei millään tapaa tee oikeutta sille :).

 Photo bomb by Pipsa the peura.


Silmämeikki on toteutettu Morphen uudella Dare to create paletilla, jonka esittelin täällä blogissa vähän aikaa sitten. Käytin paletista violetteja ja punertavia sävyjä luomivaossa ja alaluomella. Meikin tähti on kuitenkin ColourPopin Supernova shadow sävyssä Moon lit, joka löytyy liikkuvalta luomelta. Tuo upeus toi tähän meikkiin niin paljon ulottuvuutta ja säihkettä, se ei kuvissa oikein edes erotu niin upeana mitä se luonnossa oli. 


Kasvomeikistä halusin tasaisen, peittävän ja melko mattaisen tähän lookkiin. Käytin Urban Decayn All Nighter meikkivoidetta, joka on yksi mun peittävimmistä meikkivoiteista, joka kuitenkin näyttää kauniilta iholla. Tuo myös pysyy todella hyvin koko päivän, joten suosittelen lämmöllä jos kaipaat tosi peittävää meikkivoidetta. Kävipä muuten niinkin hassusti, että unohdin meikata kulmakarvat. Jos siis ihmettelette miksi nää kuvat näyttää hassuilta, se on varmasti ainakin osasyy. En ymmärrä miten voin unohtaa kulmat, mutta näköjään niinkin voi käydä :D. 


Kathleenilla oli videolla huomattavasti nudempi huulipuna, mutta mä päädyin tähän ColourPopin viime jouluiseen ultra matte sävyyn Perky, se sopi mun mielestä tosi kivasti tuohon silmämeikkiin vaikka olisi se nudekin sopinut erittäin hyvin! Irtoripset tämä lookki olisi myös kaivannut, mutta tällä kertaa menin omilla tyngillä, koska halusin testata uutta ripsiväriä (joka ei muuten tehnyt juuri mitään!)

Miten teillä vietetään itsenäisyyspäivää?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Smashbox photo finish foundation primer
Urban Decay All Nighter waterproof longwear liquid foundation, 3.5
Urban Decay Naked Skin weightless complete coverage concealer, light neutral
RCMA no color powder
Lumene nordic nude air-light compact powder, 2*
Marc Jacobs O!Mega bronze, 104 Tan-tastic!
Make Up For Ever Pro bronze fusion, 30M
tarte Amazonian clay 12-hour blush, genius
BECCA shimmering skin perfector, Opal

Ingot eye makeup base
Morphe Dare to create eyeshadow palette; bare, create, vivid, snatched, forever
ColourPop Supernova shadow, Moon lit
AVON mark intense kohl longwear eyeliner, deep violet*
Ardency inn modster smooth ride supercharged eyeliner, grey
blinc mascara amplified, black
Maybelline the falsies push up angel mascara

ColourPop ultra matte lip, Perky


*Saatu pr näytteenä


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Meikki-keskiviikko; Pikkujoulumeikki vol 2

Heippa! Tänään meikki-keskiviikossa nähdään toinen pikkujoulumeikki-kokeilu. Tämä on mun mielestä hieman klassisempi pikkujoulumeikki punaisine huulineen ja hopeaa luomilla. Pistin vielä irtoripset kruunaamaan koko lookin ja kyllä ne vaan ilmettä muuttaa kovasti! Meikki sai inspiraationsa LH cosmeticsin flash crayon kynästä sävyssä Zhao flash, joka on upea metallinen hopea. Se toi mun mieleeni mun ikisuosikin ColourPop super shock luomivärin sävyssä Koosh, jonka kaivoin sille kaveriksi tähän meikkiin. 


Meikkipohja on tehty Fenty beauty -tuotteilla, kasvoilta löytyy Fentyn primeri, meikkivoide ja varjostuspuikko. Mun mielestä mun iho näyttää näissä kuvissa tosi kuivalta ja mattaiselta, joten alkaa olla siinä ja siinä voinko käyttää tuota meikkivoidetta enää talvella. Olen aikaisemminkin sanonut, että se sopii varmasti erittäin hyvin öljyiselle iholle, mutta kuivalla iholla se on aika tuhtia. Toistaiseksi vielä toimii, täytyy kokeilla sekoittaa siihen vaikka jotain kasvoöljyä. 



Silmämeikki on hyvin simppeli, mutta kuitenkin aika näyttävä. Halutessaan tätä voisi tummentaa ulkonurkasta oikein kunnolla, jolloin lopputulos olisi tosi smokey. Käytin Kat Von D:n Shade + Light luomiväripaletin neutraaleja sävyjä luomivakoon ja häivyttelyyn. Koko luomelle levitin ensin sitä LH cosmetics kynää, jonka reunoja hieman häivyttelin sormella. Päälle painelin ColourPopin Koosh luomiväriä ja mun mielestä ne toimi yhdessä erittäin hyvin! Käytin tuota kynää myös alavesirajalla ja aivan silmän sisänurkkaa korostin hopealla glitterlinerilla. Lisäsin ohuen nestemäisen rajauksen ja päälle irtoripset.

Huulipunaksi halusin klassisen punaisen, se sopii mun mielestä pikkujoulukauteen ja tähän hopeaan meikkiin tosi hyvin. Käytin Lumenen punaista huultenrajauskynää ja päälle levitin AVONin uutta nestemäistä mattahuulipunaa sävyssä Irresistible. Tuo huulipuna on tosi kiva, se pysyy hyvin, ei kuivata huulia ja tuntuu todella miellyttävältä.



Millaiset on sun pikkujouluhuulet? :)

Love, Mari

Meikissä käytetyt tuotteet:

Fenty Beauty Pro Filt'r primer
Fenty Beauty Pro Filt'r foundation, 190
Fenty Beauty Match stix, Amber
tarte Shape tape concealer, light neutral
Laura Mercier secret brightening powder
NARS beach powder
Marc Jacobs O!Mega bronze, 102 Tantric
IsaDora blush & glow draping wheel*

Kat Von D Shade + Light eye palette
LH cosmetics flash crayon, Zhao flash
ColourPop super shock shadow, Koosh
Kat Von D tattoo liner, Trooper
TonyMoly Tear glitter eyeliner, Delight
benefit Roller lash mascara

Lumene Nordic seduction long-lasting lipliner, 5*
AVON mark liquid lip lacquer matte, Irresistible

Anastasia Beverly Hills brow definer, Soft brown
Lumene eyebrow shaping wax, blond 3

*Saatu pr näytteenä

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Meikki-keskiviikko; pikkujoulumeikki vol 1

Moi kaikille! Tänään meikki-keskiviikossa nähdään tämän vuoden ensimmäinen pikkujoulumeikki. Näitä on tulossa useampia ja lupaan yrittää saada aikaan ainakin yhden kuvatutoriaalin tänä vuonna! :) Ongelmana on vaan se, että mulla ei tällä hetkellä ole hyvää ohjelmaa kuvakollaasien tekoon, joten jos tiedätte hyviä niin kertokaa ihmeessä! Tässä ekassa pikkujoulumeikissä on testailtu taas paljon uusia meikkejä ja oon kyllä itse tähän tosi tyytyväinen. Voisin hyvin kuvitella tekeväni jotain tän tapaista omiin pikkujouluihini. 


Pohjameikkiin käytin Anastasian puikkomeikkivoidetta, joka näkyi mun eilisessä ostos postauksessa. Se tarttui mun mukaan Helsingistä viime viikolla ja tässä meikissä testasin sitä ensimmäistä kertaa. En siitä nyt niin kauheasti puhu vielä, kun vaatii lisää testailua, ennen kun muodostan mielipiteeni. Lopputulos kuitenkin näyttää mun silmiini ihan kivalta. Käytin myös ColourPopin no filter -peiteainetta, josta on nopeasti noussut yksi mun suosikkini! Tykkään siitä ehkä jopa enemmän kuin tarten shape tape peiteaineesta, joka on saanut itselleen jo kulttimaineen. 



Silmämeikkiin käytin ColourPopin uutta Element of surprise palettia, josta on tulossa esittely myöhemmin. Käytin myös CP:n uutta Supernova nestemäistä luomiväriä, joka on vähän kuin dupe niille stilan nestemäisille glitterluomiväreille. Tuostakin on tulossa lisää juttua myöhemmin, mutta sanon nyt jo, että saatan olla hieman rakastunut.


Huulille halusin tähän meikkiin jotain melko neutraalia, koska silmät oli niin intensiiviset. Päädyin testaamaan sitä eilisen postauksen BUXOM settiä, jossa oli rajauskynä, huulipuna ja huulikiilto. Mun mielestä tuo combo sopi sävyiltään tosi hyvin tuohon silmämeikkiin. Unohdin muuten ensin laittaa ripsaria alaripsille, joten ensimmäisissä kuvissa mun alaripset on ihan nakut :D. Eipä se mitään, meni noinkin. 

Mitkä sävyt kuuluu sun pikkujoulumeikkiin?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

benefit "that gal" brightening face primer
Anastasia Beverly Hills stick foundation, Beige
ColourPop no filter concealer, light 20
RCMA no color powder
MAC prep + primer transparent finishing powder
Temptu shimmer bronzer
Temptu x Boxycharm liquid glow
Ciate bamboo bronzer, Palm island
ColourPop pressed powder face bronzer, in it to win it
Clarins poskipuna, 02 luminous coral*
ColourPop pressed powder face highlighter, starflower

ColourPop Element of surprise palette
ColourPop I think I love you palette
ColourPop Supernova shadow, Hard to empress
Silk oil of Morocco fibre mascara
LH cosmetics crayon, Whipple flash

Buxom plumpline lip liner, Hush hush
Buxom matte lipstick, Naturally darling
Buxom full-on lip cream, Hot toddy

ColourPop brow colour, Bangin' brunette
ABH clear brow gel

*Saatu blogin kautta

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Hopeinen (joulu)juhlameikki

Mä olen auttamattomasti myöhässä näiden pikkujoulumeikkien kanssa. Viime vuonna tein muistaakseni jopa 5 erilaista pikkujoulumeikkiä ja yhden tutoriaalinkin, kaikki hyvissä ajoin jo marraskuun puolella. Tänä vuonna en ole saanut tehtyä vielä yhtäkään ja nyt alkaa jo ainakin pikkujoulujen osalta aika olla loppumassa. Suurin syy tähän on valon puuttuminen. Ihan älyttömän vaikeaa saada meikkikuvia ilman kunnon valaistusta ja näin pimeään aikaan sitä luonnonvaloa ei ole saatavilla. Mulla on kameraan liitettävä lisävalo, mutta sekään ei ihan hirveästi auta. Joulun jälkeen mulla onkin ensimmäisenä ostoslistalla rengasvalo, jollaista olen haaveillut jo pienen ikuisuuden. Jospa saataisiin meikkikuvat taas mukaan peliin. 

Tän meikin mä nyt halusin kuitenkin julkaista, vaikka kuvat onkin aika kehnoja ja varjoja menee pisin poikin naamaa. Koittakaa kestää vielä vähän aikaa! Tykkäsin tästä itse hurjasti, etenkin silmämeikistä ja mun mielestä se on täydellinen tähän loppuvuoden juhlakauteen. 


Tässä meikissä on käytetty aika paljon eri tuotteita, ne löytyy kaikki taas tuolta postauksen lopusta. Tein tämän viime lauantaina pikkujouluhengessä kun vietettiin meillä peli-iltaa. Mun mielestä tää on nyt se vuodenaika kun iho ja kasvot saa hehkua ja kimmeltää, joten käytin highlighteria ihan huolella ja muutenkin pyrin kuulaaseen lopputulokseen. 



Siis mä en kestä! Tämäkin kuva näyttää ihan siltä kun leuassa kasvaisi tumma sänki, kiitos vaan talvi :D. Jos ei katsella sitä leukaa vaan keskitytään noihin ripsiin, aika huikeat eikö? Mähän en koskaan käytä tekoripsiä, ja jos käytän ne on vaan kuvia varten ja pysyy silmillä sen puoli tuntia. Tällä kertaa pidin näitä ehkä jopa tunnin, aika saavutus! Mutta kyllähän ne nyt kivalta näyttää, varsinkin kun omat ripset on aina ihan olemattomat. Pitäisikö opetella käyttämään näitä vähän enemmänkin? Kyseiset ripset on muuten Eyluren ja Vegas Nayn Shinig star -ripset.


Silmämeikki on mun ehdoton lemppari tässä kokonaisuudessa. Käytin hopeaa, ruskeaa ja mustaa eri sävyissä ja halusin tästä mahdollisimman juhlavan ja näyttävän. Ripset toki hieman piilottaa luomia, mutta kivasti tuo hopea tuolta vilkkuu läpi kuitenkin. 


Käytin luomille kolmea eri palettia. Makeup Geekin ja MannyMUAn palettia, MUFEn 15 artist shadow palettia ja Too Faced x Nikkietutorials palettia. Lisäksi pääosassa oli ColourPopin luomiväri Koosh. 

Hopea vai kulta? :)

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Too Faced primed & powerless skin smoothing face primer
Urban Decay Naked Skin weightless ultra definition liquid makeup, 3.5
Urban Decay Naked Skin concealer, light neutral
Anastasia beverly hills contour kit
NARS beach powder
Lumene invisible illumination instant glow watercolor bronzer
Lumene invisible illumination nordic light instant illuminizer, shimmering dusk
BECCA shimmering skin perfector; Champagne Pop & Pearl
tarte Amazonian clay 12-hour blush, genius

Ingot eye makeup base
Makeup Geek x MannyMUA; Sora & Frappe
MUFE 15 artist show palette; D-830 & ME-122
Too Faced x Nikkietutorials; Frosted Yum
ColourPop super shock shadow, Koosh
Kat von D tattoo liner, trooper
MAC technakohl liner, graphblack
Doucce punk volumizer mascara
essence forbidden volume mascara

ColourPop lippie pencil, Lyin' king
MAC retro matte lipstick, All fired up
Smashbox lipgloss, Ruby light

ColourPop brow pencil, dope taupe & bangin' brunette
Milani easybrow tinted fiber gel
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...